Kurkumagranola

18. heinäkuuta 2016


Oletko kokeillut jo tehdä granolaa itse? Se on tosi helppoa ja edullista. Kun granolan tekee itse, voi sen sokeripitoisuutta säädellä helposti ja samalla laittaa joukkoon vain sellaista josta tykkää. Tämän hetken hittituote kurkuma tuo granolaan kivan keltaisen värin ma hyvän maun.


Uusi viikko taas alkaa ja täällä ainakin varsin kuumissa merkeissä. Tämä päivä ollut ihan järkyttävän kuuma, eikä menaisi jaksaa tehdä oikein mitään muutakuin maata kylmässä vedessä (olettaen toki, että hanasta sitä tulisi) tekemättä yhtään mitään. Toisaaltahan sitä ei tarvitsisikaan tehdä mitään, mutta toisaalta olisi ihan kiva tehdä päivän aikana edes vähän jotain muuta kuin vain maata reporankana. Onneksi kuitenkin näläntunne pitää huolen siitä, että edes syödä täytyy. Teimme tänään kantarellimuhennosta ja uusiaperunoita, se vasta olikin herkkua. Kesällä on ihana nauttia tuoreista kasviksista jotka oikeasti maistuvatkin joltain. Kaupoissa ja toreilla on onneksi nyt loistavat valinnat näitä kaikkia, joten käyttäkää ihmeessä hyödyksenne!




Viimeaikoina on vallinnut jonkinlainen kurkumavillitys, sitä kaupustellaan jokapaikassa ja sen mullistavat terveyshyödyt on keksitty ihan yllättäin. Kurkumaa saa niin tuoreena kuin kuivahyllystä jauhettuna, joten molemmat muodot ovat paikallaan erilaisissa ruuissa. En ole päässyt vielä kovin syvälle tähän varsinaiseen kurkumavillitykseen, sillä kurkuma on aina ollut osana maustekaappiani ja olen sitä käyttänyt erilaisten kastikkeiden mausteena ja tottakai riisissä makuna/värinä. Toisaalta nyt on kiva huomata missä kaikessa muussakin kurkumaa voi oikeasti käyttää ja varsinkin tuoreen kurkuman käyttötarkoitukset kiinnostavat minua ja siitä pitääkin tutkia lisää. Onko sinulla jotain hyviä kurkumankäyttövinkkejä?

Kurkumahan on (mielestäni) aika mieto maultaan, joten se sopii niin makean kuin suolaisenkin pariksi. Mielestäni kurkuman maku muistuttaa ehkä hieman kanelia. Koska kurkumasta tulee kiva keltainen väri ruokiin, päätin kokeilla sitä granolassa tuomassa väriä. Kurkumaa sai laittaa granolaseokseen aika paljon, että siitä tuli kunnolla väriä ja makua. Muutoin granolaan päätyi perinteisiä kaurahiutaleita ja yllätyskomponentti kvinoa. Kvinoa osoittautui hyvin toimivaksi lisäksi granolaan ja se toi sekä ulkonäköä että rakennetta tähän ruokaan. Kvinoa käytetään granolaan kuivana/raakana, miten nyt haluaakaan sanoa, ja paahtamisessa sen rakenne hieman pehmenee, että sitä on mukava syödä. Ei siis hätää, tämä granola ei sisällä pienten kivien omaista kvinoaa.


Granola on omassa ruokakaapissani aika vaarallinen asia, sillä sitä tekisi mieli vain syödä ja syödä kunnes se loppuu. Harvemmin siis tulee granolaa ostettua kaappiin, sillä muuten se vain häviäisi heti alta aikayksikön parempiin suihin. Kaupan granoloissa on myös se ikävä puoli, että ne sisältävät usein hyvin paljon sokeria. Nyt on onneksi toki tullut muutamia valmisteita, joissa lisättyä sokeria ei ole joko yhtään tai selkeästi vähemmän. Esimerkiksi Paulunsin granolat ovat hyvä esimerkki tällaisista tuotteista. Toisaalta taas hinta onkin kyseisissä tuotteissa ihan kiitettävä, joten kotitekoinen granola tulee yllättävänkin halvaksi, kun käyttää tuttuja edullisia raaka-aineita. Kaurahiutaleet, kvinoa ja auringonkukansiemenet ovat aika huokeita kaupasta ostettuna, etenkin kun tukeutuu isompiin pakkauksiin. Joten pellillisen granolaa saa hyvin huokealla hinnalla verrattuna kaupan pakettiin, johon tuhlaantuu helposti jopa 5 euroa.

Kokeile siis ihmeessä tehdä itse oma granolasi, niin mausta tulee juuri sellainen kun haluat. Kurkuma sopii granolaan ihan älyttömän hyvin, joten enää sinullakaan ei ole tekosyitä vältellä tämän uuden hittiterveystuottaan käyttöä.

Kurkumagranola

1 uunipellillinen

3 dl kaurahiutaleita
1½ dl kvinoaa (kuivana)
½ dl auringonkukansiemeniä
½ dl kookosöljyä
½ rkl vaahterasiirappia
1 rkl jauhettua kurkumaa

Sekoita kaurahiutaleet, kvinoa ja siemenet keskenään kulhossa. 
Sulata kookosöljy ja sekoita siihen vaahterasiirappi hyvin. Kaada neste kuivien aineiden päälle ja sekoita hyvin. Ripottele vielä kurkuma seokseen ja sekoita.

Paista granolaa 150 asteisessa uunissa ensin 15 minuuttia ja sekoita. Sen jälkeen vielä toiset 15 minuuttia. Jos granola alkaa ruskistua toisen 15 minuuttisen aikana, sekoita vielä kerran välissä. Tiedät että granola on valmista kun se on rapsakkaa ja hieman saanut paahtunutta väriä.

Tarjoile granola jugurtin, kasvimaidon tai vaikka paksun smoothien kanssa. Hyvä vaihtoehto on myös syödä sellaisenaan purkista päin.


2 kommenttia :

  1. Kurkuma on kyllä niin mainio mauste! Tälläkin hetkellä sormet sen vuoksi ihan keltaisina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Pitää vain uskaltaa käyttää uusissa ruuissa niin löytää uusia kivoja makuja :) Mullakin on työtasossa keltasia läiskiä jotka meinaa olla aika tiukassa kiinni!

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget