Pesto-cashewjuusto toastit

7. tammikuuta 2018


Paahdetusta leivästä ja runsaasta täytteestä saa ihania toasteja. Cashewpähkinöistä valmistuu juustoinen kastike, jonka rinnalle saa lisämakua pestosta.


Pesto on sellainen ruoka, jota voisin syödä loppuelämäni, jos pitäisi valita. Se on niin monipuolista ja ihanaa! Oletkin varmaan huomannut, että pestoa on esiintynyt resepteissäni kikhernekkään täytteenä, hävikkipastassa, uunipastassa, pataleivän kanssa ja muffinsseissa. Pesto sopii oikeastaan ihan kaikkeen, voisin jopa uskaltaa väittää että se sopisi myös suolaiseen aamupuuroon. Se jää kuitenkin vielä toistaiseksi mysteeriksi.

Mikä on sun suosikkipestoruoka?


Tällä kertaa pesto löytää tiensä rapsakoiden toastien täytteeksi. Toasteilla eli "tousteilla" on minulle ihan erityinen paikka lapsuudenmuistoissa. Nimittäin aikoinaan vuosittaisella kesälomareissullamme eräässä vakiomökkikohteessamme oli kioski, jossa tarjottiin toasteja. Toastiinsa sai valita kaksi täytettä muutaman vaihtoehdon listasta, ja tämän lisäksi niihin tuli cheddarjuustoa ja majoneesia. Ne toastit olivatkin suurta herkkua ja muistelen niitä vieläkin lämmöllä. Arvelen kuitenkin, että yksi iso tekijä toastien herkullisuudessa oli miljöö ja tunnelma: pieni puukioski järven rannalla ja kesäloma. 

Toastien muistoksi teinkin siis vegaanisia toasteja, joihin laitoin tämän hetken suosikkitäytteitäni: pestoa, cashewjuustoa ja tomaattia. Toastien täytteeksi kannattaa valita aineksia, joita pystyy haukkaamaan helposti. Sitkeät tai liian kovat täytteet helposti vain luiskahtavat pois leivän välistä ja löytyvät rinnuksilta tai sylistä. Lapsuuteni kesien toastien suosikkitäytteeni olikin ananas, joka toi ihanaa makeutta muuten aika suolaiseen leipään.


Täyteläinen cashewjuusto on maukas täyte toasteihin, sillä siitä saa sopivasti suolaisuutta ja se tuo hyvää makua toasteihin. Samalla pehmeä pähkinäjuusto toimii ns. liimana leipäsiivujen välillä, että ne pysyvät hyvin yhdessä ja syöminen on helppoa.

Toastien täytteeksi sopii oikeastaan mikä tahansa, joten älä epäröi lisätä omia suosikkitäytteitäsi!


Pesto-cashewjuusto toastit

8 toastia

Cashewjuusto
2 dl cashewpähkinöitä
1 dl ravintohiivahiutaleita
1 rkl vaaleaa misotahnaa
1 rkl omenaviinietikkaa
1 tl sipulijauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
½ tl valkopippuria
suolaa
noin 1 dl makeuttamatonta mantelimaitoa/vettä

Lisäksi
16 siivua täysjyväpaahtoleipää
1-2 tomaattia
1-2 dl pestoa
öljyä paistamiseen

Laita cashewpähkinät likoon lämpimään veteen noin puoleksi tunniksi.

Valuta cashewpähkinät ja laita tehosekoittimeen. Lisää myös muut ainekset ja puolet mantelimaidosta. Aja massaa tasaiseksi ja lisää ajon aikana mantelimaitoa, kunnes tahnan koostumus on sopiva, se saa olla aika paksua leipien välissä.

Laita pari leipää paahtumaan öljytylle paistinpannulle, kun toinen puoli on paahtunut käännä ja levitä toiselle puoliskolle cashewjuustoa ja toiselle pestoa ja tomaatit. Yhdistä puoliskat ja paista vielä hetki. Paista samoin kaikki leivät.


Vinkit
  • Cashewpähkinät voi myös liottaa halutessaan yön yli, tai olla liottamatta kokonaan. Ne ajautuvat tahnaksi paremmin pienelläkin liotuksella.
  • Misotahna ei ole välttämätön cashewjuustossa, mutta siitä tulee sopiva hapan juustoinen maku. Voit jättää kokonaan pois jos ei ole.
  • Peston voi tehdä itse esimerkiksi tällä ohjeella, kun jättää vain pinaatin pois.

Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget