Kasvis-gnocchivuoka uunissa

19. marraskuuta 2021


Mehevä uunivuoka perunagnoccheista sulattaa makuhermot hetkessä. Lohturuokaa parhaimmillaan.


Perunagnocchit ovat yksiä suurimpia herkkujani ja nykyään on ihanaa, kun niitä löytyy helposti kaupastakin! Kotitekoiset gnocchit ovat toki aina ihan oma juttunsa, mutta näillä kaupan gnoccheilla pääsee loistavaan alkuun.

Gnocchit toimivat todella hyvin erilaisissa uunipaistoksissa, sillä ne pitävät hyvin muotonsa uunissa ja mehevöityvät erityisen herkullisiksi muiden ainesten kanssa. Tässä onkin simppeli juustoinen kasvisgnocchivuoka herkkuhetkiin.





Kasvis-gnocchivuoka uunissa

n. 4 annosta

1 prk/500g perunagnoccheja (esim. Rummo on vegaaninen)
1 iso keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl öljyä
½ kukkakaali (n. 300 g) tai valmista silppua kaupasta
4 lehteä lehtikaalta tai pinaattia
1 pkt maustamatonta beanit murua (naku-muru)
1 prk/2,5 dl juustonmakuista kaurakermaa
½ dl ravintohiivahiutaleita
½ tl mustapippuria
½ tl suolaa tai maun mukaan
päälle valinnaista vegejuustoraastetta esim oddlygood


Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Kypsennä gnocchit paketin ohjeen mukaan.

Pilko sipuli ja valkosipuli pieniksi paloiksi. Kuullota pannulla (valitse uuninkestävä pannu jos on). Pilko kukkakaali pieneksi silpuksi ja revi lehtikaali. Lisää kukkakaalit, lehtikaali ja beanitmuru pannulle ja paista miedolla lämmöllä useampi minuutti, että kukkakaalit hieman pehmenevät ja kaikki saa hieman paistopintaa.

Lisää kypsät gnocchit pannulle ja kaada kerään kaurakerma, ravintohiivahiutaleet ja mausta. Sekoita kunnolla. Jos sinulla ei ole uunin kestävää paistinpannua, siirrä kaikki uunivuokaan. Ripottele päälle juustoraaste

Paista 200 asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia. Näet kun vuoka alkaa kuplia reunalta ja pinta saa hieman paistopintaa.

Tarjoile lämpimänä.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget