Helpot banaani-suklaaletut (G, Ve)

23. toukokuuta 2016


Helppo ja nopea aamupala olis kiva? Banaani-suklaaletut paistuvat kädenkäänteessä ja valmistuvat vain muutamalla ainesosalla. Ne sopivat myös loistavasti jälkkäriksikin!


Mainiota maanantaita!

Hehe, tuskin maltan kirjoittaa tässä rauhassa asialinjalla, kun meinaan jokseenkin räjähtää innostuksesta! Käsi pystyyn kuka huomaa jotain uutta?! *nostaa käden*
Eli kyllä, Ruoka-alkemistin ulkoasu on kokenut suuria muutoksia viimeaikoina, jotka nyt sitten lopulta kuroo yhteen bannerin vaihtuminen. Olen viimeisen kuukauden aikana uurastanut koodailun parissa, toisinsanoen metsästellyt netistä haluamiani ohjeita, muokannut niitä itselleni sopivaan muotoon, itkenyt ja meinannut luovuttaa pariin otteeseen... Mutta lopulta kaikki on ainakin toistaiseksi päätynyt hyvin ja blogi pysynyt julkaisukelpoisena.


Olen varsin tyytyväinen uuteen banneriin, sillä sain lopultakin aikaiseksi sellaisen, mitä halusinkin. Tunnustettakoon vielä sen verran, että kyllä, vääntelin tuossa kalligrafiaa ihan omin pikku kätösin aika huonolla menestyksellä. Ja koska olen vielä vasenkätinen, jouduin taistelemaan tussin suttaantumisen kanssa ja pitelemään tussia mitä eriskummallisimmissa asennoissa. Nyt kun viimein olen saanut kutakuinkin kaikki tussitahrat irtoamaan kämmensyrjästäni, voin todeta ehkä jopa onnistuneeni. Kerrohan toki mitä pidät uudesta bannerista!

Käykäähän siis tutkiskelemassa ympärillenne ja olkaa kuin kotonanne. Huomaathan tuon ilmestyneen navigointipalkin otsikkobannerin alla? Sieltä löytyy jatkossa toivottavasti hakua helpottavia kategorioita, kuten Reseptit-välilehti, jossa pystyy tarkastelemaan reseptejä kategorioittain kuvilla varustettuna. Kerro toki jos reseptihakemisto on mielestäsi kätevä tai siinä on jotain puutteita, niin tiedän reagoida!
Samoin navigoinnista löytyy jatkossa pieni kuvaus minusta, yhteydenottovälilehti, sekä linkkejä muille sivustoille, josta Ruoka-alkemisti löytyy. Nimittäin, jatkossa Ruoka-alkemistin menoja voi seurata niin Pinterestissä kuin Instagramissakin. Joo, nyt nolottaa... pian kaikki saavat selville miten nolo olen noiden sivustojen käytössä, mutta ei se mitään, tekemällä oppii. Etenkin Instagram on varsinainen mysteeri, eikä pienehkön googletuksen jälkeenkään vielä tunnu kovin omalta jutulta, mutta kyllä se tästä, kyllä se tästä. Jos ei muuta, saatte ainakin naureskella näin alussa hienoille säädöilleni siellä.


Eipä tätä blogin päivittynyttä ulkoasua voi olla juhlistamatta, joten banaanilätyt kehiin! The banaanilätyt on varmaan jo hieman menneen talven lumia (vai ovatko?), mutta se ei haittaa yhtään, niin kauan kun ne ovat hyviä. Kasvimaitohyllyiltä löytyy nykyään montaa erilaista suklaanmakuista kasvimaitojuomaa siinä missä maustamattomiakin. En yleensä innostu ihan hirveästi näistä maustetuista (ja sokeroiduista) juomista, mutta pitäähän kaikkea kokeilla edes kerran todetakseen olleensa väärässä. Alpron tummasuklaa-mantelijuoma vei aikoinaan jo kieleni mennessään sopivalla ei-niin-makealla -maullaan, joten sitä en ole raaskinut edes ostaa paria kertaa enenpää, sillä se tulisi varmaan juotua yhdeltä istumalta. Nytpä siis piti kokeilla vaihteeksi tätä suklaista kookosjuomaa, joka sekään ei ollut lainkaan hullumpaa. Maistui hyvältä niin lämpimänä kuin kylmänä ja vielä paremmalta banaanilätyissä!

Banaaniletut valmistuvat kädenkäänteessä ja maistuvat niin aamupalana kuin jälkiruokana, riippuen toki täytteistä. Aamupalalle sopi loistavasti soijajugurtti ja mansikat, kuten kuvissa näkyy. Mutta jälkkärihetkeen maistuisi parhaiten kookoskerma marjoilla höystettynä. Nautin banaanilättyni aamupalalla kuvissa näkyvien viikunaskonssien ja kahvin kanssa, aamupalahetki voi tuskin olla täydellisempi.

Banaani-suklaaletut

12 paksua pikkulättyä

3 kypsää banaania
1½ dl kookos-suklaajuomaa
4 dl kaurahiutaleita
½ dl kauraleseitä
2 rkl pellasansiemenrouhetta
1 tl leivinjauhetta

tarjoiluun soijarahkaa/soijajugurttia/kookoskermaa ja marjoja
öljyä paistamiseen

Muussaa banaanit ja sekoita niihin loput ainekset. Anna taikinan turvota noin 15 minuuttia.
Paista taikinasta pikkulättyjä öljyssä. Lätyt jäävät aika pehmeiksi, joten käännä varovasti.
Tarjoile soijarahkan/-jugurtin kanssa aamupalatarkoituksessa tai kookoskerman kanssa jälkiruoaksi. Ripottele päälle haluamiasi marjoja.


2 kommenttia :

  1. Meillä lapset (jotka asuu jo omassa kodissa) tekee usein näitä. Ja on kehottanu muakin kokeileen, mutta niin saamaton oon ollu, etten oo saanu aikaan. Mutta nyt kyllä teen näitä.
    Osallistu kastehelmi arvontaan.
    Hyvää keskiviikko päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä tehdä! Banaanilätyt on myös siitä käteviä, että jos on ruskistuneita banaaneita, joita ei viitsi muuten syödä, niin taikinan sekaan vaan!
      Mukavaa keskiviikkoa!

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget