Porkkanavohvelit

13. lokakuuta 2019


Porkkanalettujen idealla onnistuu myös porkkanavohvelit! Vohveliraudalla letun pinnasta tulee herkullisen rapea ja ihan eri fiilis kuin pannulla paistettuihin tovereihin. Teinkin hauskasti porkkanalettuja porkkanalla, mutta hyvää raaka-ainetta ei voi olla liikaa!


Porkkana on syksyinen satokauden kasvis, joka maistuu kerta toisensa jälkeen oikeastaan missä tahansa ruokalajissa. Kaupoissa on tällä hetkellä erilaisia värikkäitä porkkanoita, joista saa hauskan värisiä ruokia! Violetit, valkoiset ja keltaiset porkkanat maistuvat aikalailla samalta kuin oranssit versiotkin, mutta ero on vain värissä. Olemme kasvattaneet jo useana vuonna värikkäitä porkkanoita kasvimaalla ja se onkin hauskaa aina bongata eri värisiä yksilöitä satoa korjatessa.

Innostuin vielä viimeisinä mökkeilypäivinä tekemään porkkanavohveleita. Lämmin ja rapea vohveli olikin ihanaa syötävää hieman viileällä säällä mökillä, kun mikään vaate ei tunnu olevan riittävän lämmin. Naureskelinkin ajatukselle porkkanavohveleita porkkanalla, kun päädyin tekemään vielä porkkalaa vohvelien täytteeksi. Porkkala kuitenkin toimi suorastaan nerokkaasti vohveleiden täytteenä, kun siihen yhdisti hyvän soossin ja paistettuja kasviksia. Kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin maukas ja helppo ruoka.


Porkkanavohveleilla saa mukavaa vaihtelua perinteisiin vohveleihin. Kannattaa kuitenkin huomioida, että porkkanan sisältämän kosteuden vuoksi vohveleiden paistumiseen saattaa mennä hieman pidempi aika, ja pinta voi olla pehmeän tuntuinen, ennenkuin se rapeutuu.


Porkkanavohvelit

n. 8-10 vohvelia

5 dl kasvimaitoa
½ dl juoksevaa maidotonta margariinia (tai öljyä)
1 tl omenaviinietikkaa
2 dl porkkanaraastetta (2 keskikokoista porkkanaa)
2 dl kaurahiutaleita
4½ dl (täysjyvä)vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

öljyä/rasvaa paistamiseen

Tarjoiluun paistettua sipulia ja kesäkurpitsaa, porkkalaa ja kaurafraichea

Sekoita nestemäiset aineet keskenään ja lisää niihin porkkanaraaste. Lisää kuivat aineet päälle ja sekoita taikina hyvin. Anna tekeytyä muutama minuutti tai pidempään.

Paista taikinasta vohveleita ja rasvaa välissä aina vohvelirautaa.

Tarjoile vohvelit kaurafraichella siveltynä paistetun sipulin ja kesäkurpitsan ja porkkalan kanssa tai omien mieleisten täytteiden kanssa. Myös puolukkahillo sopii hyvin.



Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!
Facebook

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget