Tofumunakkaalla täytetyt porkkanaletut

10. marraskuuta 2016


Lettuaamupala on ihanaa aamupalan luksusta, mutta mitä jos makeiden lettujen sijaan tekisitkin suolaisia? Kikhernejauhoista, kaurahiutaleista ja porkkanasta syntyy täyteläiset letut ja täytteeksi voi paistaa kunnon tofumunakkaan. Eikä kenenkään vatsa jää vajaaksi!


Oletko jo keksinyt mitä valmistat isäinpäivänä?

Meillä isäinpäivänä on perinteisesti tehty hyvä täyteläinen aamupala, isän suosikeista, ja sitten hyvä päiväruoka ja jotain kakun tapaista jälkkäriksi. Joskus kuitenkin voi heittäytyä sitä perinteistä munakasta tai paistettua leipää hullummaksi, ja tehdä vaikka porkkanalettuja, jotka täytetään munakkaalla. Koska kuka ei pitäisi porkkanaletuista? Samalla annokseen saa kivasti kasviksia piilotettua itse lättyihin ja munakkaan sekaan. Kätevää etten sanoisi.

Olen huomannut, että isäinpäivä jää jotenkin hieman äitienpäivän varjoon. Osasyy on ehkä muiden juhlien läheisyydellä: halloween ja joulu saavat osakseen niin paljon huomiota, että isien muistaminen saattaa unohtua. Äitien rooli perheissä tuntuu muutoinkin korostuvan aina toisiaan paljon enemmän kuin isien, vaikka nykyään kodit eivät välttämättä enää ole äitien valtakuntia, vaan molempien vanhempien. Kun olin pieni, niin eräs suosikkiasiani mitä isäni kanssa teimme viikottain, oli Muumien katsominen. Meillä oli kaikki muumijaksot nauhoitettuna VHS-kaseteille ja kasetit numeroitu 1-10. Illalla kävin aina kysymässä isältä numeron tuolta väliltä ja katsoimme sitten jaksoja kyseiselta kasetilta yhdessä. Tietysti minulla oli silloin omia suosikkijaksojani, jotka sattumalta päätyivät kerta toisensa jälkeen useammin katsottavaksi kuin toiset. 

Onko sinulla jotain kokemusta tai puuhaa, mitä teit tai teet yhä nimenomaan isäsi tai vaarisi kanssa?


Isäinpäivänä on kuitenkin mukava hemmotella isää ja tehdä jotain hyvää ruokaa! Viimevuonna meillä herkuteltiin isäinpäivänä pääruuan jälkeen tällä nougatmoussella, joka sai osakseen paljon kehuja. Lättyjen lisäksi isälle voi tehdä vaikka tuhdin Härkispiirakan tai miksei vaikka sitten maukkaita kolmioleipiä. Jos isäsi on kuitenkin enemmän makean perään, sopisi pöytään esimerkiksi tahmapullista tehty boston.

Nämä porkkanaletut on kuitenkin varma nakki aamupalalle. Meillä ensimmäiset testiletut hävisi pöydästä ennenkuin ehdin oikeastaan edes saamaan niitä siihen. Munakkaaseen voi upottaa mitä tahansa kasviksia, mutta pidättäydyin aika perinteisellä linjalla tomaattin, sipulin ja paprikan kanssa. Muita hyviä ehdokkaita olisivat esimerkiksi parsakaali, lehtikaali tai miksei vaikka ruusukaali!

Mikään ei kuitenkaan sano, etteikö tätä herkkua voisi syödä muinakin päivinä kuin isäinpäivinä. Tai muulla aterialla kuin aamupalalla! Sopii hyvin myös lounaalle tai iltaruuaksi. Ja rohkenen vielä epäillä, että myös perheen pienimmät saattaisivat suopua tämän ruuan syömiseen varsin hyvin. Joten kasa kasviksia, hyvää makua ja kauniita värejä, eikö se ole jo aika täydellinen terveellinen ruoka?


Porkkanaletut tofumunakkaalla

6 isoa lettua

Porkkanaletut
3 isoa porkkanaa
3 dl kaurahiutaleita (glut. tarv.)
1 dl kikhernejauhoja
3 dl kauramaitoa
2½ dl vettä
1 rkl öljyä
1 tl yrttisuolaa
½ tl valkosipulijauhetta
½ tl paprikajauhetta
1/4 tl chilijauhetta

Tofumunakas
1 sipuli
1 iso tomaatti
1 pala paprikaa
300 g tofua
1 tl kurkumajauhetta
1 tl savupaprikaa
1 tl mustaa suolaa (kala namak)
½ tl valkosipulijauhetta
1 kourallinen ruohosipulia

öljyä paistamiseen


Pese hyvin tai kuori porkkanat. Höyrytä tai keitä porkkanat kypsäksi.
Laita kypsät porkkanat ja lettutaikinan muut ainekset tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi massaksi. Anna taikinan tekeytyä kymmenisen minuuttia.

Valmista tofumunakas. Kuori ja pilko sipuli. Leikkaa sipuli, tomaatti ja paprika paloiksi. Kuullota ensin sipuli öljyssä pannulla. Kun sipuli on rusehtavaa, lisää muut kasvikset.
Murskaa tofu kulhoon ja lisää mausteet. Lisää tofu pannulle, kun kasvikset ovat hieman kypsyneet. Paista rapsakaksi. Revi sekaan ruohosipulia.

Paista lettutaikinasta 6 isoa lättyä öljyssä pannulla. Anna lätyn paistua ensin yhdeltä puolelta kunnolla, että näet kypsymisen värinmuutoksena. Käännä lätty sitten varovasti ja paista toinen puoli.

Lusikoi tofumunakasta lättyjen väliin ja taita kahtia. Tarjoile ruohosipulin ja halutessasi puolukkasurvoksen kanssa.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget