Suklainen lettukakku (G, Ve)

26. elokuuta 2016


Kakun voi tehdä letuista kasaamallakin! Erittäin pehmeän ja herkullisen kakun saat käyttämällä taikinassa banaania, kaurahiutaleita ja maapähkinävoita. Kakkua ei ole pakko täyttää kermalla, sillä hieman kevyemmän, mutta yhtä herkullisen version saa vaniljaisella Yosa-kauravälipalalla.



Sitä aina kuulee sanottavan, että kesäisin on paljon juhlia ja silloin tulee leivottua kun käy sukulaisia ja muita vieraita kylässä. Sitten taas syksyllä palataan omiin tiukkoihin elämänrytmeihin ja yritetäään ajatella terveellisemmin kesäherkkujen sijaan. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että aina on syy herkutella. Siis ihan koska tahansa. Ideana tässä herkuttelussa on tosin sekin, että se pitää tehdä tyylillä. Ja mitenkäs se sitten tehdään tyylillä?

Ensimmäinen asia, joka tulee mieleen on kohtuullisuus. Ja seuraava on paremmat valinnat. Kuulen usein väitettävän, että perinteinen pulla runsaalla voilla on se paras juttu ikinä ja että ilman sokeria herkku ei ole herkku. Tai miksi ylipäätään syödä herkkuja jos sitä ei tee kunnolla. Niin, miksipä. 

Kuulun siihen kuppikuntaan, joka yrittää arkipäiväisissäkin asioissa tehdä parempia valintoja ruuan suhteen, ja paremmilla meinaan nyt tässä yhteydessä terveellisyyttä, enkä ekologisuutta. Toisinsanoen täysjyväviljat, hyviä rasvoja järkeviä määriä, välttää paljon prosessoituja ruokia, vähemmän sokeria ja parempaa sokeria. Niillä pääsee jo aika pitkälle. 

Mausta ei kuitenkaan tarvitse tinkiä, kun tekee parempia valintoja. Mutta toisaalta, jos leivonnaisten makeutus tapahtuu eri lähtökohdilla, ja pointtina on vähentää sokeria, niin sehän käytännössä suoraan tarkoittaa makeuden karsiutumista, koska sokeri on se joka maistuu makealta suuhumme.



Haluaisin kuitenkin uskoa, että makuaisti on asia jota pystyy muuttamaan ja totuttelemaan näihin terveellisempiin muutoksiin. Ruuan terveellisyys on loppujenlopuksi hyvin helposti toteutettavissa, kunhan vain antaa ennakkoluuloille periksi ja suostuu kokeilemaan. Terveellinen ruoka on kuitenkin se, joka korreloi suoraan terveydentilaamme.

Koska ruokavaliota on vaikea koostaa vain osittain jollekin, voi ihan hyvin tehdä koko jutun kerralla. Eli miksei syödä terveellistä ruokaa niin pääruokana kuin jälkiruokanakin? Ja koska jälkiruuankin voi tehdä hieman terveellisemmin, voi sitä syödä useamminkin (tai ainakin helpompi uskotella itselleen niin).


Lettukakut tulivat suosioon parisen vuotta sitten jos nyt oikein muistan. Niistä oli mitä kauneimpia versioita ja erilaisia yhdistelmiä. Yksi jännittävä kakku on kiinnittänyt huomioni, nimittäin nutellalettukakku. Se kuulostaisi niin ällömakealta, että hampaista irtoaa paikat pelkästä ajatuksesta. 

Nutellasta viis, joten kokeilin suklaista maapähkinävoilla boostattua lättykakkua, jonka täytin kermavaahdon tai nutellan sijaan Yosan vaniljalla maustetulla kauravalmisteella. Yosa muistuttaa rakenteeltaan hieman vaniljakastiketta, mutta se on huomattavasti viskoosisempaa, joten se pysyi hyvin kakun välissä (ja muodosti ihania valumia reunoille). 

Lettutaikinasta tulee huokoinen ja hieman "tahmainen" jolloin koottu kakku on erittäin helppoa lusikoitavaa, eikä tarvi taistella sitkeiden lätynreunojen kanssa. Lätyt kannattaa paistaa kuitenkin varovasti, etteivät ne repeä kääntäessä (kuten omat kaksi ekaa lättyäni). 

Kakun voikin sitten kuorruttaa haluamillaan herkuilla. Pensasmustikkapuskamme sato oli juuri kypsynyt, joten ne päätyivät kakkuun herkukoiden ja vadelmien lisäksi. Villiorvokitkin vielä kukkivat pihallamme, joten kakkuun päätyivät nekin. Sulasta suklaasta on helppo pursottaa koristeita ja jäähdytyksen jälkeen vain asetella kakulle. Lopputulos ei voi olla muutakuin kaunis ja ylitsepursuava!

Suklainen lettukakku

8-10 annosta

Taikina
4½ dl kaurahiutaleita
2 kypsää banaania
5 dl soijamaitoa
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl maapähkinävoita
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
½ dl vichyä (tai muuta kivennäisvettä)

Täyte
1 prk (400g) Yosa vanilja
1 tl kanelia
2 rkl kookoshiutaleita
3 rkl hasselpähkinärouhetta

Koristeluun
marjoja
hasselpähkinärouhetta
suklaakoristeita

Valmista ensin lättytaikina. Laita kaurahiutaleet tehosekoittimeen ja surauta jauheeksi. Lisää sitten tehosekoittimeen kaikki muut ainekset paitsi vichy. Aja taikina tasaiseksi. Anna tekeytyä puolisen tuntia huoneenlämmössä, tai pidempään jääkaapissa.
Juuri ennen paistoa lisää vichy/kivennäisvesi ja paista taikinasta ohuita lettuja. Tein noin 12-14 cm halkaisijan lettuja, jolloin niitä tuli 14 kappaletta.

Sekoita Yosaan muut täytteen ainekset.

Kasaa kakku tarjoilulautaselle. Alimmaiseksi lätty, väliin pari lusikallista täytettä ja toista kunnes kakku kasassa. Päälle vielä täytettä. Koristele marjoilla, sulasta suklaasta tehdyillä koristeilla ja pähkinärouheella. Kakun keskelle kannattaa laittaa vaikka syömäpuikko tai grillivarras, että se pysyy järkevästi kasassa leikkauksen aikana tai jos kakkua pitää säilyttää jonkin aikaa.


2 kommenttia :

  1. voiku kaunis!

    ois kiva, jos kuvia ois vielä enemmän! pätkii mukavasti tekstiä ja muutenki mukava kuolata kuvia. tästä kakusta ois esimerkiks kiinnostanu nähä kuva sisuksista, ku on jo leikattu pala pois = )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista miia! :)
      Jos on jotain kaunista kuvattavaa, kuten leivonnaisia tai sellaisia, laitankin yleensä useampia kuvia, mutta laitan harkintaan, että käyttäisin vielä enemmän kuvia, kiitos ideasta!
      En tosiaan saanut hyvää kuvaa kakusta kun pala oli leikattu pois, sillä kakun syömistä odoteltiin kovasti enkä viitsinyt antaa heidän odotella :) Niinpä siis otin vain omasta kakkupalasti kuvan, josta näkeekin hieman miten kakku leikkautuu ja miltä sisus näyttää. Jatkossa yritän olla tarkempi!

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget