Hedelmäinen chiavanukas

30. kesäkuuta 2016


Chian siemenistä saa tehtyä helposti vanukasta, sillä siemenet muodostavat geelimäisen rakenteen nesteessä. Pohjana voi kuitenkin käyttää hedelmäsosettakin, jolloin vanukkaasta tulee erittäin raikas.

hunajameloni chiavanukas mansikka

Hyvää kesäkuun viimeistä!

Onko siis oikeasti ihan totta, että nyt on kesäkuun viimeinen päivä? Kesäkuu on ainakin omalta osaltani mennyt enemmän tai vähemmän töiden ja muiden tohinoiden parissa, että odotan jokseenkin innolla heinäkuun rennompaa aikaa. Toisaalta pidän työnteostakin, joten sinänsä kummassakaan vaihtoehdossa ei ole vikaa. Miten on sinulla? Joko on lomat pidettynä vai vieläkö ne ovat edessä?

Vegaani omuraisu

27. kesäkuuta 2016


Omuraisua eli riisiomeletti, jossa munakas tehdään tofusta ja kikhernejauhoista kananmunien sijaan. Täytteenä toimii kasviksilla höystetty paistettu riisi. Helppoa ja täyttävää ruokaa, jonka saa tuunattua hauskasti ketsupilla.

omuraisu kikhernemunakas paistetturiisi

Vajaa pari vuotta sitten julkaisin perinteisen reseptin japanilaisesta omuraisusta eli omeletista, joka täytetään paistetulla riisillä ja kasviksilla ja taitellaan nätisti lautaselle (omelette rice). Nyt olisikin sitten puolestaan vuorossa täysin kasvipohjainen versio samasta ruuasta. Omuraisu on japanissa hyvin suosittu arkiruoka, joka valmistuu ylijäämäriisistä ja -kasviksista. Omuraisu on erityisen suosittu lapsille tehtävä ruoka miedon makunsa vuoksi ja se on helppo koristella ketsupilla. Omuraisu on hyvä esimerkki japanilaisesta fuusioruuasta, jossa on selviä länsimaisia vaikutuksia, mutta perinteinen japanilainen twisti. Lienee ehkä turhaa sanoa, että omeletti on tässä se länsimainen osa. Omuraisun riisi maustetaan usein aika miedosti suolalla ja pippurilla, mutta erilaisia variaatioita löytyy ja oma makumaailma on hyvä pitää mielessä. Ketsupin lisäksi omuraisu voidaan tarjoilla demi-glazen (onko se nyt sitten jonkunsortin ruskeaa kastiketta?) tai valkokastikkeen kanssa, mutta pelkkä ketsuppi on kotioloissa se tavallisin versio. Esimerkiksi curryjauheella paistettuun riisiin saa kivaa potkua ja ihan uudenlaista makua. Monesti paistetun riisin sekaan lisätään lihaakin, mutta itse en näin tee. Joskus ehkä pitäisi kuitenkin kokeilla soijarouhetta tai miksei vaikka nyhtökauraa?

Kikherneillä täytetyt kolmoileivät (Ve)

25. kesäkuuta 2016


Täytetyt leivät ovat herkkua ja kun paahtoleivän leikkaa kolmioksi on se vieläkin maukkaampaa. Kikherneistä ja kasvipohjaisesta ranskankermasta syntyy herkullinen täyte kolmioleipiin, joka muistuttaa hieman tonnikalatäytettä. Avokado ja idut tuovat kikhernetäytteen liksäksi leipiin väriä ja makua.

kasvis kolmioleipä kikherne avokado idut

Onko kesä sujunut hyvin tähän mennessä? Meillä ainakin, uudet perunat on syötynä ja vatsa täynnä, joten tuskin tarvii syödä enää hetkeen uudelleen. Noh, kuitenkin sitä sitten taas tulee nälkä, joten ruokaa taas pitää pian laittaa. Tällaisissa hieman pidemmissä vapaissa on mielestäni kivaa, kun ruuan kanssa ei ole pakko puuhastella pitkiä aikoja, jos ei siltä tunnu. Monet herkullisetkin ruuat valmistuvat oikeasti hyvinkin pienellä vaivannäöllä ja varsinkin jos tekee porukalla valmistuu ruoka hyvinkin sutjakasti. Esimerkiksi näitä leipiä voi tehdä porukalla illanistujaisiin ja jakaa kaikille pieni rooli. Joku hoitelee avokadot, toinen kikhernesoosin ja joku täyttämisen. Liukuhihnameiningillä leivät ovatkin sitten jo valmiita ja kaikki voivat yhdessä niistä nauttia. Samalla on mukavaa yhteistä tekemistä. Toki rempseä emäntä tai isäntä voi valmistella leivät jo etukäteen ja nostaa vain jääkaapista koreasti pöytään.

Kesän paras valkosuklaaraakakakku (G, Ve)

21. kesäkuuta 2016


Valkosuklainen raakakakku hurmaa kesäjuhlat niin maullaan kuin ulkonäöllään. Raakakakun voi valmistella hyvissä ajoin etukäteen ja koristella vasta hieman ennen tarjoilua suosikkimarjoilla ja -kukilla.

valkosuklaa raakakakku mansikoita syötäviä kukkia

Kesä, juhlat, kakku ja mansikat. Muodosta sinulle sopivat yhdyssanat ja kesä on purkissa. Vai menikös se ihan niinkään? Minulle nuo kaikki ehdot ovat tässä kesässä jo täyttyneet, sillä tässä terassilla istuskellessani voin todeta empiirisen tutkimukseni kautta, että kesä on alkanut. Juhlia on myös ollut useaa sorttia niin ylioppilaiden, muiden valmistuneiden ja omien valmistujaisten muodossa. Nimittäin valmistuin juuri filosofian maisteriksi, tosin nimityksestä huolimatta koulutukseni keskittyi bioteknologiaan, eikä filosofiaan. Mutta niin sinä kävi, eipä tätä oikein itse tahdo käsittääkään, eikä se oikein kummemmalta tunnukaan, mutta maisterishenkilö sitä kuitenkin nyt ollaan. Ei kuitenkaan hätää, sillä opiskelijastatukseni ei ole vielä pariin vuoteen muuttumassa, sillä lisäoppi ei ikinä ole haitaksi (vielä kun puhtia opiskeluun riittää se kannattaa käyttää). Valmistujaisissani tarjosinkin sitten muutamalle vieraalle tätä suloista valkosuklaista raakakakkua mansikoiden ja juhannusruusujen kera.

Matcha-kookos nice cream

18. kesäkuuta 2016


Nice creamit puhuttavat nyt jokapuolella, ne valmistuvat pakastetuista hedelmistä ja/tai marjoista ja halutessaan sitten lisäksi vielä kasvimaitoa, mausteita ja mitä ikinä nyt haluaakaan. Kyseessä siis jäätelön terveellisempi muoto, joka maistuu ihan yhtä maukkaalle! Kookos ja matcha tekevät herkullisen makuparin tähän.


Mainiota viikonloppua!
Jäätelö on se kesän (talven, kevään, syksyn....) ehdoton juttu, vai mitä? Harva asia maistuu yhtä hyvälle kuin jäätelö lämpimällä kelillä. Tuossa pari päivää sitten kun oli koko päivän ollut sellainen 22 astetta lämmintä, minun suorastaan täytyi ostaa jäätelö kauppareissun päätteeksi. Tofulinen jäätelöt ovat aina olleet suosikkejani, sillä niiden omintakeinen maku on jotain niin hauskan hyvää, että siitä ei saa tarpeekseen. Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa heidän karamelli-tuuttia, joka osoittautui loistavaksi valinnaksi. Menin siinä sitten puutarhaan istuskelemaan koiran kanssa ja ihastelemaan luonnon vihreyttä, kunnes huomasin että kädessäni oleva jäätelö melkein päätyi parempiin suihin. En ollut siis ainoa, joka piti suuresti tästä karamellisesta jäätelötötteröstäni ja koira olisi halunnut haukun tai ainakin edes syödä sen rapisevan paperin. Lopulta saimme sitten sovituksi, että minä syön jäätelöni ja koira saa namiluun, kun menemme sisälle. Tuollaisista hetkistä ainakin minä suorastaan nautin, rauhallista, hyvää seuraa, hyvä sää ja hyvää ruokaa, voiko sitä muuta toivoakaan? 

Porkkanakakku tuorejuusto-kinuskikuorrutteella (Ve)

16. kesäkuuta 2016


Oletko vieläkin vailla sitä mehevintä ja täydellisintä porkkanakakkua, johon ei koskaan kyllästy? Tämä kakku on ainakin omalla listallani juuri sellainen. Mehevä, porkkanainen taikina, runsas tuorejuustokuorrute ja taatelikinuski tekevät kakusta täydellisen.



Kesäkuu etenee järkyttävän kovaa vauhtia ja ennenkuin huomaammekaan, juhannus on jo ovella (ei siis paineita). Kesään kuulemma kuuluu mansikkakakut ja kaikki kiva, raikas ja höttöinen. En kuitenkaan voi myöntää olevani oikein mikään mansikkaätytekakkutyyppi. Onhan mansikat ihan kivoja ja onhan kakkukin ihan kivaa... mutta niiden yhdistelmä?  Mansikat kivoja, mutta ne sopii paljon paremmin kaikkeen muuhunkin kuin täytekakun päälle, kuten puuroon, lättyihin tai jonkun muun kakun päälle. Koska kakut on kumminkin kivoja, vaikkei mansikoita malttaisi ostaakaan, tässä on teille sellainen kakku, jota ilman on aika vaikea olla, ja jos sen laittaa jääkaappiin odottamaan, se mystisesti sieltäkin häviää. Vaikkei kyseessä nyt ihan täytekakku olekaan, mutta melkein.

Terveellinen energiapatukka (G, Ve)

13. kesäkuuta 2016


Tiesitkö, että energiapatukoita on naurettavan helppoa valmistaa itse? Riittää kun sekoittaa ainekset keskenään ja antaa massan tekeytyä jääkaapissa. Kuulostaako jopa liiankin täydelliseltä? Paras juttu tässä on se, että kotitekoiset energiapatukat koostuvat tismalleen siitä mitä haluat ja tulevat niin paljon edullisemmiksi!


Hei vain teille rakkaat lukijani!
Tiesittekö, että joskus lähes itsestäänselvät asiat tuntuvat todella mullistavilta ja ihmeellisiltä? Minä nimittäin, jälleen kerran, tajusin mistä olenkaan jäänyt paitsi kaikki nämä ajat. Nimittäin kaikenlaisten välipalapatukoiden valmistamisesta kotona. Tyhmää, eikö? Jotenkin se on aina vain jäänyt ja olen ajatellut että se olisi vähän liian työlästä miettiä mitä kaikkea niihin sitten laittaisi ja tuleeko siitä rakenteestakaan nyt sitten niin hyvä. Väärässä olin ja nöyränä nyt totean, että välipalapatukoiden valmistaminen kotona on oikeasti ihan naurettavan helppoa! Helppous ei ole tosin se ainoa seikka, sillä kotitekoiset patukat tulevat vaan niin paljon halvemmiksi kuin kaupasta ostetut parin euron patukat. Puhumattakaan siitä, että sisältö on juuri sitä mitä itse haluat.

Miten tehdä parasta jääkahvia? Mistä kunnon kahvimaito?

10. kesäkuuta 2016


Viileä kahvijuoma olisi lämpimillä keleillä hyvää, mutta jääpalat laimentavat ikävästi kahvin makua. Kun käytät jääpalojen sijaan kahvijäätä, ei maku laimene! Sopivalla maidolla kahvin mausta saa vielä paremman.



Viimekesänä taidettiinkin hehkuttaa aika runsaasti kahvijäätä, muistaako kukaan muu? Silloin tulikin muutamaan kertaa kahvia jäädyteltyä, mutta aina hieman tuntui, että siitä puuttui se jokin. Nyt myöhemmin asiasta viisastuneena, voin todeta, että minulta puuttui oikea kahvimaito. Tällaisessa jääkahvissa kahvimaidon osuus on lattemaisen suuri, joten silloin jos käyttää vain jotain perusmaitoa, ei mausta tule oikein mitään. Makeuttamattomalla mantelimaidolla maku oli lähestulkoon paha. Kookos-riisijuomalla tämä oli jopa jälkkärimäinen, ei yhtään paha, mutta ei ihan sitä mitä halusin. 

Munakoisocannelonit (G, Ve)

7. kesäkuuta 2016


Ruokaa kevyempään arkeen. Munakoisoa voi käyttää pastalevyjen tapaisesti täytettyihin canneloneihin. Täytteeksi kelpaa vaikka pavut tomaattikastikkeessa.


Viikko alussa ja jälleen kerran arkiruuat hakusessa? Niin minullakin. Olen tainnut muutamaan kerran mainita mieltymyksestäni erilaisiin pastaruokiin. Pasta on vain niin kätevää valmistaa, se keittyy nopeasti ja kylkeen voi joko paistaa läjän kasviksia tai tehdä täyteläisen kastikkeen. Toisaalta pasta helposti väsyttää, eikä sovi välttämättä niin hyvin arkeen, kun pitäisi vähän miettiä tarkemmin mitä sitä oikein suuhunsa pistää.

Paahdettu paprikapasta vegenakeilla

4. kesäkuuta 2016


Jos haluat vaihtelua perinteiseen tomaattipastakastikkeeseen, paprika on hyvä vaihtoehto. Paahdettu paprika maistuu maukkaalta ja vegenakit tuovat ruokaisuutta.


Viikonloppuhan se sitten olisi taas. Ylppärit ovat varmaan tämän viikonlopun puhuttavin juttu ja minullakin olisi sellaiset tässä piakkoin vierailtavana. Peruskoulutkin päättyvät samalla ja koulujen kesälomat koittavat. Ylioppilasjuhlien tarjoilut ovat aina mukavia, vaikka usein saakin jännittää, löytyykö sieltä mitään omaan ruokavalioon sopivaa syötävää. Erikoisruokavaliota noudattavana kannattaakin siis syödä hieman ennen juhlille lähtöä, ellei ole täysin varma, että sopivaa syötävää on tarjolla. Riippuen toki tapauksistakin, miten läheisten tuttavien juhlille on menossa, että voisiko vaikka etukäteen tiedustella tarjoiluista. Usein kuitenkin jos ei halua vaivata isäntäväkeä, kannattaa syödä jotain etukäteen ja ottaa jotain pientä huomaamatonta syötävää mukaan, jos juhlilla viettää aikaa pitempään. Yleensä kuitenkin juhlissa on tarjolla kaikkiruokavalioystävällistä juotavaa vähintään kahvin ja teen muodossa, joten edes jotain voi ottaa. Mutta eipä sinne juhlille yleensä tarjoilujen toivossa mennäkään, vaan juhlsitamaan itse juhlakalua!

Hernetahnalla täytetyt herkkusienet (G, Ve)

1. kesäkuuta 2016


Kevyt ja värikäs ruoka on aina mukavaa syötävää. Kauniin värisen vihreän täytteen herkkusieniin saa herneistä ja basilikasta. Jos ei uunia halua kesällä käyttää, niin sienet kypsyvät grillissäkin.



Hyvää kesäkuuta!

Onko nyt todella kesäkuu? Mitä sille toukokuulle tapahtui... Havahduin tässä aamulla missanneeni toukokuun loppumisen totaalisesta ja huomaavani, että nythän tosiaan on jo kesäkuu. Ehkä sitä kuun vaihtumista ei oikein huomannut tämän lämpöaallon aikana. Viimepäivät ovatkin menneet siinä, että asunnossa on +26 lämmintä kokoajan ja aivot ylikuumenevat hetki hetkeltä enemmän. Aamuisin on aina mukavan virkistävää käydä parvekkeella vilvoittelemassa, kun lämpötilat eivät ole nousseet vielä äärimmilleen. Toisaalta, jotkut pitävät lämmöstä, mutta joskus voisi riittää vähän vähempikin.
Blogger Widget