Minttusuklainen kahvikakkukakku

17. joulukuuta 2020


Suklainen kahvikakku kätkee sisälleen piparminttuisen sydämen. Tässä kakussa ei piparminttuaromia kannata säästellä!


Kahvikakut ovat kivoja leivonnaisia siitä, että ne yleensä säilyvät hyvin ja ovat jopa parempia seuraavana päivänä saatuaan maustua. Toki sillä oletuksella, että syötävää jää vielä seuraavallekin kerralle!

Halusin tehdä kahvikakun, jossa taikinan keskelle kätkeytyy sydän ja mikä olisikaan parempi makuyhdistelmä kuin minttusuklaa. Täyteläinen suklaataikina ja minttuinen sydän. Päälle vielä suklaakuorrute ja koristeet, koristeluista saa ja pitää tehdä ihan niin överit kuin haluaa, mitä enemmän, sen parempi.


Tämän kakun kehittely vaati aika paljon aikaa, neljännellä kerralla kakun rakenne oli sellainen, johon olin tyytyväinen. Ensin se oli liian tiivistä, sitten löysää ja lopulta hyvä. Koeversiokakut vein töihin ja urheat työkaverit uhrautuivat reseptikehittelyn vuoksi ja söivät koevedokset. Samalla sain vaivanpalkkana palautetta kakun mausta, niin että siitä tuli vieläkin parempi. Eniten kehuja sai kakun rakenne, että se ei ollut liian kuiva vaan kivan kostea ja piparminttu maistui hyvin. Töissä oli jo hieman koomista kun vein päivä toisensa jälkeen aina koeversion ja porukka pääsi maistelemaan. Pienet yllätykset työkavereille ovat kivoja!

Eli tässä se nyt olisi, tarkkaan maisteltu kakku, jonka valmistus ei pitkästä raaka-ainelistasta huolimatta ole kovin haastavaa. Taikinan ainekset voi vain sekoittaa keskenään eikä ihmeempiä taikoja tarvita.



Minttusuklaakakku


2,5 l kuivakakkuvuoka

Taikina
7 3/4 dl (karkeita/täysjyvä) vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
3 dl valinnaista sokeria (ruskealla sokerilla saa tummemman kakun)
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
Ripaus suolaa
2 1/2 dl kylmää kahvia
2 1/2 dl valinnaista kasvimaitoa tai lisää kahvia
1 1/2dl öljyä
2 tl omenaviinietikkaa
öljyä vuoan voiteluun

Täyte
2 dl/200 g soijajugurttia
1 dl valinnaista sokeria
2 rkl + 1 tl perunajauhoja
2-3 tl piparminttuaromia

Kuorrute
50 g maidotonta (tummaa)suklaata
½ dl kaurakermaa/vispiä

Koristelu
30 g vegaanista valkosuklaata esim iChoc
hasselpähkinärouhetta tai esim mariannekarkkirouhetta


Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Valmista ensin taikina. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää niihin loput aineet ja kääntele taikina juuri ja juuri sekaisin. Älä sekoita liiaksi.

Sekoita täytteen ainekset keskenään omassa kulhossa.

Öljyä 2,5 litran kuivakakkuvuoka. Lusikoi noin puolet taikinasta vuoan pohjalle ja valuta taikinaa myös hieman vuoan ulkoreunoja pitkin. Lusikoi täyte keskelle taikinaa, yritä välttää osumasta vuoan reunoihin, täytteen kuuluisi jäädä taikinan sisään "sydämeksi" . Lusikoi varovasti loppu taikina täytteen päälle, niin että päällimmäinen kerros olisi ruskea, eikä näkyisi valkoista.

Paista 175 asteisessa uunissa n. 50-55 minuuttia uunin alatasolla. Testaa kypsyys halutessasi puutikulla, jos siihen ei jää taikinaa kakku on kypsä. Paistoaika riippuu hieman vuoan mallista.

Anna kakun jäähtyä kunnolla ennenkuin irrotat vuoasta.

Valmista kuorrute. Sulata kattilassa miedolla lämmöllä suklaa ja lisää siihen kaurakerma. Sekoita ja nosta pois levyltä, älä kuumenna liikaa.

Levitä kuorrute jäähtyneen kakun päälle ja siloita kuorrute veitsellä, että saat sen leviämään joka puolelle.

Sulata koristeluun valkosulkaa ja pursota kakun päälle. Ripottele päälle heti haluamasi hiput, että ne kiinnittyvät sulaan suklaaseen.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget