Kuohkea vegaaninen marjapiirakka, kuningatarpiirakka

28. elokuuta 2019


Marjapiirakka vai marjakakku? Tämä kuohkea vegaaninen piirakka on ihanan herkullinen sellaisenaan syötäväksi tai esimerkiksi vaniljakastikkeen kanssa tarjoiltuna. Tämä versio on kuningatarpiirakka, mutta käytä mitä marjoja tai hedelmiä haluat!


Onnistuin vihdoinkin yksinkertaisessa vegaanisessa marjapiirakassa, jossa on kuohkea pohja! Tämä on sellainen perinteinen suomalainen marjapiirakka, joka usein tehdään koko uunipannun kokoisena. Olen kaivannut vegaanisissa leivonnaisissa nimenomaan niitä tavallisia suomalaisia juttuja ja kuvittelin jotenkin hassusti, että sellaiset eivät välttämättä olisi mahdollisia. Monen ja monen yrityksen ja erehdyksen jälkeen sain taikinaan juuri hyvän rakenteen: mehevä, mutta pysyy hyvin kasassa. Piirakka pysyy mehevänä jääkaapissa ilmatiiviisti säilöttynä, joten kaikkea ei tarvitse syödä ihan heti.

Tällä ohjeella onnistuu niin marjapiirakka, omenapiirakka kuin mikä tahansa mihin mielikuvitus riittää. Tein tämn version ns. kuningatarpiirakkana vadelmilla ja mustikoilla. Kokeilin myöhemmin samoilla mittasuhteilla 26 cm irtopohjavuokaan omenapiirakkaa, ja sekin onnistui mainiosti. Kakusta ei tule isoon vuokaan vain yhtä korkeaa, vaan enemmänkin ns. perinteinen piirakkakorkeus. Pienellä vuoalla saa korkeamman piirakan, joka käy oikeastaan kakustakin.


Tähän piirakkaan liittyy myös hauska kuvaustarina, sillä odottelin aamulla ensin pitkän tovin jonkinlaista päivänvaloa, sillä päivä ei tuntunut valkenevan laisinkaan. Vettäkin satoi tämän tästä. Lopulta tuli hetkeksi kuulaampi hetki, mutta tuuli oli ihan älyttömän kova. Meninkin sitten kuvaamaan kakkua pihalle ja koristekukkaset lentelivät minne sattuu ja heinät vihmoivat kakkua. Kuvista sitä ei ehkä huomaa (paitsi ehkä yhdestä keskelle lautasta lentäneestä orvokista), mutta voin kertoa, että ei ollut helppoa! Edellisenä päivänä olisi hyvin ollut kaunista ja seesteistä säätä, mutta en viitsinyt kakkua kuvata täysin kuumana. Olisi ehkä pitänyt.

Tällä ohjeella kakku onnistuu varmasti ja sitä kehtaa tarjota kelle tahansa! Ohje on myös yksinkertainen eikä sen ihmeellisempiä aineksia tarvita.



Kuohkea marjapiirakka

20 cm irtopohjavuoallinen

6 dl (täysjyvä)speltti/vehnäjauhoja
1½ dl intiaani/ruokosokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
3 3/4 dl valinnaista kasvimaitoa
3/4 dl rypsiöljyä
2 tl omenaviinietikkaa
1 dl valinnaisia marjoja kuten vadelmia ja mustikoita

tarjoiluun vatkattua kauravispiä tai vaniljakastiketta

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään. Lisää sekaan kasvimaito, öljy ja etikka, kääntele sekaisin. Kaada taikina 20 cm kakkuvuokaan, jonka pohjalle on pingotettu leivinpaperi tai 20x30cm vuokaan.

Painele marjat taikinan päälle.

Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 50-60 minuuttia. Testaa kypsyys tulitikulla kakun keskiosasta, kun tikkuun ei jää taikinaa piirakka on kypsää. Anna jäähtyä täysin ennen tarjoilua.

Vinkki! Voit tehdä piirakan myös tavallisessa 24-26 cm irtopohjavuoassa, tällöin piirakasta tulee muutaman sentin korkuinen. Paistoaika on tällöin hyvä noin 30 minuuttia, testaa kypsyys puutikulla.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget