Tofupyörykät

12. huhtikuuta 2015



En ole mikään erityinen kasvispyörykkäfani, vaikka ne ovatkin aika suosittuja kasvisruokavaihtoehtoja erinäisissä lounaspaikoissa. Joskus on ollut tarjolla punajuuresta tehtyjä pyöryköitä ja ne ovat olleet ehkä suosikkejani. Pyörykät ovat kuitenkin hauskaa syötävää ja kivan mallisia, joten siinä mielessä ne ovat kyllä mieleeni, kunhan vain maku olisi kohdillaan. Haaveissani olisi kokeilla valmistaa vielä jonkinlaisia pavuista tehtyjä kasvispyöryköitä, ehkä sitten siis jollain seuraavalla kerralla niitäkin. En ole vain täysin vielä päättänyt, että mitä muuta papujen lisäksi niihin laittaisin.
Kokeilin Chocochilin ohjeella tällaisia tofupyöryköitä, tosin hieman muutin mausteita, mutta muutoin hyvin alkuperäistä ohjetta kunnioittaen. Pyörykät olivat hyviä, mutta olisin ehkä kaivannut hieman enemmän mausteita, vaikka mausteita näistä kyllä löytyi. Toinen vaihtoehto olisi varmaan kastikkeen käyttäminen. Kuitenkin oikein hyvä ja varteenotettava vaihtoehto massatuotantokasvispyöryköille.
Tarjoilin näiden pyörykköjen kanssa bataattisosetta, uunikasviksia ja vuohen paistojuustoa. Kokonaisuus toimi hyvin.

Tofupyörykät

n. 15 pyörykkää

1 pkt maustamatonta tofua (250 g)
1       sipuli
1       valkosipulin kynsi
½ dl  vehnäjauhoja
½ dl  ruiskorppujauhoja
1 tl   savupaprikajauhetta
1 tl   basilikaa
½ tl  chipotle tabascoa
½ tl  valkopippuria
½ tl  suolaa

öljyä paistamiseen

Murenna tofu kulhoon. Pilko sipulit ja kuullota pannulla. Sekoita tofun sekaan sipulit, jauhot ja mausteet. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Pyörittele sopivan kokoisia pullia ja paista öljyllä pannussa.
Tarjoile ruuan lisukkeena tai kastikkeen kera naposteltavana.

Kaurakermainen parsakaali-sienipasta

7. huhtikuuta 2015


Toisinaan on jotenkin niin yllättävää, miten suhteellisen yksinkertaisista raaka-aineista saa aikaan jotain todella hyvää. Viimeaikoina olen ihastunut Nordicin sipuli kaurakermaan. Se on jotenkin todella maukasta sellaisenaan, mutta ei kuitenkaan liian sipulisen päällekäyvää. En yleensä suosi hirveästi valmiiksi maustettuja ruokakermoja, mutta tämä tekee kyllä poikkeuksen.
Parsakaali ja sienet sopivat yhdeen ja pastaan ylipäätään, joten eivätpä varmaankaan vaadi sen kummempaa selvittelyä. Se on myös hienoa, että viimeaikoina kaupoissa on ollut paremmin saatavilla ruskeita herkkusieniä. Ne näyttävät ruuassa paremmalta ja jos ei muuta, niin placebovaikutuksen takia maistuvat paremmilta.

Parsakaali-sienipasta

2 annosta

1         sipuli
1         valkosipulin kynsi
200 g  ruskeita herkkusieniä
150 g  parsakaalia
1 prk   Nordicin sipuli kauraruokakermaa
1 rkl    maissitärkkelystä
2 rkl    tuoretta basilikaa
1 tl      mustapippuria
ripaus yrttisuolaa
80 g    täysjyväspagettia

öljyä paistamiseen
rucolaa ja mustapippuria tarjoiluun

Kuori ja pilko sipulit pieneksi. Kuullota sipuleja kasarissa öljyssä. Paloittele sienet ja parsakaali. Lisää parsakaalin palat sipulien sekaan ja laita sekaan hieman vettä, että parsakaalit hyörystyvät. Kun vesi on haihtunut, lisää sekaan sienet ja kypsennä. Keitä spagetti toisessa kattilassa kypsäksi ja siivilöi.
Kun sienet ovat paistuneet tarpeeksi, lisää sekaan ruokakerma ja maissitärkkelys ja sekoita hyvin. Lämmitä kunnes seos sakenee hieman. Revi tuore basilika kastikkeen sekaan ja lisää loput mausteet. Lisää keitetty spagetti kastikkeen sekaan ja sekoita. Tarjoile spagetti esimerkiksi rucolan kanssa ja jauha päälle vielä hieman mustapippuria myllystä.

Raa'at pääsiäishiidenkivet

4. huhtikuuta 2015



Nämä munat perustuvat löyhästi Kahvia & Kasvisruokaa -blogin kookos-cashewpalloihin. Mieleni teki valmistaa näitä pääsiäisen kunniaksi, mutta huomasinkin kotona unohtaneeni hommata olennaiset värkit kaupasta... Toisinsanoen kiire oli kova enkä ehtinyt suolapaahtamaan blankkoja cashew-pähkinöitäni, joten ne menivät sellaisenaan. Samoin huomasin, että taatelit uupuivat kaapistani (koska olin syönyt pari viimeistä sellaisenaan...), joten tein testin ja käytin viikunaa sen sijaan.
Lopputulos oli kuitenkin aika hyvä tai sanotaanko, että yllättävän hyvä. Suurimmaksi ongelmaksi varmaan muodostui kunnianhimoinen suklaamunatavoitteeni ja lopputulos muistutti enimmäkseen Asterix-sarjakuvissa esiintyneitä hiidenkiviä. Noh, eipä ulkonäkö ole ennenkään makua haitannut, joten olen kuitenin tyytyväinen lopputulokseen. Ihan hauska kokeilu ja maku oli herkullinen.

Raa'at pääsiäismunat

noin 10 munaa

2 dl   cashewpähkinöitä
1 dl   kookoshiutaleita
3       pehmeää kuivattua viikunaa
1 rkl sulaa kookosöljyä

Kuorrute
1 rkl raakakaakaojauhetta
1 rkl sulaa kookosöljyä
kookoshiutaleita

Surauta ainekset tehosekoittimessa sekaisin. Aja seosta kunnes siitä tulee tahmaista, tämä voi viedä muutaman minuutin laitteesta riippuen. Nosta massa hetkeksi jääkaappiin tai pienemmäksi hetkeksi pakastimeen. Kun se on jähmettynyt hieman, muotoile siitä palloja/munia ja asettele leivinpaperille.
Valmista kuorrute sekoittamalla raakakaakaojauhe ja sula kookosöljy keskenään laakeassa kulhossa. Pyörittele munat kuorrutteessa ja ripottele kookoshiutaleita päälle. Nosta jääkaappiin jähmettymään ainakin 15 minuutiksi.

Seitan kebab

31. maaliskuuta 2015


Seitanista voi tehdä mausteisemman version ja siivuttaa ohueksi, jolloin se muistuttaa paljon kebabia. Seitan kebab vaatii hieman enemmän värkkäilyä, mutta lopputulos on vaivan arvoinen!


Kebabin lihaista versiota kun nykyään tulee harvemmin syötyä, niin päätin sitten kokeilla miten se onnistuisi seitanista. Maustamisen kanssa piti kyllä aikalailla kikkailla, että lopputuloksesta sai tarpeeksi mausteisen, sillä mielestäni kebabiin kuuluu pieni potku. Kaiken keittelemisen ja marinoimisen jälkeen kuitenkin lopputuloksesta tuli suorastaan erinomainen. Välttämättä tämä ei ajallisessa tehokkuudessaan vedä vertojaan pikaruoalle, mutta maussa uskaltaisin väittää, että lihaa tuskin kukaan jää tämän jälkeen kaipaamaan. Kastikkeetkin kun vielä jaksaa toteuttaa itse, niin lopputulos on herkullinen. Rasvaakaan tässä versiossa ei hirveämmin ole valuvaksi asti, eikä sen puutetta edes huomaa.


Teknisinä huomioina sanoisin, että seitanpaisti kannattaa leikellä terävällä veitsellä mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Tottakai tässä on makukysymyksiä, mutta itse pidän isommista siivuista, joten leikkelin ohuita, mutta laakeita siivuja, jotka sitten uunissa ottivat lopuksi pientä rapeutta. Joten leikkelemiseen kannattaa nähdä vaivaa, vaikka siihen aikaa saa hetken kulumaankin. Itselläni sattui olemaan kaapissa valmiina jokin tällainen valmis seitanjauhoseos, joten jos et halua itse jauhoja sekoitella, jätä se homma osaavimmille ja nappaa kaupasta mukaasi sika säkissä.



Seitankebab

4 annosta

Seitanklöntti
4 dl     gluteenijauhoja
1 dl     kikhernejauhoja
1 tl      savupaprikajauhetta
1 tl      yrttimaustetta (basilikaa, rosmariinia ym.)
ripaus yrttisuolaa
3 rkl   soijaa
3 rkl   oliiviöljyä
2½-3 dl  vettä

Keitinliemi
1½ l  vettä
1 rkl soijaa
2 tl   kasvisliemijauhetta
2 tl   siirappia
1 rkl balsamietikkaa

Marinadi
1 dl  keitinlientä
2 rkl balsamietikkaa
2 rkl tomaattipyrettä
2 tl   tabascoa
½ tl  savupaprikajauhetta
lisää mausteita halutessasi

Lisäksi
tomaatti- ja valkosipulikastiketta kebabille
esim. bataattiranskalaisia tai valkosipulikermaperunoita


Valmista seitan sekoittamalla ensin kuivat aineet keskenään. Sekoita sitten soija, öljy ja vesi keskenään ja kaada jauhojen sekaan. Vaivaa taikinaa muutama minuutti, kunnes se kiinteytyy hyvin. Muotoile siitä pötkö ja jätä hetkeksi odottamaan.

Valmista keitinliemi sekoittamalla kaikki ainekset kattilassa keskenään ja kiehauta. Kun neste kiehuu, lisää seitanklöntti sinne ja keitä noin 15 minuuttia.

Nosta seitan pois vedestä ja kääri folioon. Paista sitä 175 asteisessa uunissa 30 minuuttia ja nosta lämpötila 200 asteeseen ja paista vielä 5-10 minuuttia.

Valmista marinadi seitanin ollessa uunissa. Sekoita marinadin ainekset keskenään.

Kun seitan on kypsää anna sen jäähtyä kunnolla, että sitä pystyy käsitelemään. Viipaloi sitten terävällä veitsellä mahdollisimman ohuita siivuja. Kun seitan on siivutettu lisää se marinadiin ja sekoita hyvin. Anna maustua ainakin  10-15 minuuttia, mutta halutessa pitempään. Levitä marinoidut palat uunipannulle ja paista 175 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Palat voi myös lämmittää mikrossakin.


Tarjoile tomaatti- ja valkosipulikastikkeen kera ja halutessasi kylkiäisinä bataattiranskiksia, valkosipuliperunoita tai lohkoperunoita, tai haluamiesi lisukkeiden kanssa.


EDIT 20.7.2017: Reseptin nestemäärä muutettu oikeellisemmaksi. Aiemmin nestemäärä oli selvästi liian vähäinen kuivien aineiden määrälle. Nyt pitäisi toimia paremmin!

Tomaatti- ja valkosipulikastike kebabille



Kebabissa kuuluu mielestäni olla tomaatti- ja valkosipulikastike, muuten siitä ikäänkuin puuttuu jotain. Toteutinkin siis valmistamaani seitan kebabiin nämä kastikkeet itse ja olin tyytyväinen. Valkosipulikastike on tosiaan aika jytkyä, joten jos ei fanita valkosipulia niin riemulla kuin minä, niin sen määrää kannattaa hieman hillitä.
Muutoin kuitenkin kyseessä herkulliset kastikkeet. Tomaattikastikekin vain papranee mitä kauemmin sitä jaksaa haudutella.

Tomaattinen ja valkosipulinen kebabkastike

riittää noin 4 annokseen

Tomaattikastike

1         keltasipuli
1         valkosipulin kynsi
1 rkl    öljyä
200 g  paseerattua tomaattia + huuhteluvesi
1 rkl    omenaviinietikkaa
1 tl      ruokosokeria
1 tl      tabascoa
½ tl     nestesavua
½ tl     nestemäistä valkosipulia
1 tl      mustapippuria
½ tl     savupaprikajauhetta
½ tl     basilikaa
ripaus yrttisuolaa


Valkosipulikastike

1 dl     maustamatonta soijajugurttia
2         valkosipulin kynttä
1 tl      sitruunamehua
2 tl      oliiviöljyä
ripaus yrttisuolaa

Valmista tomaattikastike ensin kuorimalla ja pilkkomalla sipulit hyvin pieneksi. Kuullota sipuleja kasarissa. Kun ne ovat hieman pehmenneet, lisää paseerattu tomaatti ja huuhdo tölkki vedellä ja kaada sekin sekaan. Hauduta kastiketta loppuvaihe pienellä lämmöllä. Rupea lisäilemään mausteita kastikkeeseen ja kun kaikki on lisätty, tarkista maku ja lisää jotain tarvittaessa (kuten pippuria tai tabascoa). Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä vielä noin 15 minuuttia, muista sekoittaa välillä. Laita lopuksi kasariin kansi päälle ja nosta pois levyltä.

Valkosipulikastike valmistuu kuorimalla ja pilkkomalla valkosipuli hyvin pieneksi hakkelukseksi. Tämän jälkeen kaikki aineet sekoitetaan keskenään ja jätetään marinoitumaan vähintään 15 minuutiksi. Säilytä jääkaapissa.


Juustoiset valkosipuliperunat kera kuorien

30. maaliskuuta 2015


Valkosipulikermaperunat ovat varsin yleistä hieman juhlallisempaa ruokaa tai ns. viikonloppuruokaa. Niitä on kuitenkin suhteellisen yksinkertaista valmistaa ja päätin vielä yksinkertaistaa niiden valmistusta entisestään. Toisinsanoen ajattelin ottaa perunasta kaikki ravintoarvot hyötykäyttöön ja käyttää perunani kuorineen. Tällainen toiminta toki vaatii tarkkuutta perunoiden pesemisessä ja siinä, että perunat ovat oikeasti hyvälaatuisia eivätkä kovin rupisia tai muuten huonoja.

Viipaloin perunat hyvin ohuiksi viipaleiksi, että niiden kypsyminen olisi tehokasta. Lopputuloksena tästä sitten syntyi oikein maukkaat valkosipuliperunat, joita voisi ehkä jopa kehdata tarjota jollekin muullekin kuin itselleen pimeässä huoneessa. Perunoiden kuorellisuutta ei hirveämmin sitten tajunnutkaan syödessä.

Valkosipulikermaperunat


3-4 annosta

6      reilun kokoista siistiä perunaa
3      valkosipulin kynttä
3 dl  kaurakermaa
2 tl   ruohosipulisilppua (tai kevätsipulia)
½ tl  yrttisuolaa
½ tl  mustapippuria
50 g Vegejuustoraastetta (esim Sheese mozzarella)

Pese perunat hyvin (älä kuori) ja käytä juuresharjaa tarvittaessa jos oikein multaisia. Poista mahdolliset huonot kohdat veitsellä. Siivuta perunat ohuiksi parin millin paksuisiksi siivuiksi pituussuunnassa. Kuori ja pilko valkosipuli pieneksi. Laita perunaviipaleet, valkosipulisilppu ja ruohosipulisilppu laakeaan uunivuokaan ja sekoita keskenään. Kaada kaurakerma perunoiden päälle ja litistä perunoita vielä niin ettei reunat törrötä pystyssä. Sirottele vielä mausteet perunoiden päälle ja levitä juustoraaste tasaisesti.

Paista 200 asteisessa uunissa 40-50 minuuttia. Jos meinaa ruskistua liikaa, laita loppuvaiheessa folio vuoan päälle. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Maidoton ja munaton suolainen piirakkapohja

22. maaliskuuta 2015


Usein kun tekisi mieli tehdä jotain suolaista piirakkaa, pohja muodostuu ongelmaksi. Usein lähden tekemään suolaisia piirakoita suurinpiirtein ilman ohjeita, joten olisi hyvä, että olisi hyvä ohje peruspohjataikina olemassa. Pohjaan itsessään ei olisi myöskään hyvä saada kovin paljoa energiasisällöstä osakseen, . 
Tähän mennessä suosikkini on ollut piimästätehty pohja, mutta joskus tulee tilanteita kun pitäisi saada maidoton piirakkapohja, joten kokeilin tähän tarkoitukseen Oatlyn maustamatonta kaurajugurttia. Se toimi pohjassa oikein hyvin ja toi siihen hyvän maun, eikä rakenne jäänyt liian kovaksi kuten lehmänmaitojugurttia käyttäessä helposti jää.
Täytteeksi tällaiseen piirakkaan sopii käytännössä mitä tahansa. Täytteen nesteeksi voi myös käyttää kaurajugurttia ja se toimii ihan hyvin. Toinen vaihtoehto täyteläisempään vaihtoehtoon on sitten esimerkiksi kaurakerma.

Maidoton ja munaton suolainen piirakkapohja

26 cm piirakkavioallinen

3 dl     Oatlyn kaurajugurttia
2½ dl  täysjyvävehnäjauhoja
1 dl     kauraleseitä
ripaus suolaa
ripaus pippuria

Sekoita taikinan ainekset keskenään. Jos taikina tuntuu kovin löysältä, lisää hieman jauhojen määrää. Levitä taikina haarukalla 26 cm halkaisijan piirakkavuokaan. Esipaista 5 minuuttia 200 asteisessa uunissa ennen täyttämistä.
Blogger Widget