Jakkihedelmäcurry

18. lokakuuta 2017


Jakkihedelmästä saa hyvän lisän currykastikkeeseen, sillä sen rakenne muistuttaa kovasti mureaa lihaa. Jakkihedelmä sopii erityisesti mausteiseen curryyn.


Vegepiireissä hullaannuttiin jakkihedelmästä jo jokin aika sitten, aluksihan jakkihedelmän saatavuus suomessa oli varsin vähäistä, ellei jopa olematonta. Nykyään sitä kuitenkin saa joistain etnisistä kaupoista, mutta omat jakkihedelmäni ostin Vegekaupasta! Kovasti vaikuttaa siltä, että jakkihedelmän tarjonta on kovassa kasvussa, joten katsotaan koska sitä alkaa löytyä ihan supermarketeista.

Jakkihedelmästä poikkeaa muista vegeliha"korvikkeista" siinä mielessä, että sen ei ole ns. proteiinituote. Jakkihedelmähän on siis isokokoisen hedelmän nuorista yksilöistä saatava tuote, jossa on runsaasti kuitua, mutta ei niinkään proteiinia. Tekstuuri onkin sitten eri kysymys, sillä tekstuuri jakkihedelmässä onkin se paras juttu. Hyvä pureskeltava suutuntuma, minkä väitetään usein kasvisruuista puuttuvan.


Jakkihedelmää olikin kiva päästä kokeilemaan kun sitä viimein kaupasta löytyi. Vegekaupasta löytynyt versio oli siis säilyketölkissä suolaliemessä. Olenkin jo ihastellut erilaisia BBQ-maustettuja jakkihedelmätäytteitä hamppareihin ja tortilloihin, mutta jakkihedelmäcurry jäi kiinnostamaan mielessäni.

Mielestäni paras curry on sellainen, jossa on rouhean kokoisia paloja kasviksista ja tässä tarkoituksessa jakkihedelmä toimi todella hyvin. Isoja oikeasti pureskeltavia paloja, jotka olivat kuitenkin ihanan mureita sisältä. Jakkihedelmän maku sellaisenaan muistutti hieman banaania ilman makeutta, mutta mausteiden kanssa laitettuna palaset imivät maustetta hyvin itseensä.


Vaikka jakkihedelmä ei olekaan mikään proteiinipommi, toimii se mielestäni hyvin osana monipuolista ruokavaliota ja tuo kivaa vaihtelua tekstuureihin. Jos kuitenkin on huolissaan annoksen proteiinipitoisuudesta, voi esimerkiksi curryyn lisätä oikein hyvin paketillisin kikherneitä tai vaikka vihreitä papuja!

Jakkihedelmää aion siis jatkossakin kokeilla, sillä curryyn se sopi erinomaisesti. Mutta mitähän sitä seuraavaksi kokeilisikaan? Varmaan jotain ihanaa ja mausteista.


Jakkihedelmäcurry

4 annosta

3 isoa kevätsipulia/2 pientä keltasipulia
2 valkosipulinkynttä
2 cm pala inkivääriä
5-7 pientä perunaa/2 isoa
4 pienehköä porkkanaa
1 pieni kukkakaali
5 dl kasvislientä
1 tlk/400g säilöttyä jakkihedelmää
1 punainen paprika
1 tlk/400ml kookosmaitoa
1 rkl maissitärkkelystä
1-2 rkl curryjauhetta (riippuen vahvuudesta)
1 tl kuminaa
1 tl juustokuminaa

rypsiöljyä/seesamiöljyä paistamiseen


Pese/kuori perunat ja porkkanat.

Pilko sipulit ja inkivääri, säästä kevätsipulien varret myöhemmälle, kuullota silppu öljyssä. Kuutio peruna ja porkkana ja lisää pannulle, paista hiemann pintaa. Lisää kukkakaalin kukinnot pannulle ja kaada päälle kasvisliemi. Kypsytä noin  5 minuuttia. 

Huuhtele ja valuta jakkihedelmä, Poista mahdolliset kovat kohdat ja kuutioi. (Tässä vaiheessa halutessasi rapean tuloksen, paista jakkihedelmää öljyssä paistinpannulla ensin erikseen ja lisää sitten vasta muiden ainesten sekaan.) Paloittele paprika ja lisää pannulle jakkihedelmäkuutioiden kanssa. Kun pannulta on suuri osa nesteestä haihtunut, kaada sekaan kookosmaito, tärkkelys ja mausteet.

Kypsennä currya 10-15 minuuttia kunnes siitä tulee sopivan kastikemaista. Tarjoile curry riisin kanssa.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

8 kommenttia :

  1. oi kun hyvän näköistä, taas <3
    Tehtiin kans tänään ihan tuurilla hyvää curry kastiketta. Vaatii kuitenkin tuo curryn käyttäminen vielä meiltä kärsivääisyyttä että pystyy muksutkin syödä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura!
      Curry onkin just hyvää arkiruokanakin kun ei aina vaadi pitkiä keittelyitä! Monet markettien curryjauheet onneksi on aika mietoja niin sopii todennäköisesti lapsillekin :)

      Poista
  2. Oikein piti googlailla lisätietoa ja kuvia jakkihedelmästä. Onneksi on säilykkeitä, että pääsee tutustumaan tällaisiin eksoottisuuksiin. Osaatko kuvailla tarkemmin jakkihedelmän makua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kiva kun jakkihedelmää on nyt tullut kauppoihin saataville!
      Tuo käyttämäni suolaliemessä oleva artisokka muistutti rakenteeltaan ja maultaan ehkä eniten säilöttyjä artisokansydämiä. Toisaalta niissä ei ollut samanlaista kitkerää makua kuin artisokassa, vaan sellainen aavistus makeutta. Mutta makeita ne eivät kuitenkaan olleet hedelmä-nimestä huolimatta.
      Ehkä jos pitäisi sanoa tuon artisokan lisäksi niin maku muistutti hieman avokadoa, mutta siinä oli sellainen ananasmainen pieni makeus.

      Poista
  3. Me kokeiltiin kerran nyhdettyä jakkihedelmää hamppareihin ja en löytänyt kuin pakastettua ja se olikin aika farssi, sillä laitoin mausteita samalle määrälle kuin säilyke tavaraa :D Oli niin mausteista, että itku meinasi tulla ja siitä jäi pieni kammo. Ensi kerralla siis kun teet jakkihedelmää niin tuo vähän minullekin, että pääsen traumoista irti :D

    ps. näyttää jälleen erittäin hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kauheaa! Tuo onkin aina hankala kun käyttää vähän eri raaka-aineita eikä osaa toimiakaan ihan niinkuin kuuluisi. Liika mauste ei oo kyllä mukavaa syödessä :D

      Jos laitan pieneen rasiaan sitten ja tuon teidän oven eteen korissa.

      Kiitos kommentista Emilia!

      Poista
    2. Pajukorissa, silleen että siinä on sisällä ruutukangasta ja rusetti korin pielessä. Jess! <3

      Poista
    3. Just niin ja satiininauhalla solmittu ovenkahvaan!

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget