Avokado-suklaakeksit

11. maaliskuuta 2018


Nämä keksit maistuvat täyteläisen suklaisilta, mutta ne piilottavat sisäänsä avokadoa ja banaania. Siksi ne sopivatkin niin herkkuhetkiin kuin pieneksi välipalaksikin!


Avokado, tuo paljon tunteita herättävä hedelmä, joka on noussut jopa sensaatiomaiseen suosioon viimevuosina. Avokadot ovat tunnettuja myös siitä, että niiden kypsyttäminen on vaikeaa. Ensin odottelet viikon kypsymistä ja kun hetkeksi käännät pääsi, onkin pöydällä jo ylikypsä tapaus. Olen itse ratkaissut ongelman säilyttämällä avokadoja jääkaapissa silloin kun en vielä halua niitä käyttää. Sitten jos tiedän seuraavana päivänä tekeväni jotain niistä, nostan yksilön pöydälle, jossa se kypsyy nopeammin. Pikakypsytys onnistuu parhaiten laittamalla avokadon pussiin yhdessä esimerkiksi omenan kanssa. Tällöin raa'asta yksilöstä tulee kypsä jopa päivässä.

Avokadoja ei tule kuitenkaan nykyään enää syötyä kovin usein, sillä niiden eettisyys herättää hieman pohdintoja. Kuitenkin toisinaan avokadoja tulee ostettua, etenkin silloin kun ne ovat sesongissa. Satokausikalenteri onkin hyvä väline avokadojen sesonkien tarkkailuun!


Avokado tuo suklaakekseihin ihanaa täyteläisyyttä ja samalla keksitaikinaan ei tarvitse lisätä erikseen rasvaa. Tarvittava rasva ja rakenne tulee avokadosta. Makeutta kekseihin saa puolestaan banaanista ja kookossokerista. Jos kekseistä haluaa enemmän välipalakeksejä, voi kookossokerin jättää kokoaan poiskin. 

Avokado jättää leivonnassa herkästi vihertävän värin, joka tummuu kypsennyksen yhteydessä hieman rusehtavaksi. Tämän vuoksi kypsennettävissä avokadoleivonnaisissa käytän usein kaakaojauhetta, jolla saa ikäänkuin peiteltyä epäilyttävän värin ja makuun saa tottakai kaakaoisuutta enemmän.


Nämä keksit valmistuvat niin helposti, että niiden tekemisessä on vaikea epäonnistua. Samalla ohje sopii vaikka perheen pienimmillekin kokeiltavaksi, sillä mikä olisikaan sen parempaa ajanvietettä kuin yhteinen ruuanlaittohetki!


Avokado-suklaakeksit

noin 20 keksiä

2 keskikokoista avokadoa
1 (ruskea) banaani
3 dl mantelimaitoa
5 dl kaurahiutaleita (glut.tarv.)
½ dl kaakaojauhetta
1 dl kookossokeria (voi halutessaan jättää poiskin)
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
½ dl tummasuklaahippuja


Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Laita avokadot, banaani ja mantelimaito tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi. Lisää loput aineksista paitsi suklaahiput ja aja vielä hetki että koostumus tasaantuu ja kaurahiutaleet hieman pienenevät. Lisää suklaahiput ja kääntele taikina sekaisin.

Lusikoi taikinaa uunipannulle reilu ruokalusikallinen per keksi ja levitä keksin muotoon (taikina hieman kohoaa joten jätä parin sentin raot).

Paista keksejä 200 asteisessa uunissa 17-20 minuuttia. Anna hieman jäähtyä ennen siirtämistä.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!


8 kommenttia :

  1. No nyt iskit tällaisen herkkusuun herkkään paikkaan. Nämä menevät tasan tänään testiin!

    VastaaPoista
  2. Voisiko banaanin korvata jollain? Varmaan itse kokeilen korvata munalla, kun en tarvitse vegaanista reseptiä.. Mutta hieman ärsyttää kun kaikkialle aina tungetaan banaania ilman että edes annetaan vaihtoehtoista ainesosaa! En ole banaanin ystävä ollenkaan, ellei sitä kysymyksestä jo arvannut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentista.
      Tässä ohjeessa banaani on rakenteen ja makeuden vuoksi keskeisessä osassa, en siis suoraan lähtisi sitä korvaamaan millään.

      Jos banaani ei oo sun juttus niin kannattaa ensisijaisesti etsiä ohjeita, joissa banaania ei ole. Sellaisiakin löytyy kyllä :) kurkkaa esimerkiksi tää jäätelökeksiohje, josta voi tehdä myös keksit vain sellaisenaankin ilman jädeä http://ruoka-alkemisti.blogspot.com/2020/06/vegaaniset-jaatelokeksit.html

      Poista
  3. Moi
    kiitos reseptistä, näistä tuli heittämällä uudet lempi keksit :)
    kookossokerin korvasin kolmella taatelilla ja tuli just sopivan makeita

    VastaaPoista
  4. Pitäisikö näistä tulla ihan rapeita keksejä? Resepti on ihana ja houkutteleva, mutta minun kekseistä tuli ihan pehmeitä kuin muffinsseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, näistä ei tule ihan rapsakoita keksejä, ne kyllä hieman jämähtävät jäähtyessään mutta jäävät hieman pehmeiksi sisältä

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget