Aurinkorieska

9. toukokuuta 2016


Rieskojen valmistus on helppoa. Niihin voi myös kätevästi piilottaa ison osan päivän kasvisannoksesta, jolloin lopputulos on terveellisempi.



Ihanaa alkanutta viikkoa!

Oletko sinä koskaan kohdannut tilannetta, että valmsitat jotain ruokaa, jota et ole tehnyt aikoihin ja kun olet sitä sitten lopulta tehnyt ja syöny, mietit, mikset tee sitä useammin? Minä ainakin olen, vähän turhankin usein. Viimeaikoina olen tehnyt kotona ihan perusjuttuja keittiössä, niinkin ihmeellisiä asioita kuin makaronilaatikkoa, kasvispihvejä ja rieskaa. Kynnys on muka hirveän suuri ryhtyä vaivoittelemaan ja tekemään noita vaikeampiakin vaikeampia ruokia ja sitten kun uhraa itsensä ja vapaa aikansa (tai ainakin puolituntia-tunnin siitä) ja tekee niitä, tuleekin kysyneeksi itseltään "miksi en tee tätä useammin?". Jotenkin hullua, että on muka niin suuri kynnys lähteä tekemään jotain niin yksinkertaista ja nopeaa, että kyselee itseltään miksi ei tee useammin. Sama pätee uunissa paistettavaan pannariin, se on aina yhtä hyvää kun sitä vain tekee (5min asioiden sekoittaminen keskenään + 40 min paisto) mutta ajatuksissa muka niin työlästä. 



Joskus sitä vain tulee sortuneeksi ajattelutapaan, että pitäisi tehdä jotain erityistä ruuaksi, eikä vain pysytellä niissä perusteissa. Sitten sitä tuskittelee niinä kiireisinä arki-iltoina, että ei ole aikaa ja pitäisi tehdä jotain nopeasti ja nälkäkin on jo hirveä. Mutta sitten sitä ei vain tajua, että voisi tehdä oikeasti jotain yksinkertaista ja nopeaa, mitä on joskus aina ennenkin tehnyt. Yksi nopea suosikkiarkiruokani on okonomiyaki eli japanilainen kaalista ja kevätsipulista valmistettava pannari/pizza. Okonomiyakin voi hyvin valmistaa tarpeen mukaan kananamunattomasti ja ajattelinkin lähiaikoina laittaa sellaisenkin reseptiversion esille. Okonomiyaki valmistuu käytännössä vartissa ja on herkullista ja täyttävää. Unohdtunut ruokasuosikkini on taas puolestaan rieska. Voisin suurinpiirtein elää rieskalla, sillä se on niin hyvää. Hiljattain julkaisin reseptin rieskarullista, joissa käytettiin valmista kaupasta ostettavaa rieskaa, mutta itsetehty rieska on jotain parhautta. 

Koska nyt kesä tekee kovasti tuloaan ja on lämmintä ja aurinkoista, voi valmistettava ruokakin olla aurinkoista. Siksi näille rieskoille nimi aurinkorieska, tosin oranssi väri ja auringonkukansiemenet viitannevat aurinkoon, joten paketti on kokonaisvaltainen aurinko! Bataatti ja porkkana tuovat rieskaan ihanaa makeutta, rieskan olematta kuitenkaan liian makea. Nämä maistuvat ehdottomasti parhailta lämpimänä tummansinisen keijun tai muun valinnaisen levitteen kanssa, kuten hummuksen tai peston kanssa. Kylmänäkin rieskat maistuvat, mutta omia makuhermojani hivelee eniten rieskojen lämpimän pehmeä rakenne.

Aurinkorieska

15 rieskaa

500 g bataattia
1 iso porkkana
2 dl kauramaitoa
1 dl kaurahiutaleita
3 dl täysjyväohrajauhoja
2 rkl auringonkukansiemeniä
2 rkl öljyä
½ tl leivinjauhetta
½ tl yrttisuolaa

Kypsennä bataatti (esim mikrossa paloina ja haarukalla pisteltynä 7 min).
Kuori ja raasta porkkana hienoksi. Soseuta kypsä bataatti.
Sekoita porkkanaraaste, bataattisose ja loput ainekset keskenään taikinaksi.
Levitä taikinasta leivinpaperille haluamasikokoisia ohuita taikinakiekkoja. Paista rieskoja 250 asteisessa uunissa 12-15 minuuttia.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget