Runeberginkakku

1. helmikuuta 2021


Runebergintorttujen helpompi ja näyttävämpi muoto on kuivakakkuvuoassa paistettu versio.


Laiskuuksissani lusikoin runebergintorttutaikinan suoraan kahvikakkuvuokaan ja totesin, että näinhän saa todella mainion kakun aikaiseksi! Samalla säästyy tarkkuutta vaativalta lusikoinnilta ja tiskaamiselta, kätevää eikö? Vegaanisten runebergintorttujen sijasta syntyikin vegaaninen runeberginkakku, josta oikeastaan saa hyvinkin näyttävän luomuksen kahvipöytään. 

Kakussa taikina säilytti paremmin mehevyyteensä ja uskon, että se kestää paremmin myös säilytystä kuivahtamatta samalla tavalla kuin tortut. Kakun säilyttäminen on myös kätevämpää, sillä se vaatii vain yhden lautasen tai vaihtoehtoisesti sen voi säilyttää kuivakakkuvuoassa jääkaapissa ja koristella vasta juuri ennen tarjoilua.


Tämä versio onnistui mielestäni niin hyvin, että taidan jatkossakin tehdä runebergintorttuni kakun muodossa. Ja tavallaanhan ehkä kuorrutettakin saa tähän paljon enemmän, kun koristelu on kauneimmillaan huolimattomana pursotuksena tarkan rinkulan sijaan.



Runeberginkakku

5 dl kuivakakkuvuoallinen tai tuplana 1 l vuoka


Taikina
70 g/ n. 1 dl maidotonta margariinia
½ dl valinnaista sokeria, käytä ruskeaa sokeria jos on
100 g vegaanisia piparkakkuja (tee itse tai etsi esim. täältä) tai muita keksejä
1 dl mantelijauhetta
1 dl vehnäjauhoja
1½ dl valinnaista kasvimaitoa
1 tl jauhettua kardemummaa
2 tl ceylonin kanelia
1 tl ruokasoodaa

Koristeluun
½ dl kauratuorejuustoa tai kasvipohjaista jugurttia
2-3 rkl sitruunamehua
1 rkl tomusokeria
pakastevadelmia

öljyä vuoan voiteluun (jos huono vuoka niin korppujauhoja se myös)


Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

Sekoita margariini ja sokeri keskenään kulhossa.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja ne ja kasvimaito margariini-sokeriseokseen ja kääntele sekaisin. Älä sekoita liiaksi.

Öljyä 15cm/5dl kakkuvuoka ja haluat varmistaa kakun irtoamisen, ripottele öljyn päälle korppujauhoja. Lusikoi taikina kakkuvuokaan ja kopistele vuokaa pöytää vasten että taikina leviää vuoan pohjalle asti.

Paista kakkua 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Tarkista kypsyys paiston loppuvaiheilla puutikulla. Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen vuoasta irrottamista.

Sekoita kauratuorejuusto, sitruuna ja sokeri keskenään tahnaksi ja pursota jäähtyneen kakun päälle. Ripottele päälle vahdelmat.


Vinkkejä!
  • Jos haluat isomman kakun, tuplaa resepti ja paista kakkua hieman pidempään. Tällöin tarvitset 1-1,5l kuivakakkuvuoan.
  • Tällä reseptillä voi tehdä myös runebergintorttuja, lusikoi tällöin taikina tasan 6-7 muffinssivuokaan
  • Gluteenittoman version saat korvaamalla vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella esim Virtasalmen viljatuotteen vaalealla jauhoseoksella.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

2 kommenttia :

  1. Hei, tahtoisin jättää kuorrutteen pois, mutta tuleeko lopputuloksesta tällöin liian kuiva? 😊

    VastaaPoista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget