Vaniljaiset pikkumunkit suklaasydämellä

29. huhtikuuta 2018


Helpot vegaaniset pienet vappumunkit saavat lisämakua vaniljasta ja suklaisesta sydämestä. Munkit voi pyöritellä valkoisen sokerin sijaan myös kookossokerissa, jolloin niihin saa hieman karamellista makeutta.


Munkit suorastaan kuuluvat vappuun, siinä missä simakin. Olin vielä hetki sitten aika varma, etten leipoisi vappumunkkeja, mutta kun näki netin, kauppojen hyllyt ja lehtien mainokset pullollaan toinen toistaan mehevämpiä munkkeja, vei munkinhimo voiton minusta. Niinpä siis leivontahommiin!

Halusin munkkeihini hieman vaihtelua, joten maustoin ne reilulla ripauksella vaniljaa ja pyöräytin pienen palan suklaata munkkien sisälle, jolloin niihin tuli hauska suklainen sydän. Suklaan sijasta munkkeihin voisi piilottaa vaikka turkinpippurirouhetta, jolloin munkeissa olisi myös vähän potkua!


Vappumunkkien kanssa sokerointi on ehkä väistämätöntä, tai munkit maistuvat lähinnä friteeratuilta sämpylöiltä. Koska yritän minimoida valkoista sokeria blogiin tulevissa resepteissä, siinä missä ihan omassakin ruokavaliossakin, yritin pohtia vaihtoehtoja munkkien maustamiseen. Kookossokerin ollessa aavistuksen valkoista sokeria parempi vaihtoehto, kokeilin pyöritellä munkit siinä. Ja ai että se kannatti!

Kookossokerissa pyöritetyistä munkeista tuli ihan älyttömän ihania! Kookossokerin karamellinen maku sopi tuoreisiin munkkeihin niin hyvin, että minun täytyi ihan hillitä itseni kuvausten ajaksi. Puhumattakaan siitä että minun piti kuvatessa vielä odotella auringon siirtymistä pilvien taakse sopivan valon saamiseksi ja tuijottaa samalla munkkeja kuola suusta valuen. Itsehillintäni oli todentotta koetuksella. Joten kookossokerissa pyöritetyt munkit ehdottomasti jatkoon!


Miten sä aiot juhlistaa vappua? Ootko valmistanut siman jo itse vai turvaudutko kaupan valikoimiin? Kerro ihmeessä myös millaisia ovat sun suosikkimunkit!


Vaniljaiset pikkumunkit

n. 25 pikkumunkkia

Taikina
2 dl kauramaitoa/kookosmaitoa
1 pss/11 g kuivahiivaa
ripaus suolaa
3 rkl kookossokeria
1/4 tl vaniljansiemeniä/½ vaniljatangon siemenet
n. 4½ dl (täysjyvä)vehnäjauhoja
2 rkl öljyä (kokeile ihmeessä Sunnuntain leivontaöljyä)
halutessasi täytteeksi maidotonta tummaa suklaata

Paistamiseen
4-7 dl rypsiöljyä, niin että kasarissa noin 5 cm kerros pohjalla

Koristeluun
(kookos)sokeria
halutessasi kanelia

Lämmitä kauramaito reilusti kädenlämpöiseksi (42 astetta) ja sekoita siihen hiiva, suola ja sokeri. Odota muutama minuutti, että seos alkaa kuplia ja näet hiivan toimivan. Lisää noin 4 dl jauhoja ja vaivaa taikinaksi, lisää margariini ja loput jauhoista niin että taikinan koostumus on hyvä, mutta ei liian kova. Vaivaa taikinaa muutama minuutti ja pyöräytä se palloksi ja jätä kohoamaan noin 30 minuutiksi peitettynä.

Muotoile taikinasta jauhojen avulla pieniä palloja, pikkumunkkeja tulee koosta riippuen 25-30 kappaletta. Mikäli haluat munkkeihin suklaasydämen, pyörittele pala rouhittua suklaata taikinapallon sisälle. Anna munkkien kohota vielä 5-10 minuuttia.

Lämmitä öljy kattilassa 180 asteiseksi (testaa kuumuus taikinapalalla, kun se rupeaa kuplimaan öljy on tarpeeksi kuumaa). Paista pikkumunkkeja muutama minuutti ja käännä. Munkit ovat kypsiä kun niissä on kullankeltainen paistopinta. Paista 2-3 munkkia kerrallaan, ettei öljy pääse jäähtymään välissä liikaa. Nosta valmiit munkit talouspaperille valuttamaan enin öljy pois.

Koristele vielä lämpimät munkit kookossokerilla ja lisää sokeriin halutessasi hieman kanelia. Laita pussiin sokeri ja tiputtele pari munkkipalloa kerrallaan pussiin ja ravista. Sama onnistuu esimerkiksi kannellisessa muovirasiassakin.

Tarjoile. Munkit säilyvät ilmatiiviissä rasiassa huoneenlämmössä.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget