Kurpitsapannukakut ja paahdetut pekaanipähkinät

4. marraskuuta 2017


Kurpitsa sopii mainiosti pannukakkutaikinaan, sillä se tekee niistä täyteläisiä ja tuo hieman makeutta. Paahdetuista pähkinöistä saa pannarien rinnalle hyvän lisukkeen.


Koskakohan kurpitsasuoni olisi tältä vuodelta täynnä? Todennäköisesti ei vielä hetkeen, onneksi nyt kauppojen kurpitsavalikoimasta  voi nauttia vielä kunnolla. Nyt halloweenin juhlinnan jälkeenhän on oikeastaan se paras aika mennä kurpitsa-apajille, sillä kaupat myyvät lyhdyiksi tarkoitettuja kurpitsoja pilkkahintaan! Suosittelen siis lämpimästi menemään kauppaan ja haalimaan sylillisen kurpitsoja parilla kolikolla.

Kurpitsapannarit ovat yksi suosikkiaamupalaherkkuni tähän aikaan vuodesta. Tällä ohjeella tehtynä pannareista tulee juuri sopivia: ne ovat mukavan ruokaisia, mutta eivät liian makeita. Aamuisin en välitä kovinkaan makeista asioista, joten siksi esimerkiksi raikkaat puolukat sopivat höysteeksi. 


Pinterestini on jostain syystä ollut pullollaan erilaisia pannari- ja tuorepuuro-ohjeita, liekö syynä himoni näihin herkkuihin. Samalla niiden yhteydessä ovat pyörineet erilaiset höysteet paahdetuista pähkinöistä. En ole erityisen suuri makeiden pähkinöiden fani, mutta pannarien tai tuorepuuron päällä ne ovat jotenkin erityisen hyviä. Suosittelen sinuakin rohkaistumaan ja kokeilemaan vaahterasiirapissa paahdettujen pähkinöiden neroutta!


Kurpitsapannarit

10-15 pannukakkua

Pannaritaikina
3 dl kurpitsasosetta (n. 300g)
3 dl kauramaitoa
2½ dl (täysjyvä)spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl inkiväärijauhetta
1 lusikankärjellinen vaniljansiemeniä
ripaus suolaa

Paahdetut pekaanipähkinät
1 kourallinen pekaanipähkinöitä
1 rkl vaahterasiirappia

Sekoita taikinan ainekset keskenään ja anna turvota hetki.

Laita pähkinät ja vaahterasiirappi paistinpannulle ja paahda pähkinöihin pinta. Nosta sivuun.

Paista taikinasta pieniä pannareita, anna paistua kunnolla ensimmäiseltä puolelta, että letut pysyvät kääntäessä kasassa.

Tarjoile pekaanipähkinöiden ja marjojen kanssa.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

2 kommenttia :

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget