Rapeat itusnäksit

28. lokakuuta 2016


Iduista valmistuu myös rapsakat kikhernekuorrutteiset snäksit. Snäksit sopivat pääruuan oheen tai vaikka leffaillan herkuiksi. Kurkuma tuo snäkseihin kauniin keltaisen värin ja mukavasti makua. Näitä on mukava dippailla soijapohjaiseen kastikkeeseen.


Oletko tullut ikinä miettineeksi, miten hauskaa puuhaa reseptikehittely on?

Usein ihmisten kanssa jutellessa vastaukseksi saa kahta eri vaihtoehtoa. Joko sellaisia, että ruuanlaitossa tulee seurata reseptiä piiruntarkkaan, ja omien ideoiden kokeileminen tuntuu vaikealta tai sitten ruokaa tehdään mututuntumalla ja kokeillaan kaikennäköistä. Mielestäni on ehdottomasti hienoa, että erilaisia ruuanlaittajia löytyy! Reseptin tarkassa seuraamisessa ei ole mitään häpeämistä, vaan yleensä se on jopa välttämätöntä sopivan lopputuloksen saavuttamiseksi, etenkin leivonnassa. Toisaalta, jos ei uskalla muuttaa edes ruoan mausteita, jos joukossa on jotain mistä ei pidä, voi helposti jäädä useita erilaisia makuja kokeilematta.

Omassa keittiössäni ruuanlaitto on yleensä ollut juuri sellaista vähän tuota ja vähän tuota ja sitten se itse ruoka joko on hyvä... tai sitten ei. Nykyään sitä jo on oppinut suurinpiirtein hahmottamaan miten tietynlaisiin ruokiin kannattaisi lähteä liikkeelle ja mitä ei kannata tehdä. Sitä kuitenkin joskus aikoinaan tuli tehtyä esimerkiksi kermaista rosmariinikastiketta jota syödessä ei metsäiseltä tunnelmalta voinut välttyä. Olennaisena pointtina, että maustamisessa kannattaa edetä varovasti eikä heti lisätä ruokalusikallista, koska joku mauste nyt vain yksinkertaisesti on niin hyvä.


Reseptikehittelyssä ehkä parasta on kuulla maistajien kommentit ruuasta, etenkin jos ne ovat kehittäviä tai positiivisia. Negatiivisista "ei oo hyvää"-kommenteista harvemmin saa mitään irti, sillä ei tiedä mitä pitäisi kehittää vai onko koko ruoka roskiskamaa. Toisaalta pitää hyväksyä se, että makuasiat ovat herkkiä asioita ja ruuan hyvyys ei ole välttämättä universaalia. Ei auta kuin siis vain hyväksyä ja selvitä sen kanssa.

Pientä haastetta reseptien luomiseen tuo määritellyt raaka-aineet. Toisaalta ehkä helpostusta, jos raaka-aineissa on jotain, josta pitää hyvin paljon. Tämän kertaisen ideointipajan tarkoituksena oli luoda resepti, jossa käytetään Silmusalaatin ituja ja Foodinin tuotteita. Silmusalaatin idut ovat olleet keittiössäni käytössä jo pitkään, ainoa mikä aluksi niiden käyttöä rajoitti, oli epävarma saatavuus Etelä-Pohjanmaalla. Nykyään kuitenkin noita herkkuja voi löytää useista kaupoista ja Silmusalaatin nettisivuilta voi tarkistaa kätevästi jälleenmyyjät!

Foodinin tuotteita keittiöstäni on myös löytynyt usean vuoden ajan: chiasiemeniä, kookosöljyä, kikhernejauhoja ja erilaisia pähkinä- ja siementahnoja. Nykyään kuitenkin Foodinin valikoima on niin laaja, että heiltä löytyy käytännössä mitä tahansa ikinä keksit kysyä. Kookosmanna on vielä tuote, jota minun ehdottomasti täytyy kokeilla tulevaisuudessa. Oletteko huomanneet myös, että Foodinin tarjontaan on tullut nyt reilun kaupan luomu kookosöljy!


Pidän terveellisestä ruuasta ja pyrin aina miettimään resepteissäni parempia vaihtoehtoja. Uppopaistaminen on asia, joka on herättänyt paljon kysymysmerkkejä ja polemiikkia epäterveellisyytensä suhteen. Kun taikinaklöntin kypsentää öljyssä, mielikuva ensimmäisenä on jotain rasvaisen munkin tapaista. Halusin kuitenkin tuoda tällä reseptillä esille, että uppopaistaminen ei automaattisesti tarkoita epäterveellistä tai vaarallista.

Uppopaistaminen onnistuu hyvin yksinkertaisesti kotioloissa, eikä siinä tarvi pelätä vaarallisuuttakaan. Perinteinen tapani uppopaistamiselle on kapeapohjainen kasari, pihdit tai reikäkauha ja lähettyviltä löytyvä kattilankansi (mahdollisia lieskoja varten). Kun kaiken tekee rauhassa ja määrätietoisesti, ei tule ongelmia, hätävara kattilan kanttakaan en ole vielä ikinä joutunut käyttämään. Tässä reseptissä toteutin uppopaiston kookosöljyssä, jonka uumoillaan olevan terveellisin uppopaistoöljy. Kookosöljy ei tuo paistettaviin niinkään kookoksista makua, mutta maku on huomattavasti raikkaampi mitä rypsiöljyllä paistettaessa. Kookosöljyä kannattaa laittaa parin sentin kerros kasarin pohjalle, ei sen enempää. Tällöin väli kasarin reunoille on tarpeeksi pitkä, eikä öljy edes roisku sen kummemmin ympäriinsä.

Uppopaiston epäterveellisenä pidettyä vehnätaikinaa vastaan käytin taikinassa kikhernejauhoja ja kurkumaa. Tällöin taikinasta tulee raikkaan keltainen ja ravintoarvot ovat kiitettävät. Kikhernejauhoja, kurkumaa ja vettä, ei muuta. Kuulostaako yksinkertaiselta?


Idea tähän reseptiin tulikin ajatuksesta, miksei terveellisenä pidetyistä asioista voisi tehdä jotain epäterveellisenä pidettyä terveellisemmässä muodossa? Kaikessa sekavuudessaan mielestäni win-win -tilanne. Idut rapeutuvat paistuessa snäksien pinnalta, mutta pitävät mehukkuudensa keskustassa. 

Nämä tempurahenkiset snäksit sopivat niin ruuan oheen kuin sellaisenaan napsittavaksi. Dippailuhan tekee kaikesta aina parempaa, joten snäksien oheen sopii soijapohjainen kastike. Jos kuitenkin haluaa täyteläisemmät dippailukastikkeet, mikään ei estä käyttämästä esimerkiksi hummusta tai kunnon vegemajoneesia! 

Kokeile siis miten herkullisia nämä helpot ja rapsakat snäksit ovat ja ylläty!

Rapeat itusnäksit

noin 20 palaa

Taikina
2 dl kikhernejauhoja
2 tl kurkumajauhetta
1 dl vettä

Idut
1 rs vihreää Silmusalaattia
1 rkl kikhernejauhoja

Paistamiseen
noin 1 dl kookosöljyä

Kastike
2 tl soijaa
1 rkl vettä
1 tl riisiviinietikkaa/balsamicoa
1 tl srirachaa
1 tl agavesiirappia
1 rkl seesaminsiemeniä

Sekoita taikinan ainekset keskenään kulhossa.

Huuhtele idut ja ravistele kuivaksi. Sekoita niihin ruokalusikallinen kikhernejauhoja ja sekoita omassa kulhossaan. Kaada taikina itujen päälle ja sekoita niin, että taikina leviää joka puolelle.

Kuumenna kookosöljy kapeapohjaisessa kasarissa. Laita tippa taikinaa öljyyn, se rupeaa kuplimaan öljyssä voimakkaasti, laita noin ruokalusikallisen kasoja itumassasta öljyyn paistumaan. Paista vain 3-4 kerrallaan. Käännä kasat kun ne ovat paistuneen noin minuutin verran ja saavat kullankeltaisen rapean pinnan. Nosta palaset talouspaperille ylimääräisen rasvan poistamiseksi.

Valmista kastike sekoittamalla ainekset keskenään.

Tarjoile itusnäksit sellaisenaan tai vaikka kasvistikkujen kanssa ja dippaile kastikkeeseen.


4 kommenttia :

  1. Millä korvaisit jauhot jos palkokasvit eikä (vehnä)tärkkelys sovi, gluteeni ei niinkään ongelma? Ootko kokeillu uppopaistaa riisijauhossa tai maissijauhossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo testannut tätä reseptiä kuin kikhernejauhoilla, joten varmaa tietoa en osaa antaa. Kuvittelisin kuitenkin, että juuri maissitärkkelys, riisijauho tai niiden 50-50 sekoitus toimisivat tässä luultavimmin parhaiten.
      Netistä löytyi ainakin tempuraohjeita (friteerattuja kasviksia), joissa taikina oli tehty joko kokonaan riisijauhoista tai riisi+maissijauhoista. Kerro ihmeessä miten kävi jos ehdit kokeilla ennen minua!

      Poista
    2. Mulla on kokeiltavien juttujen listalla vaikka mitä, mutta tää vaikuttaa niin kiinnostavalta, että menee pian kokeiluun kyllä. Kiitoa vinkeistä! Menee kokeiluun tuo 50-50 sekoitus maissijauholla! Mukava saada uusia ideoita uppopaistoon!

      Poista
    3. Tosi kiva kuulla jos vaikuttaa kiinnostavalta! Tykkäsin itse ainakin tosi paljon, sopivasti rapsakkuutta, mutta vähän erilaista uppopaistettavaa kuin yleensä.
      Katsotaan jos ehtisin itsekin jossain vaiheessa kokeilemaan tuota 50-50 taikinaa, mutta toivottavasti sullakin onnistuu!

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget