Kahden taikinan omenapiirakka

26. syyskuuta 2016


Vieläkö voisi tehdä yhden omenapiirakan kotimaisista omenoista? Tottakai, sillä omenapiirakoita ei ole ikinä liikaa! Tässä omenapiirakassa juju piilee kahdessa eri taikinassa, jotka tekevät piirakasta täyteläisen kokonaisuuden.


Huomasin hirveän vääryyden, että en ole vielä postannut lainkaan omenareseptejä parhaimpaan omenasesonkiin! Yksi syy ehkä on siinä, että omenapuumme omenat olivat tänävuonna jotenkin todella huonolaatuisia. Noin kolmannes joutui ampiaisten ja muiden hyönteisten syötäväksi, hirveitä ahmatteja ne! Ja toinen kolmannes olikin siitten heti puusta poimittuna ihan höttöisiä, vaikka päällisin puolin olivatkin napakoita ja kunnollisen näköisiä. Joten loput omenoista syötiin joko sellaisenaan tai tehtiin omenasoseeksi (koska harva asia on yhtä hyvää kuin omista omenista tehty sose). Pihistin kuitenkin muutaman herkkuomenan tähä piirakkaa varten!

Jos pitäisi valita yksittäinen suosikkiomena-asia, niin se olisi aika vaikeaa. On totta, että kunnolla kanelinen omenapiirakka on monesti se juttu, jota himiöidään todenteolla. Mutta toisaalta on niin paljon muutakin! Oma suosikkini sisältää ainakin takuulla kanelia, se on varmaa, mutta mitä muuta? Muistanette varmaan, että syön käytännössä joka aamu puuroa ja koska puuro kieroo elämäni pikkusormensa (hetkinen...) ympärille, toisinsanoen elämäni pyörii puuron ympärillä. Tämän vuoksi omena-kanelipuuro on kyllä jotain taivaallista. Omenan voi lisätä puuroon raasteena tai paloina, ihan miten haluaa! Sitten lisäksi vähän kanelia ja jos oikein riehakkaaksi ryhtyy niin vaahterasiirappia, tai jotain muuta herkkua. 

Olisiko joku innokas saamaan ohjetta omena-kanelipuuroon?


En ole hetkeen antanut ruokablogisuosituksia omista suosikeistani, joten nyt olisi tämän reseptin voimin korkea aika korjata tämä vääryys. Nimittäin tämä omenapiirakan ohje on peräisin yhdestä sellaisesta. Pieceful cuisine on japanilaisen Ryoya Takashiman ylläpitämä videoruokablogi, jossa laitetaan terveellistä vegaanista ruokaa. Pieceful cuisinen videoita voi katsella Youtubessa, ja ne ovatkin ihanan seesteisiä, että videoita jumittuu usein katsomaan vain pitkiksi ajoiksi ja unohtaa ajankulun.

Videot antavat hieman enemmän, jos osaa japania, mutta reseptit löytyvät aina englanniksi joko videon alusta tai kommenteista. Erityisen syvälle sydämeeni videot ja niiden tarjoamat reseptit uppoavat sillä suurimmassa osassa en tietäisi mitä edes voisin tehdä toisin. Ohjeet ovat niin samanhenkisiä mitä itse voisin tehdä, että välillä ihan hirvittää. Reseptejä löytyy kauniista makeista herkuista suolaisiin leivonnaisiin ja ihan pääruokiin. Kurkkaa siis ehdottomasti edes muutama video ja ylläty positiivisesti!


Tämä kahden taikinan omenapiirakka on loistava esimerkki Pieceful cuisinen upeista resepteistä, joskin aavistuksen mukailin sitä omiin käyttötarkoituksiini sopivammaksi. 

Piirakassa on kutakuinkin perinteinen piirakkapohja, jonka päällä on huokoisempi kakkutaikina. Nämä kaksi taikinaa muodostavat pohjan itse omenasiivuille ja kokonaisuus toimii hyvin. Yllätyin hieman ideasta käyttää kahta taikinaa piirakassa, sillä suomalaisena olen yleensä tottunut joko kakkumaiseen omenapiirakkaan, jossa taikinaan upotetaan omenan palat tai sitten jokin (kasvi)maitotäyte, jonka päällä omenat ovat. Kaksi pohjaa kuitenkin tekivät piirakkaan ihanan rapeuden sekä pehmeyden, joten miksipä ei!

Eikun siis omenapiirakkaa leipomaan. (Ja mikäpä ei maistuisi täydelliseltä vaniljajäätelön kanssa, joten kaivahan ne Oatlyt esiin!)

Omenapiirakka

22 cm piirakkavuoallinen

Taikina
3/4 dl öljyä
½ dl vettä
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 rkl kookossokeria
ripaus suolaa

Täyte
2 dl soijamaitoa
5 rkl öljyä
13/4 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 dl (n 30 g) mantelijauhetta
4 rkl kookosokeria
1 tl leivinjauhetta
½ kanelia
1 lusikankärjellinen vaniljansiemeniä

Päälle
3-4 pientä omenaa
2 rkl sitruunamehua
vettä

tarjoiluun halutessasi kauravaniljajäätelöä

Valmista taikina. Sekoita ainekset kulhossa keskenään ja nypi sekaisin. Muotoile taikinasta pallo ja levitä piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla reikiä taikinaan.
Esipaista pohjataikinaa 175 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia.

Kuori omenat halutessasi, mutta se ei ole välttämätöntä. Leikkaa omenoista ohuita siivuja. Laita siivut, sitruunamehu ja noin desi vettä kulhoon/uunivuokaan ja kypsennä mikrossa kannen alla 3 minuuttia.

Valmista täyte. Sekoita ainekset keskenään kulhossa ja kääntele nuolijalla sekaisin.

Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle. Asettele omenasiivut täytteen päälle limittäin. Paista piirakkaa 175 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua tai säilytä jääkaapissa.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget