Uunipaahdetut kasvikset

2. lokakuuta 2019


Kasvisten paahtaminen uunissa säästää paljon aikaa silloin kun keittiössä ei ehdi hääräilemään aktiivisesti. Samalla pannulla paahtuvat useat eri kasvikset koko aterialle ja aterian kylkeen voi tekaista sitten vain helpon dipin.


Kun keittiössä ei jaksa hääriä aktiivisesti, on uunipannullinen ruokaa helppo vaihtoehto. Paloiksi, mausteet sekaan ja uuniin. Sitten ruoka on valmis kuin itsellään jonkin ajan kuluttua. Uunissa paistuminen vapauttaa aikaa muuhun puuhailuun juuri sopivasti. Voit siis rempseänä ottaa ja tehdä pikasiivot kämppään tai löhötä sohvalla odotteluajan. Saa valita vapaasti!

Kurpitsasesonki on kovasti jo käsillä ja kotimaisia maissejakin on kaupoissa vielä tarjolla, kannattaakin hyödyntää näin syksyllä siis kaikki tuore! Esimerkiksi ruusukaalit sopisivat tähän settiin myös oikein mainiosti. Perunalohkojen sijaan voit tehdä vaikka bataattilohkoja. Homma on siis vapaasti muunneltavissa tarjonnan ja mielen mukaan. Reseptin mausteöljy toimii käytännössä kaikkien kasvisten kanssa, joten sitä voi tehdä reilumminkin isommalle satsille ruokaa.


Aluksi ajattelin, että tämä olisi vähän hassu resepti, kaikkihan osaavat paistaa kasviksia uunissa. Mutta instagramin puolella reseptiä pyydettiin kovasti, joten miksi ei! Joskus yksinkertaisetkin asiat vaativat sen alkusysäyksen, että keksii edes tehdä! Joten mikäli haluat jatkossa enemmän tällaisia simppeleitä reseptejä, kerro ihmeessä.


Uunipaahdetut kasvikset

3-4 annosta

6-8 isoa jauhoista perunaa
½ myskikurpitsa (n. 500 g)
2-3 tuoretta maissintähkää
muita mieleisiä kasviksia esim ruusukaalta tai bataattia

Mausteöljy
3 rkl oliiviöljyä
2 tl kurkumaa
2 tl savupaprikajauhetta
2 tl valkosipulijauhetta
½ tl mustapippuria
½ tl suolaa

Srirachadippi
1 prk Plantin greek styleä
2 rkl srirachaa
½ sitruunan mehu
1 rkl tuoretta persiljaa tai tilliä

Lisäksi
Vegemin grillikiekkoja tai seitansuikaleita tai muuta mieleistä proteiininlähdettä


Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Sekoita mausteöljyn ainekset keskenään kulhossa ja jätä odottamaan.

Pese perunat huolellisesti tai kuori halutessasi. Lohko perunat 6-8 osaan. Pese tai kuori kurpitsa ja leikkaa noin sentin paksuisiksi siivuiksi ja leikkaa siivut pariin palaan. Kuori maisseista suojalehdet pois ja leikkaa tarvittaessa kanta.

Valele mausteöljyä kaikkien kasvisten päälle, käännä ja valele toinenkin puoli.

Paista kasviksia 200 asteisessa uunissa ensin noin 10 min ja käännä kaikki ja jatka paistoa vielä 10-20 min, kunnes kurpitsat ja perunat kypsyvät. Käännä toisenkin kerran tarvittaessa.

Paista seitankiekot tai lastut uunissa kasvisten paiston loppuvaiheilla, noin 10 min tai paistinpannulla ja sekoita dipin ainekset.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!
Facebook

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget