Vegaaninen creme brulee

1. maaliskuuta 2019


Creme brulee on helppo valmistaa myös vegaanisena. Kookos onkin tässä herkussa isossa osassa, sillä kookosmaito tuo kermaisuutta ja kookosokeri poltetaan vanukkaan pinnalle.


Creme brulee eli paahtovanukas on ihanan perinteinen jälkiruoka, jota rupesin kovasti kaipaamaan. Äitikin oli ehdottanut jo pariin otteeseen, että tekisimme sitä, sillä olisi hauska päästä testaamaan tohottimen käyttöä. Niinpä siis oli loistava syy ryhtyä tuumasta toimeen ja keittelemään vanukasta!

Vegaaninen kermavanukas syntyy helposti kookosmaidosta, mutta halutessaan voi käyttää myös esimerkiksi kaurakermaa tai cashewpähkinöistä tehtyä sosetta. Pidän kuitenkin kovasti kookoksen mausta, joten mielestäni kookosmaito oli tähän nappivalinta! 


Creme bruleessa perinteisesti vanukkaan päälle ripotellaan sokeria, joka paahdetaan rapeaksi kuoreksi. Hieman kinuskinen kookossokeri on hyvä valinta vanukkaan viimeistelyyn, sillä siitä tulee ehdottomasti paras lopputulos!

Tohottimen käyttö sokerin sulattamisessa on helppoa, kunhan muistaa pari kikkaa. Tohottimella eli kaasupolttimella kannattaa päästää liekki kutakuinkin pystysuorassa, jolloin sokeri sulaa parhaiten. Tällöin ei vuoan reunatkaan kuumene liikaa, jolloin herkemmät astiat saattaisivat haljeta. En myönnä, mutta minulla taisi ehkä käydä näin ensimmäisen testikipon kohdalla. Mutta ei kerrota kenellekään, niin kukaan ei saa ikinä tietää. Hyst hyst. Mutta kun tosiaan tohottimella ei tuuhastele liian pitkään ja kohdistaa liekin oikeassa suunnassa, saa vanukkaaseen kauniin rapean sokerikuoren. Tämän myös tehdä uunissa grillivastuksen alla, jolloin sokerin sulamista on hyvä tarkkailla herkeämättä ettei saa liian paistunutta vanukasta!


Kokeilu olikin kaiken vaivan arvoinen, sillä kermainen paahtovanukas oli ihana makumatka menneisyyteen! Eipä ollut creme bruleeta tullut syötyä herran aikoihin. Yllättävää sinänsä, että en ole ikinä missään ravintolassa  nähnyt siitä vegaanista versiota, vaikka kuvittelisi tämän olevan jopa yllättävän helppo jälkiruoka tehtäväksi ei niin perinteisistä aineksista.


Kookoksinen creme brulee

4 annosta

4 dl kookosmaitoa
2 dl valinnaista kasvimaitoa
2 rkl perunajauhoja
3 rkl kookosnektaria/agavesiirappia
1 lusikankärjellinen vaniljansiemeniä
2 rkl sitruunamehua

Päälle
2-3 rkl kookossokeria

Lisäksi 4 kuumuutta kestävää pientä annosvuokaa esim lasipurkkeja tai keraamisia vuokia


Sekoita kookosmaito ja kasvimaito kattilassa. Vispaa perunajauhot sekaan niin että seoksesta tulee tasaista. Laita kattila levylle ja kuumenna seosta. Lisää myös kookosnektari/siirappi ja vanilja. Sekoita välillä ja kun seos pulpahtaa kerran ja rakenne paksuuntuu nosta se levyltä. Vispaa sitruunamehu seokseen.

Lusikoi seos 4 kuumuutta kestävään annosvuokaan ja nosta jääkaappiin noin tunniksi, tai pidemmäksikin aikaa, jähmettymään.

Kun vanukkaat ovat jähmettyneet ja aiot tarojilla ne, lusikoi päälle kookososkeria niin että päällä on kauttaaltaan pieni kerros. Sulata sokeri tohottimella/kaasupolttimella pitämällä liekkiä kohtisuoraan vuoan ylhäällä tai hieman viistosti mutta ylhäältä päin. Jos käytät lasipurkkeja, varo kuumentamasta yhtäjaksoisesti liian pitkään tai purkit halkeavat. Sokerin tulee sulaa ja ns kiehahtaa vanukkaan pinnalla. Voit myös rapeuttaa sokerin uunissa grillivastuksen alla 250 asteessa kunnes sokeri on sulanut.

Nosta vuoat halutessasi vielä jääkaappiin hetkeksi jolloin pinnasta tulee kova tai tarjoile heti.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!
Facebook
Instagram
Pinterest

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget