Inkivääriset rusinapallot

30. lokakuuta 2015


Nämä raa'at rusinapallot on todella helppo valmistaa. Inkivääri tuo potkua perinteisiin tahmapalloihin ja seesaminsiemenet tekevät kokonaisuudesta kauniin. Kun palloista tekee suupalan kokoisia, niin syöminenkin sujuu kätevästi.


Mukavaa perjantaita!
Raakoja rusinapalleroita. Tällähetkellä tuntuu olevan meneillään jos jonkinlaista terveysbuumia. Etenkin raakaruoka tuntuu puhuttavan todella paljon. Oma suhtautumiseni raakaruokaan on hieman kyseenalainen, eihän siinä tietenkään mitään pahaa ole, jos ruokansa raakana haluaa nauttia, mutta ravintoaineiden imeytymiset verrattuna kypsennettyyn ruokaan on lähinnä se mikä mistää miettimään. Toisinsanoen minulla ei ole mitään ongelmaa raakaruoan suhteen, lähinnä vain ihmettelen sen nostattamaa suurta buumia. Noh, on se kuitenkin parempi vaihtoehto kuin karppaus. Raakaruoka on kuitenkin usein todella täyteläistä ja ravintorikasta, joten montaa palaa ei raakaleivonnaisiakaan tarvitse vatsaansa täyttääkseen. Niinpä sitten raakalaismaisesti toteutin raakoja rusinapalloja. Ja mikä parasta, niihin on piilotettu inkivääriä. Kuivattu inkivääri sopii mainiosti makupariksi makean rusinan rinnalle.

Tänään luvassa sitten hieman poikkeuksellisesti kaksi erillistä ohjetta. Syynä lähinnä se, että osallistuin Sun-Maidin ja ruoka.fi:n järjestämään reseptikilpailuun, 100 tapaa käyttää rusinaa. Näinpä sitten ideasta innostuneena toteutin kaksi keskenään erilaista rusinareseptiä kyseiseen kilpailuun. Tämä onkin sitten ensimmäinen kerta kun osallistun tämän tyyppiseen kisaan, mutta katsotaan miten käy. Itse reseptin pääset kurkkaamaan ruoka.fi:n sivuilta TÄSTÄ. Nämä inkivääriset rusinapallot on siis valmistettu käyttäen Sun-Maidin rusinoita.

Jos siis mielestäsi nämä inkivääriset rusinapallot ovat äänen arvoisia, käy ehdottomasti äänestämässä! Jos taas perinteisemmät herkut kiinnostavat enemmän, ja mielestäsi toisen kisareseptini pannukakku sandwichit omena-rusinatäytteellä on parempi, pääset reseptin näkemään ruoka.fi:n sivuilta tästä.


Eriväriset seesaminsiemenet sopivat loistavasti raakapallojen koristeeksi ja niistä tulee jopa juhlallisia. Kun taikinamassasta pyörittelee pallot käsissä, lämpenee massaan käytetty kookosöljy sen verran, että siitä tulee juoksevampaa ja seesaminsiemenet saa kiinnittymään pallojen pinnalle hyvin kun antaa pallojen jähmettyä sitten jääkaapissa. Mielestäni on pitkälti makukysymys, haluaako nämä syödä ns. kovina, eli suoraan jääkaapista vai pehmeinä, eli 15 min pöydällä seisseenä jääkaapin jälkeen. Mielestäni molemmat versiot olivat toimivia ja näinpä siis saavat syöjät itse päättää omasta onnestaan.


Jos inkiväärin käyttö näissä palloissa mietityttää, niin voin sanoa, että entisenä inkiväärinvihaajana nämä maistuivat minullekin. Kun taikinaan käyttää kuivattuja inkiväärinpaloja, niin niiden maku on hieman miedompi ja pehmeämpi kuin raa'an tai jauhetun inkiväärin. Niinpä siis inkivääriä voi huolella näihin upottaa. Sen määrässä ei kuitenkaan kannata hirveämmin liioitella, ellei sitten halua syödä seesaminsiemenillä kuorrutettua inkivääriä. Näinpä siis tässä määrässä ruokalusikallinen kuivattuja inkiväärinpaloja on varsin sopiva määrä. Palat kannattaa myös ennen taikinaan lisäystä pilkkoa pieneksi, jolloin maku leviää tasaisemmin palloihin, eikä ole vain paikoittain.

Inkivääriset rusinapallot

12 kpl

1 dl   Sun-Maid -rusinoita
1 dl   kaurahiutaleita
½ dl  kauraleseitä
½ dl  kookoshiutaleita
1 rkl  kuivattuja inkivääripaloja, pieneksi paloiteltuna
1 rkl  pellavansiemenrouhetta
2 tl    kookosöljyä

koristeluun tummia ja vaaleita seesaminsiemeniä, n. 3 rkl

Laita kuivat ainekset tehosekoittimeen ja aja konetta hetki, että suurimmat palat pienenevät. Lisää sekaan sula kookosöljy ja aja massa tasaiseksi. Pyörittele massasta pieniä palloja käsissä, jolloin pallot jäävät kosteiksi pinnalta. Pyörittele pallot seesaminsiemenissä ja nosta talouspaperille lautaselle. Anna pallojen tekeytyä puolisen tuntia jääkaapissa ennen tarjoilua. Jos tarjoilet vasta seuraavana päivänä, nosta pallot huoneenlämpöön ainakin 15 minuuttia ennen tarjoilua.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget