Mustaherukkavispipuuro

2. syyskuuta 2019


Herukoista valmistuu maukas ja hieman erilainen vispipuuro. Mustaherukoista puuroon tulee kaunis tumman pinkki sävy!


Syksyn marjasato ihastuttaa ja pistää ajatusnystyrät koville. Meillä ainakin herukoita riittää niin paljon, että pitää ihan keksimällä keksiä mitä kaikkea niistä valmistaisi. Tästä reseptistä on oikeastaan kiittäminen äitiäni, sillä hän oli innostunut kokeilemaan vispipuuroja eri herukoista. Voittajaksi selvisivät mustaherukat, sillä niistä puuroon tuli kaikista kaunein väri ja maku oli jotenkin tasapainoinen. Punaherukkapuurosta tuli selkeästi kirpeämpää ja valkoherukkapuuro jäi vähän valjun väriseksi. Mustaherukkapuuroon voi käyttää herukoita reilusti tai maltillisesti, reilulla marjamäärällä puuroon tulee intensiivisin väri.

Vaikka olenkin täysjyvätuotteiden puolesta liputtaja, täytyy sanoa, että vispipuuro tekee poikkeuksen tähän aatteeseen. Olen ihmetellyt aiemmin kun vispipuuroistani ei ole tullut kovinkaan kuohkeita, kun olen tehnyt ne tummista tai kauraisista mannasuurimoista. Äiti hoksasikin sitten että vaaleista mannasuurimoista puuro vispautuu kaikkein kuohkeimmaksi. Tutkijaluonteeni rupesikin heti miettimään syytä, mutta en keksinyt vielä muuta syytä kuin kuoritun viljan suuremman proteiinin prosenttiosuuden, kun kuorien kuitu ei ole "häiritsemässä". Joten mannapuuroon kannattaa todellakin käyttää vaaleita mannasuurimoita! Vispatusta puurosta tulee ihanan kuohkeaa ja siitä kuuluu "poksuva" ääni, en osaa edes kuvailla sitä ihanaa ääntä, joka tulee kuohkeaa vispipuuroa lusikoidessa! Mutta ehkä tiedät sen äänen jota tarkoitan!


Puolukoita odotellessa kannattaakin hyödyntää kaikki mahdolliset marjat vispipuuroon! En ole vielä keksinyt marjaa, josta vispipuuro ei onnistuisi. Epämääräisin vispipuurokokeilu on ollut omenaraasteesta tehty versio, sillä se alkoi maistua jostain syystä käyneeltä hyvin nopeasti. Kerro toki omat vispipuurosuosikkisi!

Mustaherukkavispipuuro


3-6 dl tuoreita mustaherukoita (n. 150g-300g)
1 l vettä
1½ dl mannasuurimoita (tai paketin ohjen mukaan per 1 l)
½ dl valinnaista makeutusta esim. esim kookososkeria
ripaus suolaa

Huuhtele mustaherukat hyvin, mikäli käytät tuoreita marjoja.

Laita marjat ja vesi kattilaan. Keitä kunnes marjojen rakenne hajoaa hieman. Lisää mannasuurimot yhtäaikaisesti vatkaten. Keitä mannasuurimopaketin ohjeen mukaan 5-10 minuuttia, kunnes puuro sakeutuu. Lisää makeutus ja suola. Anna jäähtyä täysin, mielellään seuraavaan päivään.

Vatkaa jäähtynyt puuro kuohkeaksi sähkövatkaimella. Jääkaappikylmä puuro vatkautuu parhaiten.

Tarjoile halutessasi kauramaidon kanssa.



Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

5 kommenttia :

  1. Todella kauniin värinen vispipuuro! Meillä ollaan puurojen suurkuluttajia. Minusta paras vispipuuro tulee puolukasta, vaikka olen kyllä tehnyt muistakin marjoista. Omenavispipuuro taas on perheen teinin suosikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mustaherukoilla puurosta tuli kyllä niin kaunis! :)
      Meilläkin menee vähintään aamupuuro melkeimpä joka päivä.
      Puolukka on kaikessa perinteisyydessään ja hapokkuudessaan vaan mainio marja vispipuuroon, on vain kiva välillä kokeilla kaikkea muutakin!

      Miten laitat omenan vispipuuroon? Oon aiemmin kokeillut raasteena ja se ei ihan toiminut ja maku muuttui tosi paljon kun puuroa piti yön yli jääkaapissa.

      Poista
  2. Tätä en olekaan vielä testannut, kiitos vinkistä. Kantapään kautta olen myös itse hoksannut, että kaapissa pitää olla erikseen tumma ja tavallinen vaalea mannapuuropaketti. Jälkimmäiset siihen vispipuuroon. Mutta mustamarja-aronia on ihan mysteeri, siitä tehtynä vispipuuro ei kuohkeudu vaikka kuinka vatkaisi. Käytän myös salaista ainesosaa taittamaan vispipuurosta sitä kirpaisevaa jälkimakua, nimittäin teelusikallinen suolaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja olihan sullakin se salainen ainesosa tuolla luettelossa :D

      Poista
    2. Kiva kuulla!
      Marja-aroniassa on ehkä jotain proteiineja hajottavaa yhdistettä, joka heikentää vaahtoutumista. Tai sitten joku ihan muu tekijä :D Sehän on monen asian summa.

      Ja suola on paikallaan kyllä niin monessa asiassa!

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget