Vuohenputki-focaccia

19. kesäkuuta 2017


Focaccia maustetaan perinteisesti rosmariinilla, mutta tuore vuohenputki suoraan metsästä tuo leipään ihanaa vaihtelua! 


Kotimaisten villiyrttien sesonki on nyt parhaimmillaan, joten metsään mars!

Jouduin itse hieman odottelemaan villiyrttien sesonkia, sillä myöhäisen kevään johdosta mökkimme läheisessä metsässä kaikki herkut ovat tulleet viikkoja myöhemmin kuin etelässä. Mutta nyt onkin sitten aikaa nauttia ihanista mauista. Oletko vielä uskaltautunut hakemaan villiyrttejä ruokapöytään?


Musta on ihan mahtava juttu, että villiyrtit tai ylipäätään luonnosta kerätyt ruoat ovat jälleen nousussa! Perinteisten marjojen ja sienien lisäksi joka puolella kuulee hyödynnettävän myös villiyrttejä ja hieman erikoisemmaltakin kuulostavia herkkuja. Nokkosen ja voikukan lisäksi instakuvissa on nähnyt mitä ihanimpia luomuksia vuohenputkista, kuusenkerkistä tai lemmikeistä. Paljon syötäviä kasveja löytyy luonnosta, kunhan vain hieman perehtyy!

Täältä löytyy toistaiseksi aika hävyttömän vähän villiyrttejä hyödyntäviä reseptejä, mutta lupaan parantaa tapani! Odotellessa voittekin tutustua tämän reseptin lisäksi raparperi-ketunleipätartaletteihin ja kookosjugurttimaljoihin.


Vuohenputki oli yllättävän helppo tunnistaa metsästä, kunhan kiinnitti huomiota muutamaan seikkaan. Vuohenputken näköislajit eivät nimittäin kasva samalla alueella kuin itse vuohenputki, joten jos tunnistat vuohenputken, niin ei ole vaaraa erehtyä näköislajeihin samassa puskassa. Toisekseen vuohenputken lehdet ovat varressa kolmessa osassa, eli päälehden molemmin puolin on aina yksi "oksa". Nuorissa versoissa lehdet voivat olla isompia, sillä ne jakautuvat selkeästi vasta kasvaessaan. Vuohenputken varsi on hieman U:n mallinen ja alapäästä punertava. Nykyään netistä on näppärä etsiä useita kuvia kasveista, jolloin metsässä tunnistaminen helpottuu.

Vuohenputken maku muistutti mielestäni aavistuksen minttua, mutta ei ollut yhtä raikas (hammastahnamainen), vaan enemmänkin aavistuksen kirpeä. Vuohenputki sopiikin siis vaikka mihin, tai oikeastaan olisi vaikeampi keksiä mihin se ei sopisi! Seuraavaksi ajattelin kokeilla tehdä siitä pinaattikeiton tyyppistä keittoa.


Ajattelinkin siis, että vuohenputki sopisi mitä parhaiten focacciaan! Tyypillisestihän focacciassa käytetään rosmariinia, niin suomi-focacciassa käytetäänkin sitten vuohenputkea. Mutta vielä suomalaisemman tästä focacciasta tekee kaura. Samallahan koko setin pystyy tekemään gluteenittomana käyttämällä gluteenittomia kaurajauhoja.

Vuohenputkea menee näihin leipiin sekä taikinan sekaan, että päälle. Taikinan päälle ripotellut vuohenputken lehdet rapeutuvat uunissa jopa sipsimäisiksi, joten niiden kanssa ei kannata säästellä. Näinpä siis tuli todistettua, että vuohenputkesta pystyy tekemään myös lehtikaalisipsien kaltaisia vuohenputkisipsejä! Eikun öljyä, mausteita ja uuniin.


Eipä siis varmaan sen suurempia esittelyjä vaadi, että vuohenputki on ihan mahtava ruoka kokeiltavaksi. Etsi siis lähimmät kumisaappaat, olivat ne oikeaa kokoa tai eivät ja suuntaa tiesi metsään. Suosittelen samalla pitämään silmät auki myös muiden herkkujen varalle!

Vuohenputki focaccia

1 uunipannullinen

4 dl vettä
1 pss kuivahiivaa (11 g)
1 rkl (kookos)sokeria
½ tl suolaa
7 dl kaurahiutaleita jauhettuna jauhoksi
2 dl auringonkukansiemeniä jauhettuna jauhoksi
1 dl perunajauhoja
½ dl oliiviöljyä
1 kourallinen vuohenputkia

Päälle
2 rkl oliiviöljyä
kidesuolaa
vuohenputkia


Sekoita hiiva reilusti kädenlämpöiseen veteen, lisää myös sokeri ja suola. Jauha kaurahiutaleet ja auringonkukansiemenet jauhoksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella, voit myös käyttää valmiita jauhoja. Lisää jauhot nesteen sekaan ja vaivaa taikinaa hieman, lisää vielä oliiviöljy ja silputtu vuohenputki. Pyöräytä taikina lopulta palloksi. Jätä taikina kohoamaan vedottomaan ja lämpimään noin 45 minuutiksi.

Levitä taikina uunipannulle noin parin sentin kerrokseksi. Jätä kohoamaan vielä noin 15 minuutiksi. Painele kohonneeseen taikinaan sormella koloja, sivele öljy ja ripottele päälle suola ja vuohenputkisilppu.

Paista focacciaa 250 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.


Vinkit!
  • Auringonkukansiemenet voi korvata vastaavalla määrällä kaurahiutaleita.
  • Käytä vuohenputkista vain lehdet, varsiosan voi toki käyttää, mutta se on hieman puisempi, etenkin päälle ripoteltuna.
  • Koska taikinassa ei ole gluteenia, ei sitä tarvitse vaivata niin paljon kuin gluteenillista focacciataikinaa. Sen verran taikinaa kuitenkin pitää vaivata, että ainekset sekaantuvat kunnolla ja massasta tulee tasalaatuista.

6 kommenttia :

  1. Ai että, kuulostaa ja näyttää herkulta! Vuohenputki on kyl loistokasvi. Ja muutenkin hortoilu on kyl tosi hauskas ja avartavaa. 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! :) Oon kyllä iloinen kun löysin hortoilun uudelleen! Ihan mahtavaa ajanvietettä ja paljon uusia herkkuja.

      Poista
  2. Täällä vuohenputki tulee vielä myöhemmin sitten lautaselle. Tämä oli kiva postaus, koska vuohenputki ei ole minulle entuudestaan tuttu, mutta nyt minulla on mielikuva millaista kasvia lähden etsimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että hiljalleen alkaa jo löytymään sopivia yksilöitä! Kuitenkin ne nuoret versot on niitä parhaimpia.

      Hyvä jos oli informaatiivinen! Ajattelin että pieni tietoisku voisi olla paikallaan :)

      Poista
  3. Ihania kasvisruoka ohjeita��

    VastaaPoista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget