Raviolit kurpitsa- ja tofutäytteellä

9. marraskuuta 2018


Kotitekoinen pasta on jotain taivaallisen hyvää, tässä on kaksi täytevaihtoehtoa kotitekoisille ravioileille: tofua ja kurpitsaa. Tässä reseptissä pastataikina tehdään kokonaan täysjyväjauhoista.


Kotitekoinen pasta tuntui jotenkin kovin työläältä ja vaikealta ajatuksena. Tai jos on siinä harhaluulossa että se vaatii pastakoneen, niin eipä sitä tule edes kokeiltua. Heitin ennakkoluulot roskakoriin ja lähdin koittamaan tuorepastan valmistusta ihan palikkamalliin käytössäni vain pikkukaulin ja keittiön pöytä (niin ja tietysti ne raaka-aineet). Eli ei ollut hienoja kaulinta-alustoja, kaulimia, pastakoneita tai muutakaan. Ihan perusvälineillä mitä varmaan joka keittiöstä löytyy, kaulimenkin voit korvata vaikka tasaisella juoma-/viinipullolla! Vegaaninen tuorepasta ei ole siis missään muotoa ongelma, sillä pastataikina onnistuu ongelmitta ilman kananmunaa.


Itse pastataikinan teko oli vain kuin minkä tahansa taikinan valmistamista, jossa ainekset sekoitetaan. Erotuksena vain se, että pastataikinaa pitää vaivata sopivan sitkon aikaansaamiseksi. Vaivaamisen jälkeen taikinan kannattaa antaa hetki levähtää, jolloin totesin sen  käsittelyn paljon helpommaksi. Odotellessa onkin siis hyvä valmistella täytteet.

Taikinan kaulitsemisesta sen verran, että taikina todella kannattaa kaulita mahdollisimman ohueksi. Mitä ohuemmaksi taikinan saa, sitä parempaa pastasta tulee, mutta tässäkin on hienoinen raja, jos taikinasta tulee liian ohut se hajoaa herkästi. Sellainen parisen milliä on ihan hyvä raja, taikina pysyy hyvin hyvin vielä kasassa ja on helposti käsiteltävää ja työstettävää. Mikäli taikina jää liian paksuksi, ei sekään ole katastrofi, tällöin pastan kypsymisaika on vain pidempi ja täytettä tulee vähemmän suhteessa taikinaan.

Täyttämisessä onkin sitten omat juttunsa, sillä täytekasat saa asetella yllättävän lähelle toisiaan taikinan päälle! Mutta tämäkin on asia jonka näkee parhaiten kokeilemalla ja makukysymyskin se toki on. Mitä lähekkäimmin täytteet ovat, sitä kapeammat reunat taikinaan tulee. Lopulta kun pastaa vain tekee, ei se ole niin vaikeaa mitä kuvittelisi. Joten anna ihmeessä tuorepastalle mahdollisuus!


Tuorepasta voittaa kaupan kuivapastat 6-0 mennen tullen! Joten anna ehdottomasti sille mahdollisuus. Voihan tällä reseptillä jättää raviolit tekemättäkin ja leikellä kaulitusta taikinasta vain tagliatellet, mutta raviolit ovat jotenkin erityishyviä mehukkaan täytteen kanssa. Ja kuten sanottua, tuorepasta ei vaadi sen kummempia vekottimia, vaan se onnistuu ihan perus keittiövälineillä.

Vegaaniset raviolit kurpitsa- ja tofutäytteellä

n 30-40 raviolia

Pastataikina
4½ dl täysjyvävehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
1½ dl vettä + 1-2 rkl vettä
2 rkl öljyä
jauhoja työstämiseen

Kurpitsa-linssitäyte (koko pastataikinalle)
n. 200 g (myski)kurpitsaa
1 dl punaisia linssejä
1 tl juustokuminaa
½ tl valkopippuria
ripaus suolaa

Tofu-punasipulitäyte (koko pastataikinalle)
1 punasipuli
2 tl öljyä
150 g kylmäsavutofua
1 dl kasvipohjaista tuorejuustoa esim Violife creamy


Valmista ensin pastataikina. Sekoita jauhoihin ja suolaan 1½ dl vettä ja vaivaa taikinaa käsin. Jos taikina tuntuu tässä vaiheessa murenevalta, lisää 1 rkl vettä. Kun taikina pysyy kasassa nosta se tasolle ja vaivaa sitä useita minuutteja, kunnes siitä tulee kimmoisaa. Jätä taikina tekeytymään muovipussiin/kelmuun käärittynä muiden valmistelujen ajaksi.

Valmista täytteet. Jos teet vain jomman kumman täytteen koko pastataikinalle, tee ohjeen mukainen määrä. Jos teet kuitenkin puolet ja puolet molemmilla täytteillä, puolita ohje.

Leikkaa kurpitsa kuutioiksi ja keitä kuutiot linssien kanssa vedessä noin 10 min. Valuta kurpitsa ja linssit hyvin ja soseuta haarukalla. Lisää mausteet.

Leikkaa punasipuli paloiksi ja kuullota öljyssä. Murenna tofu punasipulien sekaan ja paista siihenkin pinta. Nosta pannu levyltä ja sekoita täytteeseen kasvipohjainen tuorejuusto. Mausta suolalla tarvittaessa.

Puolita pastataikina ja kaulitse toinen puolikas hyvin jauhotetulla alustalla mahdollisimman ohueksi noin millin parin paksuiseksi levyksi. Puolikkaasta taikinasta tulee noin uunipannun kokoluokkaa levy. Huolehdi että taikinan alla on tarpeeksi jauhoja ettei se jää kiinni tasoon.

Lusikoi täytettä taikinalevyn toiselle puolikkaalle reilu teelusikallinen noin 3 cm välein, kunnes toisella puoliskolla taikinalla on täytekasoja tasaisesti useassa rivissä. Kostuta sormet ja piirrä kostealla ruudukko täytekasojen ympärille. Taita toinen taikinapuolikas täytteiden päälle ja painele ruudukon muodossa reunat kiinni. Leikkaa taikinasta neliöitä täytteiden mukaan. Painele haarukalla tortellinien reunat kiinni. Toista sama toisellekin taikinanpuolikkaalle.

Kiehauta vesi laakeassa kattilassa ja kun vesi kiehuu laita pari-kolme tortellinia keittymään kerrallaan. Keitä tortellineja noin 2 minuuttia tai kun ne nousevat kellumaan tasaisesti veden pinnalle.

Tarjoile tortellinit sellaisenaan, oliiviöljyn kanssa tai kermaisen kastikkeen kanssa (ohje alla).


Kermainen kastike

3 dl makeuttamatonta kasvimaitoa
1 rkl maissitärkkelystä
1 dl ravintohiivahiutaleita
1 tl sipulijauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
½ tl pippuria
suolaa maun mukaan

Sekoita kaikki ainekset kattilassa. Anna kiehahtaa kunnes rakenne sakeutuu ja tarjoile.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!
Facebook
Instagram
Pinterest

4 kommenttia :

  1. Oi että näyttääpä hyvälle! Itsekin olen ajatellut valmistamisen olevan todella työlästä, mutta täytyy varmaan joskus kokeilla :)

    https://savyni.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka! Se oli kyllä hämmentävää, että ei todella ollutkaan niin työlästä kuin olisi ajatellut! Kannattaa kyllä ehdottomasti kokeilla :)

      Poista
  2. Olen vasta suunnittelun asteella, mutta italialaisia pastajauhoja on hankittuna ja tuorepastakurssi käytynä. Sinunkin esimerkkisi ainoastaan rohkaisee ryhtymään toimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelu on aina hyvä askel aloittamiselle! Mä oikaisin pastajauhoissa ja -kursseissa ja kiipesin perä edellä puuhun :D Joten nyt vain rohkaistu ihmeessä!

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget