Sitruuna-sahramipasta kaurapalalla

25. helmikuuta 2019


Sitruuna ja sahrami tuovat kermaiseen pastakastikkeeseen kirpeyttä ja täyteläisyyttä. Pastan kaveriksi sopii loistavasti Yosan kaurapala paahdettuna!


Sitrussesonki on parhaimmillaan näin alkuvuodesta, jolloin ne maistuvatkin ihan erilaiselta kuin sesongin ulkopuolella. Sitruunoita ja greippeja voisi sanoa melkein makeiksi! Veriappelsiinit ovatkin olleet kovassa käytössä keittiössäni esimerkiksi laskiaispullien täytteenä ja salaatissa. Tällä kertaa on kuitenkin sitruunan vuoro. Sitruuna tuo pastaan ihanan raikkaan maun, jota todellakin kannattaa kokeilla!


Aikoinaan ala-asteella mieleeni painui syvästi maailman vientituotteista puhuttaessa sahrami. Ja etenkin se tieto, että sahrami olisi maailman kallein mauste. Taitaapa tuo väittämä pitää nykyäänkin paikkansa, vaikka esimerkiksi vaniljan hinta on ollut kovassa nousussa rajallisen kasvualueen myrskyjen vuoksi. Sahrami on kuitenkin varsin perinteinen mauste, yllättävää kyllä, esimerkiksi pullassa! Kotiin sahrami kannattaa mieluiten hankkia rihmoina, jolloin tietää varmasti mausteen todella olevan sahramia. Kalliin hinnan vuoksi sahramijauheeseen voidaan kuulemma sekoittaa muita saman värisiä mausteita kustannusten alentamiseksi. Rihmojen kanssa tietää kuitenkin aina saavansa oikeaa tavaraa.

Sahramilla saa ruokaan kauniin hohtavan keltaisen värin ja maku on ihanan täyteläinen. Sahramin makua on oikeastaan edes vaikea kuvailla, sillä se on niin omintakeinen. Joten maista niin tiedät, pidät varmasti! 


Sahramipastan kaveriksi karamellisoin sipulia ja broccolinia, sekä paahdoin uutta Yosan kaurapalaa. Kaurapala on ihanan täyteläistä hieman halloumimaista uutta kasviproteiinituotetta. Proteiinina siinä on hernettä ja kauraa. Kaurapala on oikein toimiva tuote vaihteluksi vegeproteiinien kirjoon. Parhaimmillaan se on mielestäni öljyssä rapeaksi paahdettuna.


Sitruuna-sahramipasta kaurapalalla

4 annosta

Sitruuna-sahramipasta
n. 250 g täysjyväpastaa (glut.tarv.)
2½ dl kaurakermaa (glut.tarv.)
1 rkl maissitärkkelystä
5 sahramin rihmaa tai lusikankärjellinen jauhettua*
½ tl valkopippuria
1/4 tl suolaa
1 (luomu)sitruunan mehu
1 (luomu)sitruunan kuori

Karamellisoidut sipulit ja broccolini
1 iso keltasipuli
150 g broccolinia
2 rkl öljyä
2 tl sokeria
1/4 tl suolaa
1 rkl sitruunamehua

Lisäksi
1 pkt/160 g Yosa kaurapala natural
1 rkl öljyä
vegaanista parmesania


Keitä pasta paketin ohjeen mukaan.

Leikkaa sipuli puoliksi ja sitten ohuiksi siivuiksi. Puolita paksut broccolinit. Laita sipuli ja broccolini paistumaan öljytylle pannulle miedolla lämmöllä. Kun sipuli on pehmennyt, lisää pannulle sokeri, suola ja sitruunamehu. Anna karamellisoitua miedolla lämmöllä muiden valmistelujen ajan, sekoita välissä.

Leikkaa kaurapala siivuiksi ja paista öljyssä rapea pinta.

Sekoita kaurakermaan maissitärkkelys, sahrami, pippuri ja suola. Keitä kunnes seos sakeutuu. Lisää sitruunamehu ja raastettu sitruunan kuori. Sekoita kypsä pasta kastikkeeseen.

Tarjoile pasta karamellisoitujen kasvisten ja kaurapalan kanssa. Raasta päälle vegeparmesania.


*Jos et löydä tai halua käyttää sahramilla, voit korvata sen 2 tl kurkumajauhetta, huomioi kuitenkin että maku ei ole tällöin yhtä hyvä! Mutta kurkumalla saa omanlaisensa pastan ja yhtälailla kauniin keltaisen värin.


Fazer Yosa kaurapala saatu blogin kautta.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!
Facebook
Instagram
Pinterest

2 kommenttia :

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget