Punajuuripiirakka

27. tammikuuta 2021


Punajuurilla kuorrutettu piirakka, jossa punajuuret kätkevät alleen blue cheese dipin.


Syksyllä netissä pyöri paljon torttu/lehtitaikinapiirakoita, joissa kaulitun torttutaikinan päälle oli kasattu jos jonkinlaisia täytteitä. Siivutetut punajuuret viehättivät jotenkin kovasti, sillä punajuuri on itsessään aika vahvan makuinen, niin torttutaikina voisi sopia sen kaveriksi. Koska poppamiehen blue cheese dippijauhe on vain jotain niin parasta, niin sitä täytyi koittaa tähän piirakkaan täytteeksi ja ai että miten hyvin se toimiikaan! 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä piirakka on aika ihanan makuinen ja nerokas, vaikka itse sanonkin. Ainoa ongelma vaan on, että en ole vielä keksinyt riittävää annoskokoa, jota ei tulisi syötyä heti.



Siivutin piirakan päälle raakaa punajuurta ohuiksi siivuiksi, jolloin ne kypsyvät sopivasti uunissa, eivätkä jää liian raaoiksi, mutta säilyttävän pienen napakkuuden. Punajuuren sijaan piirakan päälle voi siivuttaa mitä tahansa muutakin juuresta, esimerkiksi porkkana sopisi myös varmasti oikein hyvin. 


Punajuuripiirakka


2 torttutaikinalevyä

Täyte
1 prk/200 g kaurafraichea
3 rkl poppamies blue cheese dippijauhetta
2-3 keskikokoista punajuurta
2 tl öljyä
1 pieni kourallinen pekaani- tai saksanpähkinöitä

Ota torttutaikinalevyt sulamaan.

Sekoita kaurafraiche ja dippijauhe keskenään ja anna tekeytyä muiden valmistelujen ajan.

Kuori punajuuret ja leikkaa terävällä kuorimaveitsellä tai juustohöylällä ohuita siivuja.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Laita torttutaikinalevyt vierekkäin neliön muotoon ja yhdistä taikinalevyt veden avulla toisiinsa ja kauli taikinaa hieman isommaksi.

Lusikoi kaurafraiche taikinan päälle, jätä reunoille hieman tyhjää. Asettele punajuurisiivut limittäin piirakan päälle. Pirskota päälle öljyä ja rouhi pähkinät.

Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tarkkaile piirakan reunoja paiston loppuvaiheessa, etteivät reunat tummu liikaa. 

Koristele halutessasi tuoreella salvialla


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget