Kasvipohjaiset jugurtit vertailussa

17. maaliskuuta 2018


Kasvipohjaisia jugurtteja löytyy useaa eri sorttia, mutta mikä niistä olisi oikeasti hyvää? Mitä kannattaa ostaa mihinkin tarkoitukseen? Soijajugurttia vai kauraa? Entä miksi tulisi valita juuri maustamaton jugurtti?


Nykyään ihan tavallisestakin marketista löytyy useampia kasvijugurttivaihtoehtoja, jostain pitäisi kuitenkin osata päättää mikä jugurtti olisi hyvä napata ostoskoriin. Otinkin siis käsittelyyn kaupan tavallisimmat maustamattomat kasvipohjaiset jugurtit ja lisäksi pari uuttakin tulokasta. Käytän itse oikeastaan vain maustamattomia jugurtteja, sillä ne sopivat moneen paikkaan ja makua voi lisätä esimerkiksi majoista. Maustamattomat jugurtit sopivat parhaiten myös ruuanlaittoon, joten monipuolisuus on valttia. Samalla makeuttamattomia jugurtteja käyttämällä saa nipistettyä edes rahtusen päivän aikana saatavasta lisätystä sokerista. Siksi arvostankin paljon jugurtissani juuri sokerittomuutta.

Se mikä näitä listaamiani kasvipohjaisia jugurtteja yhdistää, on ympäristöystävällisyys. Osan tuotteiden sivuilla tuotantoprosessit on selitetty alusta loppuun asti kattavasti. Samalla selvityksistä ilmenee miten yritykset huomioivat useassa tuotannon vaiheessa eettiset ja ekologiset valinnat. Osan yritysten sivuilla asia on taas kuitattu parilla lauseella. Tärkeintä kuitenkin on, että asiasta löytyy tietoa. Otin jugurttien vertailussa huomioon myös pakkausmateriaalit ja yrityksen toimintamallit, jos ekologisuus on tärkeä osa ruokavalintojasi.

Kun kasvipohjaisessa jugurtissa ei ole luomumerkintää, se voi olla rikastettu kalsiumilla, D-vitamiinilla ja B12-vitamiinilla. Rikastettu kasvijugurtti on helppo lähde mainituille vitamiineille ja kalsiumille. Listaltani löytyy kaksi soijajugurttia, joissa on enemmän proteiinia kuin kaurapohjaisissa vaihtoehdoissa, sillä soijapapu nyt itsessään sisältää enemmän proteiinia. Esimerkiksi Oatlyn kaurajugurttiin on lisätty perunaproteiinia, mikä nostaa tuotteen proteiinipitoisuutta hieman, mutta ei kuitenkaan ihan soijajugurtin tasolle.

Entä gluteenittomuus? Gluteenittomuudesta kertovaa mainintaa ei kaikista tuotteista löydy, Alpron soijajugurtti on ainoa, jossa gluteenittomuus erikseen mainitaan. Oatlyn sivuilla kerrotaan tuotteiden sisältävän vain vähän gluteenia, mutta taetta gluteenittomuudesta ei ole. Muiden jugurttien osalta ei sitten asiaa olekaan kerrottu. Keliakialiiton sivulta löytyy maininta Plantin soijajugurtin gluteenittomuudesta, mutta pakkauksesta tai yrityksen nettisivuilta asiasta ei mainita mitään. Mö kaurajogun sivuilla puolestaan kerrotaan kauran olevan gluteenitonta, mutta siinä saattaa olla gluteenijäämiä tuotantolinjoilta. Eli näissäkin kannattaa käyttää omaa harkintaa tuotetta valittaessa.

Muistutan vielä, että tämä vertailu on vain oma mielipiteeni jugurttien mauista, joten kerrohan ihmeessä kommenteissa omia ajatuksiasi!


Kaslink Aito kauravälipala maustamaton 1l (Nykyään Fazer Aito kauravälipala)

energiaa 69 kcal/100g
makeutettu rypälesokerilla 5,2 g/100g
proteiini 0,8 g/100g

  • valmistettu suomalaisesta kaurasta
  • kotimainen firma
  • ei ole rikastettu D-vitamiinilla tai kalsiumilla
  • makeutettu, tuote maistuu hieman makeammalta kuin muut kaurajugut
  • iso pakkauskoko, kätevä kierrekorkki, voi säilyttää kyljellään
  • tuotantoprosessi selitetty hyvin sivuilla, kartonkipakkaus
  • useissa kaupoissa alheinen kilohinta (vaihtelee tosin paljon)
  • pakkaus vaikeasti erotettavissa kaslinkin kaurajuomasta, menee helposti jääkaapissa sekaisin
  • viskoosinen rakenne, muistuttaa hieman vanukasta
  • en ole kokeillut leivonnassa, mutta en välttämättä käyttäisi


Oatly havregurt naturell 1l

energiaa 70 kcal/100g
sokereita (luontaista) 4,6 g/100g
proteiinia 1,7 g/100g

  • lisätty perunaproteiinia, jonka vuoksi proteiinipitoisuus hieman suurempi
  • tuoteselosteessa hämmentävän kuuloisia ainesosia, esim. omenahappo tai perunatärkkelys
  • ei sisällä lainkaan suolaa
  • rikastettu D-, B12- ja B2-vitamiineilla, jodilla ja kalsiumilla
  • iso pakkauskoko, kätevä kierrekorkki, voi säilyttää kyljellään
  • useimmissa kaupoissa alhainen kilohinta (vaihtelee tosin paljon)
  • vaatii kunnon ravistelun ennen käyttöä, helposti hieman vetistä
  • toimii hyvin leivonnassa, smoothieissa mutta hieman makea maku ei ole kaikkien mieleen esim. dipeissä

Alpro natural zero sugars 500g

energiaa 43 kcal/100g
sokereita (luontaista) 0,2 g/100g
proteiini 4 g/100g

  • soijajugurtti, sisältää reilummin proteiinia
  • kevyt, vähiten energiaa
  • varmasti gluteeniton
  • rikastettu D- ja B12-vitamiineilla ja kalsiumilla
  • tuoteselosteessa eniten hämmentävän kuuloisia ainesosia esimerkiksi luontainen aromi ja useita eri hapettumisenestoaineita
  • Alpron toiminta ja eettisyys ja ekologisuus on hyvin selitetty heidän sivuillaan
  • pakkauksesta huono kaataa jugurttia verrattuna tölkkiin
  • sopivan paksua, mutta ei niin hapanta jugurttia
  • tottumattomille tämä zero sugars saattaa maistua jauhoiselta
  • toimii loistavasti kaikessa ruuanlaitossa, dipeissä, kastikkeissa yms.

Planti soygurt naturell, luomu 0,75l (pakkaus uudistunut tästä 2021)

energiaa 60 kcal/100g
sokereita (luontaista) 2,2 g/100g
proteiinia 4,1 g/100g

  • soijajugurtti, sisältää reilummin proteiinia
  • kotimainen firma, soijan alkuperää ei mainittu
  • pakkauksesta hieman hankalampi kaataa paksua jugurttia kuin perinteisestä tölkistä, voi säilyttää kyljellään
  • luomutuote, ei rikastettu vitamiineilla tai kalsiumilla
  • kunnolla hapan soijajugurtti, paksu rakenne
  • paksuuden ja happamuuden puolesta muistuttaa hieman turkkilaista jugurttia
  • toimii hyvin kaikessa ruuanlaitossa, dipeissä, kastikkeissa yms.

Planti yogoat naturell 0,75l (pakkaus uudistunut tästä 2021)

energiaa 70 kcal/100g
sokereita (luontaista) 4,8 g/100g
proteiinia 1 g/100g

  • valmistettu suomalaisesta kaurasta
  • kotimainen yritys
  • rikastettu D-, B12- ja B2-vitamiineilla, foolihapolla ja kalsiumilla
  • pakkauksesta hieman hankalampi kaataa paksua jugurttia kuin perinteisestä tölkistä, voi säilyttää kyljellään
  • hyvä paksu rakenne kaurajugurtiksi, lievempää kuitenkin kuin soijajugu
  • hieman täyteläisemmän makuista ja paksumpaa kuin Oatlyn kaurajugu
  • toimii hyvin leivonnassa, smoothiessa, hieman makea maku ei ole kaikkien mieleen esim. dipeissä

Mö kaurajogu maustamaton 400g

energiaa 55 kcal/100g
makeutettu sokerilla 2,3 g/100g
proteiini 2,0 g/100g

  • makeutettu sokerilla, maku ei kuitenkaan kovin makea
  • kevyt, vähiten energiaa kaurajugurteista, myös eniten proteiineja
  • selkeä tuotesisältö josta ymmärtää kaikki ainekset, ei mitään ns. ylimääräisen kuuloista
  • ei sisällä lainkaan suolaa
  • kotimainen pienyritys
  • valmistettu suomalaisesta kaurasta
  • rikastettu kalsiumilla, mutta ei sisällä D- tai B12-vitamiineja
  • pakkaus valmistettu kierrätystä materiaalista ja muovin määrää vähennetty
  • harmillisen pieni pakkauskoko
  • pakkauksesta vaikea kaataa jugurttia verrattuna kartonkitölkkiin
  • jugurtti sekoitettava ennen (ensimmäistä)käyttöä, tämä hieman haastavaa tölkissä ilman sotkua
  • hapan maku, selkeä ominaismaku verrattuna muihin kaurajuguihin
  • toimii hyvin smoothiessa, en ole kokeillut leivonnassa, mutta hapan maku saattaa sopia esim. dippeihin


Olen itse käyttänyt näitä kaikkia luettelemiani jugurtteja, jos kuitenkin niistä täytyisi valita käyttökelpoisimmat versiot, niin Alpron makeuttamaton soijajugurtti on eniten mulla käytössä ruuanlaitossa ja se on monipuolisin näistä kaikista. Plantin soijajugu on ihanan täyteläistä, mutta sen saatavuus tuntuu olevan välillä huono ja vitamiinittomuus harmittaa. Pelkän maun perusteella valitsisin Plantin luomu soijajugun, mutta jos jugurtistaan haluaa myös kalsiumia, D:tä ja B12:aa niin Alpro on valinta.

Kaurajugurtteja käytän eniten aamupuuron päällä ja myslissä ja niistä Oatlya ja Plantia vuorotellen saatavuuden mukaan, mutta Mö:n kaurajogu on niille hyvä kilpailija, vaikkakin pakkauskoko ei ole yhtä kilpailukykyinen. Plantin kaurajugua ostaisin useamminkin, sillä se on mielestäni hieman täyteläisemmän makuista Oatlyyn verrattuna, mutta sen saatavuus tuntuu olevan huono monissa kaupoissa, joissa käyn. Kaslinkin välipalaa suosittelisin nimensä mukaisesti välipalalle, se on näistä eniten juuri herkkujugurtti vanukasmaisen koostumuksensa ja makean maun perusteella. Pelkän maun perusteella kaurajugurteista valitsisin Plantin kaurajugun.

Kun tuotteita tutkii tarkemmin ja vertaa ainesosaluetteloa, alkavat tuotteissa käytetyt erikoiseltakin kuulostavat ainesosat mietityttää. Kotimainen Mö kaurajugu loistaa selkeällä ainesosaluettelolla, hyvillä ravintoarvoilla (lisättyä sokeritilkkaa lukuunottamatta) selkeästi muista jugurteista. Vaikkakin Mö:stä puuttuu D- ja B12-vitamiinit siinä missä Plantin soijajugustakin, kalsiumia siihen tosin on lisätty. Sen osalta kuitenkin toivoisin hieman isompaa pakkausta, jolloin toivottavasti hintakin olisi hieman alempi purkkia kohden. Nykyinen 400g pakkauskoko tuntuu niin säälittävän pieneltä silloin, kun jugurttia lusikoi päivittäin aamupuuron päälle. Eikä uutta purkkia haluaisi välttämättä availla joka toinen päivä, olisihan se myös vähän pakkausmateriaalinkin. Toisaalta, kun netissä on seurannut keskusteluja, jotkut eivät ole tykästyneet Mö kaurajugun makuun sillä se on kuulemma hieman jauhoinen. Omasta mielestäni Mö:n maku oli kuitenkin hyvä ja sopivan hapan.


Jugurttireseptejä
Mustaherukkajuustokakku (Alpron makeuttamaton soijajugu)
Härkispiirakka (Alpron makeuttamaton soijajugu)
Kaali-tofupiirakka (Alpron makeuttamaton soijajugu)
Amerikkalaiset pannukakut (Oatlyn tai Planti kaurajugu)
Persikkapiirakka (Oatlyn tai Plantin kaurajugu)
Tuorepuurot (mikä tahansa yllämainituista)


Lueteltujen jugurttien lisäksi kaupat ovat nykyään pullollaan erilaisia maustamattomia ja kasvipohjaisia jugurtteja. Esimerkiksi Rainbown soijajugurtti on ihan mukiinmenevää halppisjugurttia ruuanlaittoon. Samoin Vegekaupoista löytyvät Made with luve lupiinijugurtit ovat herkullisia luksusjugurtteja. Yosalta on myynnissä Greek Style jugurtti, joka muistuttanee hieman kreikkalaista jugurttia paksun rakenteensa ja happamuutensa puolesta. Greek style myydään kuitenkin pienissä 150 g pikareissa, joten en niitä usein osta kaappiin surettamaan vähyydellään. Happy Cocon kookosjugurtit ovat ihanan täyteläisen makuisia, mutta nekin myydään pirakeissa ja hinta on hieman korkea säännölliseen käyttöön.

Mikä on sun suosikki kasvipohjaisista jugurteista, olisi kiva kuulla!

Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!


10 kommenttia :

  1. Hei, kiitos tästä! Olipa kattava juttu.

    Alpro on minulle tutuin tuotemerkki, joten olisi helppo kallistua suosikkiisi.

    Toistaiseksi olen sekasyöjä, ja kokeiltuani maustettuja kasvipohjaisia jugurtteja pohdin maitotuotteista luopumista taannoin täällä:

    http://ananasaika.eu/osaisinko-luopua-maitotuotteista/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että pidit!

      Alpro onkin ehkä parhaiten saatavilla joka puolella. Oon ollut positiivisesti myös yllättynyt, että Kaslinkin tuotteita löytyy ympäri Suomea pienemmistäkin paikoista :)

      Hyvää pohdintaa sun postauksessa! Monet kasvipohjaiset jugurtit on mun mielestä tosi hyviä, että ehdottomasti kannattaa maistaa kun osuu kohdalle.

      Poista
  2. itsekin valitsisin muuten plantin luomusoijajugun koska se on paksua ja itselleni parhaimman makuista, mutta vitamiineja ajatellen valitsen yleensä alpron makeuttamattoman. se on kaikista tutuin ja tietysti monipuolinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla siis mennään.
      Harmittaa kyllä kun Plantin soijajugu on luomua, tavallaan hyvä asia, mutta vitamiinien kannalta ei.

      Se on kyllä totta että Alpro on monipuolisin.

      Kiitos kommentista!

      Poista
  3. Plantin maustamaton soijajogurtti vastaa muutaman ystävänikin mielestä kaikkein eniten maitopohjaisia, ja siinä on selkeästi paras happamuustaso ja maku. Harmittaa myös luomuus siinä. Muutenkin yhdyn moneen pointtiisi, soija on mieluisin pohja hyvän proteiini- ja rasvamäärän sekä maun ja koostumuksen puolesta. Saisi tulla enemmän soijajogurtteja ja muita soijapohjaisia maitotuotteita markkinoille, kauraa tulee jo joka tuutista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se happamuus onkin juuri se asia mitä kaipaisin kovasti kasvipohjaisissa jugurteissa, tuntuu että niin moni on vain aavistuksen hapanta paksua lientä.

      Hauska että ajatuksemme täsmäsivät :) Soija on kyllä tosi toimiva tuote juurikin ravintoarvojensa puolesta, myös hyvä aminohappokoostumus on etu jos miettii soijatuotteita muussakin ruuanlaitossa. Toisaalta nyt kun tuntuu että kauraa tulee joka tuutista, niin aiemmin se jokapuolella pyörivä tuote oli soija. Sitten havahduttiin että ei ehkä ihan kaikkeen soijaa kun ruoka oli soijasitä ja soijatätä soijjatällä ja -tuolla. Sinänsä kiva että tuodaan kotimainen vaihtoehto, mutta se proteiini olisi jugurteissa ihan paikallaan!

      Poista
  4. Plantin soijajogurttia yleensä ostan. Harmi kun siinä ei ole vitamiineja. Joskus myös Alpron soijajogurttia tarttuu mukaan. Siinä mietityttää ihmeellisen kuuloiset ainesosat ja muovinen purkki. Maun puolesta molemmat on hyviä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vitamiineja saa muualtakin, varsinkin jos päivän aikana juo rikastettua kasvimaitoa tai syö muuten monipuolisesti. Se B12- ja D-vitamiinihan ovat sellaisia joita pitää purkista saada, siksi usein syönkin Veg1 vitamiinin niin ei tarvi miettiä että kaikki tarpeellinen tulisi juuri siitä jugurtista tai kasvimaidoista.

      Pitkä ainesosaluettelo hämääkin usein kasvipohjaisissa valmisteissa varsinkin silloin kun aineksia ei osaa päätellä miksi ne ovat tuotteessa kun toisessa purkissa ei vastaavia ole.

      Poista
  5. Rainbow luomu soija paras maustamaton juku, myös hinnaltaan edullinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi edullinen jugurtti!
      Oon käyttänyt sitä puuron päällä ja joskus ruuanlaitossa, ihan toimivaa niissä!

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget