Mausteinen inkiväärikakku cashewkuorrutteella (Ve, G)

6. toukokuuta 2016


Haluatko kakultasi vähän enemmän makua? Tämä inkiväärikakku on ihanan kostea ja maistuu oikeasti inkivääriltä, mutta ei hätää, makumaailma on kuitenkin makea ja täyteläinen kruunattuna cashewkermalla.



Mainiota perjantaita!

Nyt meillä ollaan virallisesti avattu mökkikausi! Eipä tästä lämmön määrästä sinänsä voi valittaa, kun ulkona tarkenee mainiosti lyhythihaisellakin paidalla. Kerrankin oli suotuisa sää siivota mökkirakennusta ja kantaa tavaroita sisään. Yleensä olemme joutuneet tekemään kaiken tuon osittain sateessa tai sää on ollut sen verran viileä, että on pitänyt fylläytyä kunnon vaatekerrokseen. Nyt on se kummallinen aika vuodesta, kun ei oikein tiedä mitä pitäisi pitää päällä, ettei tule kuuma. Kun mökkeily on nyt kerran avattu, voi myös hyötykarsipuutarhaan päästä värkkäilemään. Porkkanathan ainakin voisi jo nyt istuttaa. Ihan hauskaa taas seurailla omien kasvien kasvua ja katsoa, josko tänä vuonna olisi parempi onni.



Inkivääri on siitä hieman erikoinen mauste/kasvi, että se jakaa helposti mielipiteitä. Aiemmin en pystynyt juuri sietämään inkiväärin makua, sillä se kummallisesti poltteli suussa ja ehkä en vain saanut sitä oikeissa yhteyksissä tai kunnolla valmistettuna. Kun nyt sitten olen viimeisen parin vuoden aikana yrittänyt siedättää itseäni, huomaankin, että nykyään jopa nautin inkivääristä! Kun siitä oppii vain pitämään, niin huomaa yllättäin, että se on loistava mauste niin suolaiseen kuin makeaan ruuanlaittoon. Inkivääri tuo loistavan maun erilaisiin keittopohjiin ja kastikkeisiin, eikä sitä tarvitse edes olla paljoa. Makeisiin ruokiin se tuo taas mukavaa mausteisuutta ja syvyyttä makuihin. Riippuen siitä, käyttääkö inkivääriä kuivattuna jauheena vai tuoreena, makumaailma on ihan erilainen. Pieni määrä jauhettua inkivääriä missä tahansa leivonnaisessa tuo lähinnä syvyyttä makuihin, eikä niinkään maistu inkivääriltä. Tuore inkivääri leivonnassa taas tuo kunnolla inkivääristä makua.

Tuoretta inkivääriä voi käyttää monessakin eri muodossa. Kun sitä käyttää hienona raasteena, ei inkiväärin vihneet häiritse, eikä varsinaisia paloja valmiissa tuotteessa huomaa. Silppua/paloja käytettäessä inkivääri taas maistuu hieman enemmän, ja esimerkiksi keittopohjassa pienet inkivääripalat kannattaa paistaa ensin sipulien kanssa öljyssä. Jos ei halua joutua puraisemaan kokonaista inkivääriä valmiissa ruuassa, voi sen laittaa isompanakin palana kastikkeeseen/keittoon ja ottaa sitten pois ennen tarjoilua, tällöin inkiväärin mausta tulee miedompi. Ei siis kannata epäröidä inkiväärin käyttöä missään, leivonnassakaan. Inkiväärijauhe sopii hyvin vaikka lättytaikinaan tai vaikka pikkuleipiin. Käytätkö sinä inkivääriä ruuanlaitossa?


Inkivääriä voi käyttää myös hyvin kakkutaikinaan, jolloin lopputulos tulee syötyä alta aikayksikön. Olin jo pitkään haaveillut kuivatun inkiväärin käytöstä kakkutaikinassa, sillä pussi sellaisia oli kummitellut kaapissamme jo jonkin aikaa. Kakkutaikinaan lisäsin kuutioidut kuivatut inkiväärit ja lisäksi vielä hieman inkiväärijauhetta. Kakusta ei tullut mitenkään suutakirveltävän inkiväärinen, vaan inkivääritujaukset maistuvat lähinnä yksittäisissä inkivääripaloissa. Mausteinen kakku kaipaa tietenkin kuorrutteen, joten pehmeä cashewkerma toimittaa "tuorejuustokuorrutteen" virkaa. Kakun voi koristella niin tylsästi tai juhlavasti kun haluaa, mutta limen kuori toi mukavaa raikkautta kakkuun. Kookoshuitaleetkin toivat sopivasti pehmeää makua ja ne voi vaikka paahtaa halutessaan ennen käyttöä.

Mausteinen inkiväärikakku cashewkermalla

26 cm leipävuoallinen/10 palaa

Taikina
2 rkl pellavansiemenrouhetta+4 rkl vettä
3½ dl kauramaitoa
1 dl makeuttamatonta omenasosetta
2 rkl öljyä
2 rkl vaahterasiirappia
1 dl kookosjauhoja
2 dl kaurahiutaleita (tarvittaessa gluteenittomia)
1 pala inkivääriä
1 dl kuivattuja inkiväärinpaloja*
1 tl kanelia
1 tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
ripaus suolaa

Cashewkerma 
2 dl cashewpähkinöitä
3/4 dl kauramaitoa
2 rkl vaahterasiirappia
½ limen kuori raastettuna
1 lusikankärjellinen vaniljansiemeniä
pikkuripaus suolaa

koristeluun kookoshiutaleita, limen kuorta

*kuivattuja inkivääripaloja/kuutioita löytyy kaupoista vähän vaihtelevasti, osa on valmiiksi sokeroituja, joita käyttämällä kakusta tulee makeampi. Jos haluat vältellä lisättyä sokeria, käytä makeuttamattomia inkivääripaloja, tai liota makeutettuja vedessä puolisen tuntia ja huuhtele hyvin, jolloin suuri osa sokerista häviää

Laita kuorrutteen cashewit veteen likoamaan. Pari tuntia riittää, mutta pitempi aika pehmentää niitä entisestään.

Valmista taikina. Laita pellavansiemenrouhe veteen hyytelöitymään. Sekoita taikinan nestemäiset aineet keskenään sekaisin. Lisää sekaan kookosjauhot ja kaurahiutaleet. Anna turvota hetki. Kuori ja raasta tuore inkivääri sillävälin. Lisää taikinaan loput taikinan aineksista, pilko kuivattuja inkiväärejä halutessasi pienemmäksi. Lisää vielä pellavansiemenrouhe nesteineen ja sekoita hyvin. Jos taikina tiivistyy liikaa, lisää pari tilkkaa kauramaitoa.
Öljyä pitkäinen leipävuoka, jos haluat paksumman kakun, käytä lyhyempää vuokaa, mutta kuvien kakussa 26 cm vuoka. Kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 175 asteisessa uunissa 45 minuuttia. Anna jäähtyä täysin.

Kun cashewit ovat lionneet laita ne ja muut ainekset tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi tahnaksi, lisää tarvittaessa hieman kauramaitoa sopivan koostumuksen saamiseksi.

Kun kakku on jäähtynyt, kumoa se vuoasta ja levitä cashewkerma päälle. Ripottele päälle kookoshiutaleita ja raasta limen kuorta. Kakku säilyy jääkaapissa useamman päivän, jopa viikon, kunhan ei pääse kuivahtamaan.


4 kommenttia :

  1. Ai vitsi miten huippu ihana ohje! Olen ollut jo pitkään täysin hurahtanut inkivääriin ja siihen ei taida tulla loppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kiitos! :)
      Inkivääri on kyllä hassu ruoka kun sillä on ne rakastajat ja vihaajat. Nyt kun mäkin oon oppinut tykkäämään siitä, niin se toimii kyllä niin hyvin vähän joka ruuassa!

      Poista
  2. Nam! Tämäkin ohje näyttää niin hyvältä :) En ole koskaan kokeillut kookosjauhoja, millaisia ne ovat? Maistuuko tämä kakkupohja kookokselta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, herkkua se olikin!
      Kookosjauhot on ihan käteviä, niitä saa ainakin isommista marketeista esimerkiksi Urtekramilta tai Maustesalliselta, P&S:ssä ja muissa spesiaalikaupoissa sitten merkkejä on enemmän kun voi laskea.
      Urtekramin jauhot ovat ehkä hienojakoisimpia ja niitä käytänkin usein. Ne siis muistuttavat hieman mantelijauhetta ja toimivat kutakuinkin samaan tapaan. Tosin kookosjauhot imevät huomattavasti enemmän kosteutta taikinasta, joten niitä käytettäessä kannattaa olla tarkkana, ettei taikinasta tule liian kuivaa. Rakenteesta tulee jokseenkin samanlainen kuin mantelijauhoja käytettäessä, eli sellainen pehmeä ja huokoinen.

      Tykkään itse paljon kookoksesta, joten en ole välttämättä kovin objektiivinen arvioimaan miten paljon kakku kookokselta maistui. Mutta mielestäni maku ei tullut käytännössä yhtään läpi. Kookosjauhot maistuu vähemmän kookokselta kuin hiutaleet (ainakin mun mielestä).

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget