Vuoden 2018 parhaimmat palat

30. joulukuuta 2018


Vuosi 2018 toi paljon hyviä hetkiä mukanaan ja paljon hyviä ruokia. Kiitos että olit mukana seuraamassa! Mutta mitä jäikään vuodesta eniten mieleen?


Vuosi 2018 oli onnistunut vuosi kaikenkaikkiaan, omassa elämässäni oli paljon muutoksia kolmen eri harjoittelu-/työpaikan muodossa ja opiskelujen ohessa, jotka toivottavasti ovat keväällä päätöksessään näin kahdeksan vuoden rupeaman jälkeen. Blogin osalta meno on jatkunut tasaisen rauhallisena, vaikka harjoittelujen lomassa välillä motivaatio meinasikin olla kadoksissa, mutta sinä lukijani autoit minua jaksamaan niistäkin hetkistä. On ollut ilo pitää sinut matkassa mukana, ja aloittaa tuleva vuosi uusine juttuineen taas pian!

Mitä kaikkea tämä vuosi sitten pitikään sisällään. Ainakin paljon herkullista ruokaa! Sen voin sanoa. Mutta erityisen huomion tein, että gluteenittomat reseptit ovat olleet erityisen suosittuja! Samoin olen nyt panostanut hieman enemmän fodmapjuttuihin, jotka nekin ovat olleet ilahduksekseni luettuja. Pintansa ovat myös pitäneet leivonnaiset ja nopeat arkireseptit. Niinpä siis ensi vuonna teille on tiedossa lisää kaikkea tätä! Kerro ihmeessä myös ideoita, jos haluat löytää blogistani jotain tiettyä.


Poimintoja vuoden 2018 suosikeista:















Vuoden 2018 viisi luetuinta reseptiä


1. Kuohkea vegaaninen täytekakku
2. Vegaaninen pannukakku
3. Vinkit onnistuneeseen seitankinkkuun
4. Seitan kebab
5. Piparkakkupiirakka suklaamoussella


Kiitos tästä vuodesta ja toivottavasti tuleva on vielä parempi!

Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget