Paahdetut härkäpavut ja kukkakaalimuusi

11. elokuuta 2016


Tuoreista härkäpavuista saa loihdittua ties mitä herkkua. Manteleiden kanssa valkosipulissa paahdetut härkäpavut ovat todella herkullisia ja sopivat tarjoiltavaksi täyteläisen kukkakaalimuusin kanssa.


Hei juuri sinä!

Olen nyt erittäin onnellinen, sillä löysin viimeinkin tuoreita härkäpapuja ja olin vielä kaiken kukkuraksi sellaisessa tilanteessa, että pystyin niitä ostamaankin! Niinpä siis härkäpapubileet alkakoon (kuulostaa tosi jännältä vai mitä). Minulla on härkäpapuihin ihan erityinen suhde, sillä pidän niiden mausta ja rakenteesta niin kovasti. Tuoreita härkäpapuja on vain hieman rajallisesti saatavilla, sillä Suomessa myytävät härkäpaputuotteet rajoittuvat säilöttyihin ja kuivattuihin härkäpapuihin jauhon ohella. Toivotaan kuitenkin, että Verso Food yllättää meidät iloisesti, sillä he julkistavat uuden härkäpapuisen uutuustuotteensa 24.8., eli ihan pian! Kyseistä tuotetta on kuulemma kehitelty jo pitkään, joten odotan niin innolla mikä se tulee olemaan.

Katselin tuossa viimeviikolla yhtä animea, jossa opettaja-isä harjoitteli tyttärensä ja oppilaansa kanssa ruuanlaittoa. He tekivtä ohjelmassa gratiinia, johon laittoivat härkäpapuja ja muita herkullisia kasviksia. Katsoin siinä sitten telkkaria kuola valuen suusta ja vatsa kursien. Kunpa minäkin vain saisin edes pari tuoretta, vihreää ja herkullista härkäpapua. Nyt sitten alkuviikosta toiveeni kuultiin, ja lähimpään S-markettiin oli härkäpapuja ilmestynyt, myöhemmin myös K-supermarketissa käydessäni huomasin sinnekin ilmestyneen härkäpapuja. S-marketin pavut olivat kuitenkin reilun euron kilohinnaltaan halvempia, joten se passasi minulle. Nyt selviän taas muutaman viikon odotellessani, kunnes oman kasvimaani härkäpavut kasvavat vielä hieman suuremmiksi.


Härkäpapujen ravintoarvo on hyvä, siksi niitä kannattaa käyttää ruokavaliossa mahdollisuuksien mukaan. Härkäpapua myös viljellään Suomessa, joten suurella todennäköisyydellä se on vielä kotimainen tuote! Kypsissä härkäpavussa on proteiineja kutakuinkin saman verran kuin muissakin pavuissa tai esimerkiksi kikherneissä eli noin 8 grammaa per 100 grammaa. Niiden kuitupitoisuus on hyvä ja verrattuna kikherneisiin, härkäpavuissa on vähemmän rasvaa (neljännes kikherneiden määrästä). Jos taas unohdetaan härkäpapujen tekniset ominaisuudet, ne ovat ennenkaikkea huippuhyvän makuisia! Kannattaa siis kokeilla missä muodossa tahansa. Tuoreita härkäpapuja käytettäessä pitää huomioida, että pavuissa on varsin runsaasti palkoa ja kuorta, joten kun hankkii tuoreita papuja, pitää niiden paino kutakuinkin jakaa kahdella, että saa itse syötävän osuuden selville. 

Oletko maistanut härkäpapuja? Missä muodossa tykkäät niistä eniten?

Tarjoilin omat härkäpapuni maukkaan kukkakaalimuusin kanssa. Itse härkäpavut paahdoin valkosipulin ja mantelien kanssa, jolloin ne säilyttävät oman hyvän makunsa, mutta saavat kuitenkin kivasti makua valkosipulista. Koska annos olisi muuten ollut hieman tylsän värinen, päätyi kylkeen sitten porkkanalastuja. Myöhemmin kun sitten tutkiskelin annostani, totesin, että voikohan tämän kotimaisempaa ruokaa olla. Mantelit nyt eivät välttämättä ole kotimaisia, mutta jos ne vaihtaa esimerkiksi kurpitsansiemeniin, on annos äärimmäisen kotimainen ja hyvällä tuurilla vielä lähituotettu. Herkutteluhetkiä sinullekin!

Paahdetut härkäpavut ja kukkakaalimuusi

2 annosta

Paahdetut härkäpavut
400 g tuoreita härkäpapuja (n. 200 g ilman palkoja)
2 valkosipulinkynttä
½ dl manteleita
1 tl yrttisuolaa
mustapippuria

Kukkakaalimuusi
1 iso kukkakaali
1 dl kaurakermaa
1 rkl ravintohiivahiutaleita
½ tl suolaa
1 pieni kourallinen ruohosipulia

öljyä paistamiseen.

Irrota härkäpavut paloista eli riivi. Keitä härkäpapuja noin pari minuuttia vedessä. Tässä vaiheessa voit halutessasi upottaa pavut kylmään veteen ja kuoria härkäpavut (vaalea kalvo papujen päällä) tai olla kuorimatta kokonaan. Etenkin suurikokoiset pavut ovat kuorineen hieman sitkeitä, mutta ilman kuoria hyvin pehmeitä, joten valitse itse.

Pilko kukkakaali pieneksi ja keitä kypsäksi (15-20 minuuttia).

Pienistä valkosipuli ja paista öljyssä. Lisää sekaan kypsät härkäpavut ja mantelit. Paahda pannulla kunnes ainekset saaneet paistunutta väriä (noin 5 min). Mausta.

Soseuta kypsä kukkakaali, lisää muut aineksista paitsi ruohosipuli, tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Silppua ruohosipuli ja kääntele muusin sekaan.

Tarjoile lämpimänä. Halutessasi siivuta sekaan porkkanalastuja. Kuoritusta raa'asta porkkanasta kuorimaveitsellä höylätyt siivut rullaksi.


4 kommenttia :

  1. Herkutteluhetki tosiaan. Valkosipulin kanssa paahdetut härkäpavut kuulostavat superherkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suunnilleen mikä tahansa valkosipulin kanssa paahdettu kuulostaa hyvältä :D Härkäpavutkaan eivät tehneet poikkeusta tässä!

      Poista
  2. Oon miettiny härkäpapujen ostoa, mutta en oikee tienny miten niitä lähtisin valmistamaan. Täytyy kokeilla tuolla sinun ohjeella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa kokeilla :)
      Ne toimii hyvin keitettynä ihan samoin kuin mitkä tahansa pavut, yksi suosittu ruoka jota tuli netissä paljon vastaan oli muussatut härkäpavut.
      Viimevuonna käytin oman kasvimaan härkäpapuja tähän pastaan soijapapujen tilalla http://ruoka-alkemisti.blogspot.fi/2015/10/vihrea-avokado-soijapapupasta-ja.html

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget