Minikokoinen suklaapiiras

11. lokakuuta 2014


Tämän suklaapiirakan ohjeen postaamisessa onkin näemmä hieman vierähtänyt aikaa, resepti oli hukkunut arkistojen kätköön. Tässä tämä kuitenkin nyt on: jotain herkullista, jotain pientä ja jotain todella helppoa. Tämä toimitti äitini syntymäpäiväkakun virkaa ja onnistui siinä hyvin, sillä maku oli erinomainen. Kerrankin koko leivonnaisen ahmimisen jälkeen jäi hyvä olo, eikä perinteistä ähkyä! Loistavaa itsensä huijaamista. 
Toteutus on varsin nopea ja kivuton, joten onnistuu kiireelliselläkin herkkunälkä-aikataululla.

Suklaapiiras

2-3 palaa, 10 cm halkaisijan irtopohjavuoka

Pohja
7     kaurakeksiä
25 g margariinia (esim tummansininen Keiju)

Täyte
100 g tummaa suklaata
100 g soijatuorejuustoa (esim Tofutti)
1 tl     perunajauhoja

koristeluun marianne- tai pähkinärouhetta

Murskaa kaurakeksit ja sekoita ne pehmenneeseen margariiniin.
Sulata suklaa kattilassa ja lisää sekaan tuorejuusto, johon on sekoitettu perunajauhot. Nosta levyltä ja sekoita tasaiseksi. Kaada suklaaseos vuokaan pohjan päälle.
Paista 175 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Nosta kakku jäähtymään ja tarjoile kunnolla jäähtyneenä. Koristele halutessasi marianne- tai pähkinärouheella.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget