Lehtikaali-hernepihvit

20. syyskuuta 2017


Raikkaan vihreät lehtikaalipihvit saavat ruokaisuutta hernerouheesta. Pihvejä valmistuu kerralla monta, joten niistä riittää reilusti syötävää.


Kotimainen lehtikaali on nyt sesongissa ja meillä ainakin kasvimaan lehtikaali rehottaa niin valtavana, että vanhimmat lehdet kasvavat valtavan kokoisiksi sillä välin kun ei ole valvomassa. Lehtikaali onkin ollut nyt kovasti käytössä letuissa, paistoksissa ja smoothieissa. Lehtikaalipihvejä en kuitenkaan vielä ollut tehnyt!

Kesällä lounasruokalassa oli tarjolla lehtikaali-härkäpapupihvejä, joita työkaverit kehuivat kovasti. Kyseiset pihvit sisältivät kuitenkin kananmunaa, joten jäivät minulta kokeilematta. Niinpä siis kotikeittiössä täytyi tehdä omat lehtikaalipihvit! 


Lehtikaali on hyvä lisä ruoassa siksi, että se sisältää tummanvihreiden kasvisten tapaan runsaasti C-vitamiinia, karoteenia, kalsiumia ja rautaa. Lehtikaali on myös yllättävän proteiinipitoinen kasvis, joten se on siksikin hyvä lisä ruokaan kuin ruokaan. 

Lehtikaalin lisäksi käytin pihveissä Myssyfarmin hernerouhetta, joka osoittautui todella käyttökelpoiseksi tuotteeksi! Hernerouhe valmistuu hetkessä, sillä sitä ei tarvitse sen kummemmin keitellä, kuuma vesi riittää. Hernerouhe sopi valmiiksi vihreisiin pihveisin kuin nenä päähän, eikä maku ollut paiston jälkeen liian herneinen vaan juuri sopiva.


Tällä ohjeella pihvejä syntyy hieman isompi kasa, joten ne riittävät useammalle syöjälle tai aterialle. Meillä ylijääneet pihvit heitettiin pakkaseen, josta ne oli helppo sulattaa pannulla (tai mikrossa) käyttöön. Ja pitää kyllä sanoa, että nämä toimi ihan älyttömän hyvin myös hampurilaispihvinä! Hampparin välissä vihreä pihvi oli muutenkin ihanan värinen.

Jos siis haluat vaihtelua tylsiin raastepihveihin tai hajoaviin kasvispihveihin, niin tässä on sun juttu. Helppo valmistaa ja älyttömän hyvää! Puhumattakaan hyvästä paikasta heittää kasaa lehtikaalta.


Lehtikaali-hernepihvit

10-12 pihviä

2½ dl hernerouhetta/härkäpapurouhetta
1 kasvisliemikuutio
3 isoa lehtikaalin lehteä
1 pkt/200 g kaurafraichea
2½ dl kikhernejauhoja
1 tl valkosipulijauhetta
½ tl valkopippuria
yrttisuolaa

öljyä paistamiseen


Kypsennä hernerouhe paketin ohjeen mukaan kasvisliemessä.

Poista lehtikaalista lehtiruoti ja pilko lehdet pieneksi silpuksi.

Sekoita kaurafraiche kypsään hernerouheeseen ja lehtikaalisilppuun. Lisää seokseen kikhernejauhoja 2-2½ dl, kunnes rakenne on sopivan tahnamainen. Mausta taikina.

Paista pihvejä öljyssä paistinpannulla, anna pihvien kypsyä kunnolla, noin muutama minuutti molemmin puolin.


Vinkit
  • Pihvit voi paistaa myös uunissa noin 15-20 minuuttia 200 asteessa. Paistinpannulla pinnasta tulee kuitenkin rapeampi
  • Pihvien kanssa sopii jugurttinen kastike. Lisää 2 dl makeuttamattomaan kasvijugurttiin pari oksaa tilliä, valkopippuria ja suolaa.

Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

Facebook
Instagram
Pinterest

8 kommenttia :

  1. Ai vitsi nyt tiedän mihin käytän nuo rouheet pois :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Näihin kaikki herne- ja papurouheet uppoaakin todella hyvin! Ei haittaa vaikka olis vaan jämäpussinpohjat kun nekin voi yhdistää ;) Toivottavasti maistuu!

      Poista
  2. Osaatko vinkata millä voisin korvata nuo kikhernejauhot, kun lähikaupoistani ei niitä löytynyt? 😊

    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan toki! Jos gluteeni on ok, voit käyttää ihan vain mitä tahansa vehnäjauhoja, joita kotoa löytyy (tavallisia, täysjyvä, graham...)

      Jos taas gluteeni ei ole sopivaa, niin suosittelisin joko ihan valmista gluteenitonta jauhoseosta (muistaakseni sunnuntailla ja semperillä on ihan hyviä seos) tai sitten esimerkiksi maissijauhoa.

      Poista
  3. Hei! En tiedä johtuiko eri valmistajan hernerouheesta vai siitä, että kikhernejauho on uusi tuttavuus, mutta meillä näistä pihveistä tuli suorastaan pahan makuisia ja koostumukseltaan jotenkin liisterisiä. Maku oli tunkkainen. Laittaisin ainakin sitruunaa raikastamaan makua. Ostin siis ainoata hermerouhetta, jota K-kaupasta löytyi, ja tämä ei ollutkaan rouhittua herneenjyvää vaan jotenkin prosessoidumpi tuote, vähän kuin soijarouhe, mutta keittäessä muuttui limaiseksi ja haisi pahalta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas ikävä kuulla että pihvit eivät onnistuneet.
      Muistatko minkä merkin hernerouhetta siis käytit? Jäikö se kypsennyksen jälkeen miten karkeaksi tai löysäksi? Myssyfarmin hernerouhe, jota käytin muistutti kypsänä hieman karkeaa mannapuuroa, eli rakeet eivät olleet kovinkaan suuria, mutta seos ei ollut ihan sileääkään. Jos käyttämäsi hernerouhe esimerkiksi oli kovin hienojakoista voisi se selittää pihvien jäämistä liisteriseksi. Entä kun taikina oli sinulla valmiina ennen paistoa, oliko se miten kiinteää? Kuvissa näkyy tuo oma taikinani ja se oli ihan käsin muotoiltavaa, jolloin pihvit paistuivat rapeapintaisiksi ja hyvin koossapysyviksi.

      Kikhernejauhoista tulee hieman raakaa hernettä muistuttava maku, jos ne jäävät raa'aksi, joten pihvit kannattaa paistaa kunnolla kypsiksi, voisikohan se olla osasyynä että pihvit jäivät keskeltä hieman raaoiksi jolloin jää se tunkkainen maku?

      En valitettavasti keksi nyt yhtäkkiä muita syitä pihvien epäonnistumiselle, tosi harmi kyllä kuulla! Sitruuna varmasti toimii ohjeessa hyvin, ohjeen lopussa mainitsemani jugurttikastike ainakin raikasti pihvejä mukavasti, mutta ne maistuivat ihan sellaisenaankin. Joten yhtäkkiä tuntuu että käyttämässäsi hernerouheessa on ehkä jokin ikävä sivumaku tai että pihvit jäivät juuri hieman liian raaoiksi? Jos hernerouhe tuntuu epäilyttävältä, löytyy kaupoista nykyään myös härkäpapurouhetta (esim Vihreä Härkä, Versofood) joka on ehkä hieman miedomman makuista ja mainitsemani merkit ainakin sopivan rakeisia näihin pihveihin.

      Toivottavasti et lannistu epäonnistuneen hernerouheen jälkeen!

      Poista
  4. Hei! Juu, voi hyvin olla että syy oli hernerouheessa. Valmistaja oli VegeSun. Keitin ohjeen mukaan, mutta keitoksesta tuli limaista velliä ja jo keitettäessä haisi pahalta. Lisäsin taikinaan kaurahiutalaita imemään kosteutta. Ensi kerralla paremmalla onnella! Ehkä kokeilen jotain muuta rouhetta tai vaikka linssejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika erikoista että rouheesta tuli velliä keittämisen yhteydessä! Mitä nyt yhtäkkiä googlailin niin tuota mainitsemaasi herneproteiinirouhetta on kyllä käytetty joissain ohjeissa ja kehuttukin. Mikä lie huonon onnen yhteensattuma sulla sitten käynyt.

      Toivottavasti ensikerralla onnistuu paremmin! Linssit toimivat pihveissä varmasti myös mukavasti, ainakin punaisista linsseistä sää juuri sopivan massan, mutta pihvien väri ei silloin välttämättä ole kauniin vihreä, mutta makuhan on se tärkein :)

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget