Vegaaninen panna cotta ja balsamico-mansikat

6. heinäkuuta 2019


Pannacotta on todella helposti valmistetuva herkku, jonka pyhtyy helposti loihtimaan juhalliseksikin jälkiruuaksi. Tämän pannacotan salaisuus on sitruunankuoressa ja balsamicolla maustetuissa mansikoissa.


Kun mietitään vegaanista leivontaa tai jälkiruokia usein ajatellaan, että ne olisivat jotenkin todella vaikeita tai vaatisivat erikoisia ainesosia. Tottahan se on, että tarvitaan hieman eri raaka-aineita, mitä useimmiten löytyy, mutta nykyään harvoin puhutaan enää mistään, mitä ei saisi normaalista marketista. Enemmänkin kyse lienee viitseliäisyyden puutteesta.

Panna cotta on juuri yksi näistä jälkkäreistä, todella helppo ja nopea valmistaa, eikä vaadi ihmeellisiä raaka-aineita, joita ei tulisi ikinä enää käytettyä mihinkään. Agar agar jauhe on ehkä se kummallisin, mutta sitä voi käyttää kaikkeen samaan mihin liivatetta muuten käyttäisi ja se säilyy pitkään. Eli agar agar jauhetta voi käyttää muuten sitten vaikka juustokakkuihin kuten tähän smoothiekakkuun tai perusjuustokakkuun. Aion itse ainakin vielä jossain vaiheessa kokeilla agaria vegaanisen juuston valmistuksessa.


Vegaaninen panna cotta on siis todella yksinkertaista valmistaa ja lopputuloksesta saa ihan niin juhlavan kuin vain haluat! Tee annos kauniisiin laseihin niin sen voi tarjoilla suoraan laseista. Tämän version kumosin lautaselle, jolloin annos on ehkä hieman ravintolamaisempi. 

Agarilla hyydytetty panna cotta on ihanasti lohkeavaa ja maukasta. En toki ole enää varma miltä perinteisen panna cotan kuuluisi maistua, mutta tämä osui juuri siihen oikeaan kohtaan mitä panna cotasta kuvittelinkin! Etenkin raikkaiden elementtien lisääminen kermaiseen vanukkaaseen oli ihanaa. Suosittelen siis todella käyttämään sitruunan kuorta pannacotan massassa. 


Balsamicossa marinoidut mansikat ovat todella yksinkertaisia valmistaa ja ovat niin herkullisia. Balsamico korostaa mansikoiden makeutta ja tuo rinnalle samalla sopivaa hapokkuutta. Näitä mansikoita voisi käyttää jälkkärin sijaan myös vaikka salaatissa! Todella kesäinen lisä mihinkä tahansa.


Vegaaninen panna cotta ja balsamico-mansikat

4 anosta

Panna cotta
2½ dl kaurakermaa tai muuta kasvipohjaista kermaa
3½ dl valinnaista kasvimaitoa esim. kaura tai manteli
1 (luomu)sitruunan raastettu kuori
2 rkl vaahterasiirappia
2 tl agar agar jauhetta

Balsamico-mansikat
2-3 dl mansikoita
2 rkl balsamicoa
1 rkl vaahterasiirappia

tarjoiluun sitruunamelissaa ja syötäviä kukkia.

Valmista ensin panna cotta. Sekoita kasarissa kasvikerma ja maito keskenään. Raasta sekaan sitruunan kuori ja lisää vaahterasiirappi sekä agar jauhe. Kuumenna seosta liedellä kunnes agar liukenee, älä kuitenkaan kiehuta. Agar liukenee hiljalleen, joten ole kärsivällinen.

Kun agar on liuennut kaada seos neljään annosvuokaan, käytä siivilää jos haluat mahdollisimman sileän lopputuloksen. Voit tarjoilla pannacotan joko hienoista laseista tai kumota muoteista lautaselle. Nosta vuoat varovasti jääkaappiin jähmettymään. Anna panna cotan jähmettyä ainakin tunti, mielellään pidempäänkin niin rakenteesta tulee lohkeavampi.

Viipaloi mansikat kulhoon ja murskaa osan rakennetta hieman haarukalla, että saat hieman mehua ulos. Lisää mansikoiden sekaan balsamico ja vaahterasiirappi. Sekoita hyvin ja jätä marinoitumaan.

Tarjoile pannacotat joko suoraan annoskulhosta tai kumoa lautaselle. Lusikoi balsamico-mansikoita ja lientä annoksen päälle ja koristele sitruunamelissalla.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

2 kommenttia :

  1. Kokeilin tehdä pannacottaa tällä sinun reseptillä, kun niin moni vegaaninen pannacotta ei vielä ole miellyttänyt koostumuksella tai maullaan. Tein kaiken täsmälleen kuten ohjeessa neuvottiin. Käytin kauramaitoa, agar agaria sekä siivilöin ennen jäähdytystä, MUTTA silti tästä tuli tähän mennessä pahan makuisin pannacotta. Ainoa positiivinen asia oli se että se hyytyi kunnolla. Luultavasti agar-agarin maku puskee läpi todella niin voimakkaasti, että en pysty syömään loppuun edes yhtä annosta tätä vaan kompostiin menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentista.
      Millä tavalla et pitänyt mausta? Mielestäni agar ei maistu juuri miltään, mutta voi olla että makuun tottumattomalle se on sitten outo maku.
      Tällä reseptillä tehtynä panna cotasta ei tule kovinkaan makea, vaan lisämakeus/maku saadaan balsamico-mansikoista.

      Vaikea oikein sanoa olisiko jokin voinut mennä valmistuksessa pieleen vai oliko syynä agarin maku tai vähäine sokerin määrä.

      Harmi että maku ei miellyttänyt sinua

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget