Vegaaniset piparipullat

11. joulukuuta 2019


Piparipulla on perinteinen jouluherkku, joka onnistuu helposti vegaanisenakin versiona.


Joululeivonnaisideoita miettiessäni mieleeni juolahti lapsuuden jouluherkut. Meillä on aina ollut tapana leipoa useampaa sorttia pikkuleipiä ja hedelmäkakkua jouluksi. Joinain vuosina sekaan on sattunut muitakin leivonnaisia. Jostain syystä kuitenkaan meillä ei ikinä leivottu piparipullia. Kyselinkin usein äidiltä, eikö meilläkin joskus voisi leipoa piparipullia, kun niitä oli kaupassa, leivosmyyjäisissä ja kavereiden kotona. Äidin mielestä piparipullat olivat kuitenkin helposti kuivia, eivätkä niin ihmeellisiä, joten piparipullaa meille ei tullut. 

Nyt kun olen enemmän vai vähemmän iso tyttö ja saan päättää itse mitä keittiössä leivotaan, päätin tehdä piparipullia. Ja sanotaanko, että äiti taisi olla oikeassa, piparipullathan ovat vähän kuivia, eivätkä niin ihmeellisiä. Mutta toisaalta, kun tekee hyvän pullataikinan, jossa on reilusti kardemummaa ja rasvaa makuna ja rakenne on pehmeä, on pulla jo itsessään todella herkullista! Päälle paistetusta piparista saa kivasti jouluisen maun, ja varsinkin jos pullat säilyttää ilmatiiviisti jääkaapissa, pehmenee pipari hieman säilytyksen aikana, jolloin lopputulos on suorastaan mehevä! Kun siis piparipullalle antaa hieman aikaa, löytää siitä sen herkullisuuden jujun, usko pois!


Kaikessa yksinkertaisuudessaan siis piparipullat ovat pullia, joissa on pipari paistettuna päälle. Pipari voi olla kaupan valmistakin piparitaikinaa, mutta liputan vahvasti kotitekoisen piparkakkutaikinan puolesta! Kotitekoiseen taikinaan saa aina enemmän makua, ja kun rakenteen jättää aavistuksen löysemmäksi kuin perinteisen piparitaikinan pysyy se paljon mehevämpänäkin.


Vegaaniset piparipullat

8-10 pullaa (koosta riippuen)

Pullataikina
2½ dl valinnaista kasvimaitoa
25 g tuorehiivaa/1 pss kuivahiivaa
1 rkl kardemummaa
1/4 tl suolaa
1 dl (intiaani)sokeria
n. 7 dl vehnäjauhoja (voit korvata osan täysjyväjauhoilla, tällöin jauhoja kuluu hieman vähemmän)
50 g maidotonta margariinia

Piparitaikina
n. 100-200g kaupan valmista piparitaikinaa (vegaaniset löydät täältä)
TAI
itsetehtyä (taikinan voi jättää hieman löysemmäksi kuin pelkkiä pipareita leipoessa)
3 rkl kookossokeria
3 rkl vaahtera-/kookos-/muscovadosiirappia
1 tl kanelia
1 tl pomeranssinkuorta
½ tl neilikkaa
1/3 tl inkiväärijauhetta
(2 tl raastettua appelsiininkuorta)
40 g maidotonta margariinia
1½-2 dl vehnäjauhoja
ripaus ruokasoodaa

1 rkl valinnaista kasvimaitoa + 1 rkl tummaa sokeria/siirappia pullien voiteluun


Laita kattilaan kookossokeri, siirappi, mausteet ja raastettu appelsiinin kuori ja sulata sokeri. Lisää sekaan margariini ja sekoittele seosta muutama minuutti miedolla lämmöllä. Nosta kattila jäähtymään.

Kun sokerimassa on jäähtynyt ja hieman jähmettynyt, lisää sekaan kulhossa jauhot ja ruokasooda. Laita ensin noin 1½ dl jauhoja ja lisää loput jauhot ruokalusikallinen kerrallaan. Taikinan voi jättää aavistuksen löysemmäksi kuin vain pipareita leipoessa Kun taikinan koostumus on sopivan kiinteä, mutta ei vielä ihan mureneva muotoile se palloksi ja laita kulhon päälle kansi ja jääkaappiin. Anna taikinan jäähtyä jääkaapissa pullataikinan kohoamisen ajan, mutta piparitaikinan voi tehdä jo edellisenä päivänäkin.

Valmista pullataikina. Lämmitä kasvimaito kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva nesteeseen (kuivahiivalle reilu kädenlämpö). Sekoita seokseen myös kardemumma, suola ja sokeri (käytä isompi määrä sokeria jos haluat makeamman pullataikinan). Odota muutama minuutti että näet hiivan lähtevän toimimaan ja turpoamaan.

Lisää taikinaan jauhoja pienissä erissä kerrallaan ja vaivaa taikinaa samalla. Kun kaikki jauhot on lisätty, vaivaa taikinaa useamman minuutin ajan. Kun taikina alkaa irrota kulhon reunoilta ja käsistä, lisää margariini ja vaivaa taikinan sekaan. Pyöräytä taikina palloksi ja jätä kohoamaan peiteltynä lämpimään ja vedottomaan paikkaan noin 30-40 minuutiksi. Taikina saa kohota kaksinkertaiseksi.

Leikkaa taikina 8-10 osaan ja pyörittele paloista pyöreitä pullia. Jätä kohoamaan liinalla peitettynä piparitaikinan käsittelyn ajaksi.

Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Kauli piparitaikina levyksi, kannattaa jättää aika paksuksi, niin pipari pysyy pullan päällä kasassa, noin ½ cm on hyvä paksuus. Leikkaa muoteilla haluamiasi kuvioita, pipari saa olla aika iso, että se peittää koko pullan päällisen. Huom. pulla kohoaa vielä hieman uunissa.

Voitele pullat kasvimaito-sokeriseoksella ja nosta piparit pullan päälle.

Paista pullia 225 asteisessa uunissa 12-15 minuuttia. Tarkkaile paiston loppuvaiheessa, ettei pipari pääse palamaan, mutta pulla kuitenkin kypsyy.

Jos haluat että pullan päällä oleva pipari pehmenee, säilytä pullia pussissa jääkaapissa, jolloin kosteus pehmentää piparia.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!
Facebook

4 kommenttia :

  1. Tuossa piparitaikinan ohjeessa 3tkl dl mittana. Kumpihan mahtaa olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huomiosta! Kyseessä on rkl. Päivitin määriä aiemmasta pipariohjeesta, niin jäi vahingossa dl

      Poista
    2. Kiitos! Multa puuttuu arkijärki kun puhutaan leivonnasta, varsinkin tällaisesta mitä tulee harvemmin tehtyä. Kai tuohon käy ihan tavan sokeri ja siirappi myös?

      Poista
    3. Hyvä vain kun kysyt! Käy siis tavallinen sokeri ja tumma siirappi, mutta koska teen tänne reseptit idealla vähemmän valkoista sokeria, merkitsen resepteihin ne raaka-aineet joita käytän. Toki piparkakkujen yhteydessä kookossokeri ja Vaahterasiirappi ovat myös tietoisia makuvalintoja, sillä kookossokerista saa karamellista makua ja vaahterasiirapista paahteista. Mutta käytä ihmeessä perussokeria ja siirappia, jos niitä kotoa löytyy :)

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget