Tofupyörykät

12. huhtikuuta 2015



En ole mikään erityinen kasvispyörykkäfani, vaikka ne ovatkin aika suosittuja kasvisruokavaihtoehtoja erinäisissä lounaspaikoissa. Joskus on ollut tarjolla punajuuresta tehtyjä pyöryköitä ja ne ovat olleet ehkä suosikkejani. Pyörykät ovat kuitenkin hauskaa syötävää ja kivan mallisia, joten siinä mielessä ne ovat kyllä mieleeni, kunhan vain maku olisi kohdillaan. Haaveissani olisi kokeilla valmistaa vielä jonkinlaisia pavuista tehtyjä kasvispyöryköitä, ehkä sitten siis jollain seuraavalla kerralla niitäkin. En ole vain täysin vielä päättänyt, että mitä muuta papujen lisäksi niihin laittaisin.
Kokeilin Chocochilin ohjeella tällaisia tofupyöryköitä, tosin hieman muutin mausteita, mutta muutoin hyvin alkuperäistä ohjetta kunnioittaen. Pyörykät olivat hyviä, mutta olisin ehkä kaivannut hieman enemmän mausteita, vaikka mausteita näistä kyllä löytyi. Toinen vaihtoehto olisi varmaan kastikkeen käyttäminen. Kuitenkin oikein hyvä ja varteenotettava vaihtoehto massatuotantokasvispyöryköille.
Tarjoilin näiden pyörykköjen kanssa bataattisosetta, uunikasviksia ja vuohen paistojuustoa. Kokonaisuus toimi hyvin.

Tofupyörykät

n. 15 pyörykkää

1 pkt maustamatonta tofua (250 g)
1       sipuli
1       valkosipulin kynsi
½ dl  vehnäjauhoja
½ dl  ruiskorppujauhoja
1 tl   savupaprikajauhetta
1 tl   basilikaa
½ tl  chipotle tabascoa
½ tl  valkopippuria
½ tl  suolaa

öljyä paistamiseen

Murenna tofu kulhoon. Pilko sipulit ja kuullota pannulla. Sekoita tofun sekaan sipulit, jauhot ja mausteet. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Pyörittele sopivan kokoisia pullia ja paista öljyllä pannussa.
Tarjoile ruuan lisukkeena tai kastikkeen kera naposteltavana.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget