Kotitekoiset raakasuklaat

13. joulukuuta 2018


Tee herkullinen ruokalahja ystävälle tai nauti raakasuklaanapeista itse. Suklaat kannattaa koristella useilla erilaisilla hippusilla niin saa vaihtelua.


Kotitekoinen suklaa on täydellinen ruokalahja niin itselle kuin läheisellekin. Raakasuklaasta voisi ehkä jopa sanoa, että se on terveellistä, sillä siinä ovat kaikki ravintoaineet tallella matalien lämpötilojen ansiosta. Mutta jos ei mietitä sitä terveellisyyspuolta, kun herkuista on kyse vaan mausta!

Raakasuklaaseen saa ihanan makuvivahteen kun massaan käyttää osan kaakaovoin sijasta kookosmannaa eli kookossosetta. Vaihto ei ole kuitenkaan pakollinen, mutta jos on mahdollista niin kannattaa kokeilla! Kotitekoinen raakasuklaa on myös vähäsokerista ja ilman valkoista sokeria, kun sen tekee niin. Lisään yleensä hieman makeutusta suklaamassaan, sillä makeus pyöristää suklaan makuja. Käytän usein vaahterasiirappia, jolloin suklaa ei ole täysin raakaa, mutta sen sijasta voi käyttää esimerkiksi agavesiirappia.


Raakasuklaan valmistus kotona on helppoa, eikä se vaadi kovinkaan suurta vaivannäköä tai aikaa. Kotitekoinen suklaa pysyy parhaiten napakkana huoneenlämmössäkin kun sen temperoi ensin. Ilman temperointiakin pärjää, mutta tällöin suklaa saattaa hieman herkemmin sulaa huoneenlämmössä säilytettäessä.

Kauniit koristukset suklaaseen saa erilaisista aineksista. Ihastuin etenkin raastettuun appelsiinin kuoreen! Siitä tulee ihanan raikas ja maukas kokonaisuus, kunnon Fazerinatunnelma mutta ihan oikealla appelsiinilla. Koristeet voi valikoida mielensä mukaan esimerkiksi siemenistä, kuivatuista hedelmistä ja marjoista tai pähkinöistä. 


Raakasuklaanapit

noin 15 suklaanappia

Suklaamassa
1½ dl kaakaovoita (voit korvata osan kookosöljyllä tai kookosmannalla)
1½ dl raakakaakaojauhetta (jos et halua raakasuklaata, käytä tavallista kaakaojauhetta)
1-2 rkl agavesiirappia/vaahterasiirappia

Koristeluun
luomuappelsiinin kuoriraastetta
kuorittuja hampunsiemeniä
kookoshiutaleita/-lastuja
pakastekuivattuja marjoja
mantelilastuja

Sulata kaakaovoi vesihauteessa juoksevaksi. Lisää kaakaojauhe ja makeutus ja sekoita hyvin.

Temperoi raakasuklaa. Jos sinulla on lämpömittari, käytä sitä, muutoin toimi mututuntumalla. Nyt sekoitetun suklaamassan tulisi olla n. 42 asteista, eli reilu kädenlämpö. Seuraavaksi se tulisi jäähdyttää 27 asteeseen, viilennys nopeutuu jos laitat kulhon kylmään vesihauteeseen. Lämmitä jäähdytyksen jälkeen suklaa vielä n. 32 asteeseen, eli melkein kädenlämpöiseksi.

Valmistele koristeet etukäteen käden ulottuville.

Kaada suklaamassaa leivinpaperille haluamasi kokoisiksi napeiksi, suklaa leviää kaataessa hieman, joten riittää että kaadat vain yhteen kohtaan, massa leviää siitä.

Ripottele koristeet nappien päälle.

Nosta leivinpaperi jääkaappiin tai ulos jähmettymään pariksi tunniksi.

Säilytä raakasuklaat mieluiten jääkaapissa.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget