Salaatti sitruunamarinoidulla tofulla

15. heinäkuuta 2020


Marinoimalla tofuun saa mukavaa vaihtelua ja sitrusmarinoitu tofu sopii kesäiseen raikkaaseen salaattiin mainiosti.


Tofu on viimeaikoina ollut meillä kovassa käytössä, onhan se helppoa valmistettavaa ja säilyy hyvin jääkaapissa. Myös tofun vatsaystävällisyys on mahtava juttu, sillä välillä kasviproteiinit ottavat vatsassa aika koville vaikka niihin kuinka olisikin tottunut. Niinpä välillä aina teen vatsanlepopäiväruokia, jolloin karsin hieman enemmän ruoka-aineita, joiden olen huomannut turvottavan. Isommassa mittakaavassa kaikki vaikuttaa toki kaikkeen, stressaavimpina aikoina vatsa oikuttelee ja tavallisetkin ruuat saattavat ärsyttää, toisinaan taas voi syödä ihan mitä tahansa eikä mikään tunnu missään. Välillä kuitenkin huomaan että nämä ns. uudemmat prosessoidut kasviproteiinit saattavat usein ärsyttää vatsaa, esimerkiksi nyhtökaura tai beanit. Tofu, tempe ja linssit ovat puolestaan miedompia vaihtoehtoja. Yllättävää kyllä, myös soija on mulla se, joka ei aiheuta oireita, eli soijarouhe kuuluu myös näihin aineksiin. Pasta on ehkä se kaikkein pahin stressivatsan ärsyttäjä, jolla saa varmasti pallovatsan alta aikayksikön.

Ruokajutuissa itsensä kuunteleminen lienee se tärkein seikka. Jokaisella on omat heikkoutensa ja ajat jolloin ruoat eivät sovi tai sopivat. Kuten FODMAP-ajattelussakin mennään, niin hyvin pelkistetysti sanottuna ensin karsitaan ruokia rankalla kädellä ja rauhoitetaan vatsa ja ruvetaan hiljalleen kokeilemaan muitakin ruokia. Tällä hetkellä en ole kokenut itselleni tarpeelliseksi rankempaa ruoka-aineiden rajoittamista, vaan ärtyneestä vatsasta selviää parin päivän miedommilla ruokavalinnoilla. Jokaiselle löytyy varmasti omat sallittavat ja vähemmän sallittavat ruuat, kun vain kokeilee!


Tofun marinoiminen on oma herkullinen tapa valmistaa tofua, ja kirjoittelinkin aiheesta tarkemmin aiemmassa postauksessa. Tähän salaattiin kokeilin hieman erilaista tofun marinointia ja lisäsin marinadiin reilusti sitruunaa. Sekin toimi todella hyvin ja lopputuloksesta tuli ihanan raikas. Marinadin pystyykin sitten käyttämään sitrusvinaigrettena salaatinkastikkeena. 


Salaatti sitruunamarinoidulla tofulla

4 annosta

Sitruunamarinoitu tofu
1 pkt/300 g maustamatonta tofua
2 rkl oliiviöljyä
½ sitruunan mehu (n. 3 rkl)
½ tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
1 tl kuivattua (tai muutama lehti tuoretta) basilikaa

Lisäksi
200-300 g erilaisia salaatteja
1 ruukku herneenversoja tai ituja
2 kypsää nektariinia
1 rs kirsikkatomaatteja
1 kypsä avokado

Kotitekoiset krutongit
tuoretta pehmeää leipää esim 1/4 pehmeästä kauraleipävartaasta tai 3 paahtoleipäsiivua
2 rkl öljyä
1 tl tuoretta (tai kuivattua) rosmariinia
1 tl tuoretta (tai kuivattua) timjamia
suolaa maun mukaan

Kääri tofu keittiöliinaan ja laita painon alle imemään enin kosteus ulos. Kun tofu on kuivunut voit vielä puristella sitä käsin että saat mahdollisimman paljon kosteudesta ulos.

Murenna tofu paloiksi kulhoon ja lisää oliiviöljy, sitruunamehu, suola, pippuri ja basilika. Sekoita hyvin ja anna marinoitua ainakin 30 min tai pidempään. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.

Valmista salaatti kulhoon repimällä salaatinlehdet ja versot. Kuutio nektariinit ja puolita kirsikkatomaatit, leikkaa avokado siivuiksi.

Valmista krutongit repimällä leipä paloiksi. Laita pannulle öljy ja mausteet. Kuumenna hetki että mausteet lämpenevät ja maustavat öljyn. Lisää kuumalle pannulle leivät ja paahda niihin rapea pinta, varo polttamasta.

Tarjoile krutongit ja marinoitu tofu salaatin kanssa. Tofun marinadia voi käyttää salaatinkastikkeena.



Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget