Hummuksen makuinen tomaattikeitto

8. elokuuta 2018


Mitä saadaan kun yhdistää tomaattikeiton ja hummuksen? Ihan älyttömän herkullinen tomaattikeitto, jossa on paljon makua!


Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät oikein perusta tomaattikeitosta. Sellaisesta vetisestä ja kalorittomasta keitosta, jota aikoinaan tarjoiltiin aina kasvisvaihtoehtona lounasruokaloissa. Siitä joka muka oli jotenkin hitti, sillä se oli niin kevyttä ja terveellistä, mutta eipä se oikein nälkää pitänyt loitolla kuin sen syömishetken. Noiden keittojen jälkeen mieleni perunoille on syöpynyt ajatus siitä, että tomaattikeitto ei voi olla hyvää tai täyttävää.

Koska uskomukset on tehty rikottaviksi, päätin tehdä oikeasti hyvää tomaattikeittoa. Herkullisen tomaattikeiton salaisuus ovatkin laadukkaat ja kypsät tomaatit. Ei kannata siis lähteä liikkeelle kovista ja hieman raa'an puoloisista tomaateista vaan valita ne ihanat kypsät yksilöt. Nams-tomaatit ovatkin loistavia tomaattikeittoon, sillä ne ovat aina kypsinä poimittuja tomaatteja joissa on paljon makua.


Että uskaltauduin kokeilemaan tomaattikeittoa, täytyi minun yhdistää siihen jotain varmasti hyvää. Pavut toimivat usein sosekeittojen täyttäjinä mainiosti, joten mikseivät sitten kikherneet sopisi tomaattikeittoon. Avatessani kuivakaapin oven tahinipurkki katsoi minua silmästä silmään, kuin kaivaten keittooni. Joten se olikin sitten päätetty: teen hummus-tomaattikeittoa! 

Hummustomaattikeitto osoittautuikin ehkä parhaaksi tomaattikeitoksi mitä olen koskaan syönyt. Ihanan täyteläistä, mutta kuitenkin raikasta. Tämä keitto onkin siis hyvä vaihtoehto lounaslaatikkoon, kaverin hurmaamiseen tai vaikka lapsiperheen päivälliseksi. Kuorrutin oman keittoni vielä Violifen vegejuustokuutioilla ja rucolalla, mutta nuo hiput voi halutessaan jättää kokonaan poiskin keitosta.


Hummus-tomaattikeitto

2 annosta

6 kypsää tomaattia
2 varsisipulia
1 rkl kuivattua basilikaa
2 rkl tahinia
1 tlk kypsiä kikherneitä
½ tl valkopippuria
suolaa maun mukaan
2 rkl sitruunamehua

tarjoiluun tuoretta rucolaa ja violifen greek whiteä

Laita huuhdellut tomaatit, revityt varsisipulit ja basilika kattilaan ja lisää vettä niin että tomaatit melkein peittyvät. Keitä tomaatteja noin 15 minuuttia että ne pehmenevät ja menevät kauhalla painaessa rikki. Painele tomaattien rakenne rikki ja lisää kattilaan tahini ja valutetut kikherneet. Jatka keittelyä noin 30 minuuttia, että maut pääsevät syvenemään kunnolla.

Soseuta keitto sauvasekoittimella, lisää valkopippuri, suola ja sitruunamehu, tarkista maku ja lisää mausteita.

Tarjoile keitto tuoreen rucolan kanssa ja ripottele vegejuustokuutioita päälle halutessasi.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!
Facebook
Instagram
Pinterest

2 kommenttia :

  1. Tätä pitää kokeilla. Vaikuttaa herkulliselta. :) Hummus on niin hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Hummus on kyllä hyvää ja yhdistettynä tähän tomaattisuuteen ihanuuteen se toimii todella hyvin!

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget