Vegaaninen pähkinäkurpitsakakku paahdetulla valkosuklaalla

20. marraskuuta 2015


Mehevä kurpitsakakku pysyy sopivan kosteana suuren kurpitsapitoisuuden ansiosta. Tässä vegaanisessa ja gluteenittomassa kakussa on makea valkosuklaakuorrute, joka tasapainottaa mausteista kakkupohjaa.


Joskus tai sanottakoon aika useinkin mietin, miksi parhaimmat ideat syntyvät silloin, kun on paljon kaikkea ajateltavaa. Söin gradupaikkani toimistossa jonkun matkoilta tuomaa valkosuklaalla kuorrutettua kitkat-patukkaa. Kitkat-paketissa luki, että jos patukkaa mikrottaa muutaman minuutin, sen maku alkaisi muistuttamaan bataattia kuorrutettuna valkosuklaalla. Koska en halunnut keskittyä aktiivisesti gradun kirjoittamiseen, päädyin harhauttamaan itseäni (en saa kirjoittamisesta enää palkkaa, niin ei sitä tarvinnut murehtia). Mikrotin sitten puoliskaa kitkatistani parisen minuuttia ja mikrosta alkoikin kuulua sen verran hälyttävä räiskyntä-ääni, etten uskaltanut enenpää mikrotella, suklaa lähinnä patukassani oli kiehunut. Lopputulos oli käytännössä vohveli, jonka oli sulan valkosuklaalammikon päällä. Bataattia en maistanut, mutta olihan se sula suklaa ihan hyvää. Koska tästä niin mieleni pa jäin niin kaihoisasti kaipaamaan tuota valkosuklaabataattia vielä iltapäivällä olevalla luennollakin, päätin hiljaa mielessäni, että tekisin bataattikakkua, joka olisi kuorrutettu valkosuklaalla.

Koska en ollut tarpeeksi tyytyväinen tulokseeni pitää ajatuksia kiireisenä luennolla, mietin vielä lisää tätä kakkuideaani. Koska päässäni pyöri kuva oranssista kakusta niin väistämättä mieleeni tuli myös sillähetkellä jääkaapissani odottava hokkaido kurpitsa. Koska olin tuota edellisenä päivänä ostamaani kurpitsaa selvästi lyönyt laimin olemalla käyttämättä sitä, päätin täyttää kyseisen kasviksen toiveet ja tehdä sittenkin siitä kakun. Näinpä siis mielessäni pyöri ajatus kurpitsakakusta valkosuklaakuorrutteella. Koska pelkkä valkosuklaa ei riitä, niin boostasin tämän kakun päässäni vielä sellaiseen muotoon, että valkosuklaa olisi paahdettua. Kun sitten luento loppui menin kauppaan hakemaan Plamilin valkosuklaata, joka on kätevästi vegaaninen ja gluteeniton, eipä tarvitsisi ainakaan laktoosi-intolerantikkosulhoni hajuhaitoista murehtia. Koska vegaanisen valkosuklaan paahtaminen oli entuudestaan tuntematonta aluetta, jännitys tiivistyi yhä enemmän. Lopulta usean työvaiheen ja likaisen kulhon jälkeen minulla oli hyppysissäni tämä kakku, niin maukas ja tuoksuva. 


Paahdettu valkosuklaa esiintyy aina tämän tästä leivonnaisresepteissä ja sen sanotaan olevan todella herkullista. Täytyy myöntää, että en ole tietääkseni paahdettua valkosuklaata syönyt, joten minulla ei ollut vertailukohtaa tätä kuorrutetta tehdessäni. Muutaman googletetun kuvan ja ohjeen jälkeen paahdoin sitten maidotonta valkosuklaatani. Kyykin uunin vieressä sen koko seitsemän minuuttia, jonka suklaa oli uunissa ja seurasin tarkkaavaisesti. Aluksi tilanne näytti hyvältä, todella lupaavalta. Noin 4 minuutin kohdalla läpinäkyvä neste, arviolta siis rasva alkoi valumaan suklaapaloista uunipannun keskelle ja klöntit jäivät kohdilleen paistumaan. Lopulta kun noin seitsemän minuutin kohdalla olin tyytyväinen suklaaklönttien paistoasteeseen, otin pannun pois uunista ja kauhistelin hieman tulosta. Arvelin, että saamistani suklaakorpuista ei syntyisi ikinä mitään. Rasva oli yhä irrallaan kuivahtaneista paloista. Päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan kuorrutetta ja totesin, että eipäs haitannutkaan. Otin suklaapalat, en rasvaa kattilaan soijajugurtin kanssa ja keittelin. Suklaa liukeni täysin kastikkeeksi ja kun seosta hetken vielä keitteli, siitä tuli ihanan kinuskimaista. Pienen hienosäädön jälkeen vielä olin enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen. Paahdetun kinuskin ja valkosuklaan välimuoto, jossa pieni jugurtin happamuus = parhautta?
Ei siis kannata kauhistua suklaata paahtaessa sen ulkomuodon muuttumisesta.


Taikinasta tulee mukavan mehevä, kun kurpitsaa käyttää paljon ja se todella maistuukin kurpitsalta. Usein ihmettelen kurpitsakakkuja, joissa kurpitsa on lähinnä nimellistä, tässä ei ole. Kaurahiutaleilla ja mantelijauheella kakun rakenne jää sopivan pehmeäksi, mutta pysyy hyvin kasassa leikattaessa. Mausteita voi laittaa mielensä mukaan, mielestäni inkivääri ja kaneli sopivat parhaiten kurpitsan kaveriksi, mutta mikään ei estä käyttämästä esimerkiksi maustepippuria tai neilikkaa lisätä. Pähkinät tuovat mukavaa suutuntumaa kakkua syödessä, kun ne jättää taikinaan rouhituiksi paloiksi.

Kun kuorrutteen vielä valuttaa kauniisti koko komeuden päälle ja koristelee pähkinöillä niin kakusta tulee yksinkertaisesti niin herkullisen näköinen, että se tekisi mieli syödä hujauksessa. Kakku myös säilyy kuorrutettuna jääkaapissa ainakin pari päivää, maku tasoittuu seuraavaan päivään mennessä huimasti, joten pohjan voi jo tehdä vaikka edellisenä päivänä.

Vegaaninen pähkinäkurpitsakakku paahdetulla valkosuklaalla

18 cm irtopohjavuoallinen

Taikina
4 dl kurpitsasosetta (noin 500 g raakaa kurpitsaa)
1½ dl pistaasijuomaa tai muuta kasvimaitoa
1 rkl pellavansiemenrouhetta + 3 rkl vettä
2 dl kaurahiutaleita
1 dl mantelijauhetta
½ dl kookospalmusokeria
1 tl leivinjauhetta
½ tl kanelia
1/4 tl inkiväärijauhetta
ripaus suolaa
1 kourallinen saksanpähkinöitä

Kuorrute
100 g vegaanista valkosuklaata
1 dl soijajugurttia (käytin kookoksen makuista)
1 rkl kookospalmusokeria
1 rkl kookosöljyä

öljyä ja 1 rkl mantelijauhetta vuoan jauhottamiseen
pähkinöitä koristeluun

Kypsennä kurpitsa esim uunissa 175 asteessa 30-40 minuuttia ja soseuta kun kypsää.
Sekoita kaikki ainekset (paitsi saksanpähkinät) hyvin kurpitsasoseeseen kulhossa. Rouhi saksanpähkinät ja lisää ne vielä lopuksi taikinaan.
Pingota 18 cm halkaisijan irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi, voitele vuoan reunat ja ripottele niille mantelijauhetta. Lusikoi taikina vuoan pohjalle ja tasaa sen pinta
Paista 175 asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla ennen kuorruttamista

Rouhi valkosuklaa paloiksi ja paahda 175 asteisessa uunissa noin 7 minuuttia, kunnes se saa väriä. Oma valkosuklaani levisi aika paljon, mutta siitä ei kannata huolestua. Anna paahdetun valkosuklaan hieman jäähtyä uunin jälkeen. Laita soijajugurtti kasariin ja lämmitä. Lisää paahdettu valkosuklaa ja kookossokeri. Kuumenna seosta niin, että suklaakiteet liukenevat ja keitä miedolla lämmöllä muutamia minuutteja. Seoksesta tulee tässä vaiheessa hieman kinuskimaista. Nosta seos jäähtymään ulos (annoin olla parvekkeella noin puolisen tuntia) tai jätä pitemmäksi aikaa huoneenlämpöön. Kun seos on jäähtynyt noin kädenlämpöiseksi ja paksuuntunut, lisää kookosöljy klönttinä ja sekoita, kookosöljy jäähdyttää seosta vielä lisää ja sulaa sekaan. Anna seoksen jäähtyä vielä huoneenlämpöön, siitä pitäisi tulla paksua kinuskikuorrutemaista tahnaa.
Levitä kuorrute kakun keskelle ja tasaa. Anna kuorrutteen valua kakun reunojen yli painovoimalla, niin saat nätit valumat. Koristele kakku pähkinöillä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget