Laskiaispullat

25. helmikuuta 2014


Mieleni teki laskiaispullia, joten koska pakastimessa oli jäljellä pullia aiemmalta tekokerralta, toteutin mielitekoni. Halusin kokeilla jotain erikoisempaa täytettä perinteisen hillon tai mantelimassan sijaan, joten tein kinuskia.

Laskiaispullat


Täyte (täytin tällä määrällä 4 pullaa): 
1 dl     kaurakermaa
3/4 dl  sokeria
ripaus  vaniljasokeria

soija/kaurakermavaahtoa

Valmistin kinuskin kuumentamalla sokeria kasarissa, niin että se sulaa ja paistuu hieman tummemman väriseksi. Lisäsin sokerin sekaan kerman ja vaniljasokerin ja keitin niin, että rakenne sakeutui.

Kinuskin jäähdyttyä täytin pullat. Tietenkin ensin puolitin valmiis pyöreät pullat ja painelin niiden pohjapuolelle pienen kolon, johon sain lisättyä kinuskin. Lopuksi kermavaahto ja hattu päälle.


Kinuski sopi laskiaispulliin mielestäni oikein hyvin. Suosittelen kokeilemaan.

Pellava-viikunapuuro

Pellavansiemenet ovat kävetä lisä jos jonkinmoiseen ruokaan. Päätinkin siis kokeilla tehdä niistä puuroa. Tämä puuro olisi myös mahdollista toteuttaa viikunoiden sijaan esim. taateleilla tai muilla kuivatuilla hedelmillä.

Pellavansiemenpuuro

5 dl      vettä
7          kokonaista kivetöntä kuivattua viikunaa
n. 1 dl  täysjyvävehnäjauhoja
½ dl     pellavansiemeniä
ripaus   suolaa

Ensin pilkoin viikunat pienemmäksi ja lisäsin ne kasariin kiehuvan veden kera. Kun niiden rakenne oli pehmennyt (n. 10 min jälkeen) hienonsin niiden rakennetta sauvasekoittimella. Lisäsin jauhot sirotellen, ettei tule paakkuja. Lopuksi vielä itse pellavansiemenet ja suola, ja puuroa keitettiin lopuksi vielä n. 15 minuuttia, kun rakenne oli sopiva. Lisäsin hieman vettä loppupuolella, kun rakenne oli aika jämäkkää.

Lopputulos oli maittavaa ja söinkin puuron maidon kanssa. Aika makeaa tämä oli, mutta täytti hyvin vatsaa, kannattaa syödä varoen, sillä vatsa täyttyi yllättävän nopeasti pienemmästäkin annoksesta. Riippuen siis annoskoosta tästä reseptistä riittää n. 2-4 annokseen.

Pullataikinat

4. helmikuuta 2014


Tuore pulla on jotain herkullista. Perinteisesti pulla tehdään tavallisiin vehnäjauhoihin, mutta pääsääntöisesti teen omat pullani täysjyvävehnäjauhoihin tai spelttijauhoihin. Spelttijauhoilla leivottaessa pullista tulee erityisen samettisia ja rakenne on pehmeä, kannattaa siis kokeilla!

Täysjyväjauhoista tehty pullataikina on hieman tummempaa mitä tavallinen ja jauhojen menekki on huomattavasti pienempi. Samoin taikinaa pitää vaivata hieman enemmän, että kunnollinen sitko saadaan aikaiseksi. Jos kuitenkin arkailet täysjyväjauhojen käyttöä, käytä esimerkiksi puolet tavallisia vehnäjauhoja ja puolet täysjyväjauhoja.

Parhaat pullat syntyvät ehdottomasti kookosmaitoon. Puolenlitran taikinaan menee siis yksi 400ml kookosmaitotölkki jatkettuna desillä vettä. Esimerkiksi kauramaidostakin syntyy hyvät pullat, mutta kookosmaito on takuuvarma veto täyteläisiin pulliin. Rasvana käytän pullissa yleensä rypsiöljyä tai kookosöljyä. Margariiniakin joskus. Margariinin menekki on suhteessa suurempi verrattuna öljyyn, jolloin jauhojakin kuluu hieman eri määrä.

Perinteinen pullataikina

n. 40 pikkupullaa

5 dl       kasvimaitoa
1 pkt     (a 50g) hiivaa tai 2 pss kuivahiivaa
2 dl        intiaanisokeria/kookossokeria tms.
1-2 rkl  kardemummaa
1/2 tl      suolaa
100 g    margariinia (tai ½ dl öljyä)
n. 15 dl vehnäjauhoja

vesi-siirappiseosta, kasvimaitoa tai sulaa margariinia voiteluun
vegaanisiin pulliin voiteluna voi käyttää esimerkiksi 1 rkl siirappia+1rkl vettä

Täysjyväpullataikina

Muuten sama kuin perinteinen, mutta korvaa jauhot täysjyvävehnäjauhoilla.
Jauhoja tulee tällöin käyttää hieman vähemmän, arviolta 11-13 dl. Taikinasta tulee hieman tummempaa, mutta se toimii yhtä hyvin kuin perinteinenkin. Sokerin määräkin kannattaa maistaa, sillä täysjyväjauhot peittävät hieman sokerin makua.
Pullataikinasta tulee hieman tummempaa, mitä perinteisestä.

Spelttipullataikina

Toimii samoin kuin täysjyväpullataikina, mutta jauhot korvataan (täysjyvä)spelttijauhoilla. Spelttijauhoja tulee myös käyttää hieman vähemmän, joten ole tarkkana jauhoja lisäillessäsi. Pullataikina onnistuu hyvin mm. SunSpeltin vaaleista tai täysjyväjauhoista. Täysjyväspelttijauhoja menee pullataikinaan noin 11-13 dl.
Pullataikinasta kuuluu tulla hieman löysempää (ei kuitenkaan liian löysää), mitä perinteisestä, joten käsittely on hieman vaikeampaa, lopputulos on kuitenkin herkullisen samettinen.

Ohje

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi hiivaa varten, jonka jälkeen hiiva murennetaan ja liuotetaan siihen. Lisää sokeri, kardemumma ja suola taikinaan. Lisää osa jauhoista ja vaivaa sekaisin. Lisää sulatettu margariini (tai öljy) ja sekoita. Lisää jauhoja hiljalleen esim. 1 desi kerrallaan ja hidasta tahtia mitä kiinteämmäksi taikina tulee, taikina vaivataan käsin. Kun taikina alkaa tuntua sopivan kiinteältä lopeta jauhojen lisääminen, jätä taikina mielummin hieman liian löysäksi. Vaivaa taikinaa muutamia minuutteja, mitä pidempään, sen parempi sitko. Kun tuntuma on hyvä ripottele hieman jauhoja taikinan päälle ja jätä kohoamaan mielellään lämpöiseen paikkaan noin puolesta tunnista tuntiin, että taikina kaksinkertaistuu.

Kun taikina on kohonnut sen voi joko vain pyöritellä pyöreiksi pulliksi tai käyttää johonkin muuhun pullaleivonnaiseen.
Jos tehdään ihan perinteisiä pyöreitä pullia, tästä taikinasta tulee pieniä pullia noin 40 ja hieman kookkaampia parisen kymmentä. Taikinan voi ensin puolittaa ja muotoilla puolesta taikinasta tanko ja leikata se 20 osaan. Pullat muotoillaan pöyrittämällä pöytää vasten kämmenellä. Jätä pullat kohoamaan vielä ainakin 10 minuutiksi ennen paistamista. Muista voidella pullat ennenkuin laitat ne uuniin.
Pullia paistetaan 200-225 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia, riippuen pullan koosta. Isoja pullia 225 asteessa reilu 10 minuuttia. Pulla on kypsää kun pohjaan kopauttaessa kuuluu ontto ääni.

Olipa kerran...

3. helmikuuta 2014

Ajattelin viimeinkin aloittaa ruokablogin ylläpitämisen, sillä olen sitä jo jonkin aikaa suunnitellut.
Tarkoituksena olisi siis päivitellä tänne kuvia ja reseptejä erilaisista ruuista mitä valmistan. Uskoisin, että pääpaino tulee olemaan erilaisissa leivonnaisissa, mutta jos innostun, saatan päivitellä pääruokia ja kaikenlaisia muita kokeiluja.

Kerron nyt ensin hieman siitä, minkälaisista ruuista pidän, eli mitä täältä blogista voi tulevaisuudessa löytää.
Kaiken uuden kokeilu on mielestäni jännittävää, ja usein selailenkin reseptejä vain huvikseni löytääkseni uusia ideoita ja varteenotettavia tulevia kokeiluja. Leivonnaisten suhteen kuppikakut ja muut hienolta näyttävät tuotokset ovat erityisesti mieleeni, mutta perinteisemmätkään leivonnaiset eivät ole suinkaan poissuljettuja.
Suolaisista leivonnaisista suosikkejani ovat erilaiset piirakat.
Pääruokien suhteen pidän kasvispainotteisista ruuista ja etenkin kaiken uuden ja jännittävän kokeilusta. Eri kulttuurien ruokalajit ovat mielenkiintoisia ja usein saankin puuskia ruveta kokeilemaan jotain uutta. Aasian maut ovat erityisesti mieleeni.

Laitan nyt alkuun joitain leivonnaisia, joita olen hiljattain valmistanut, että saisin hieman luettavaa tänne. Jatkossa kuitenkin päivittelen kaikkea, mitä tulen valmistamaan.

Ruuanlaittajana olen aika ylimalkainen, ehkä useinkaan noudata reseptejä suoraan (enkä etenkään mittoja), usein lisäilen asioita hieman mielen mukaan enkä loppupeleissä ole täysin varma minkä verran mitäkin olen laittanut, kunhan tuntuma tuotoksessa on hyvä (ja mielellään lopputulos). Yritän kuitenkin tästä huolimatta kyhätä myös luettavat reseptit oheen.

Tervetuloa siis!
Blogger Widget