Kasvispiirakka Härkiksestä (G, Ve)

3. syyskuuta 2016


Kasviproteiinirintaman käyttövalmis uutuustuote Härkis sopii suolaisen piirakan täytteeksi. Piirakasta tulee Härkistä käyttämällä runsas ja se täyttää vatsan niin lounaalla kuin päivällisellä.


En ole viimeaikoina oikein tiennyt mitenkäpäin tässä vege-uutuustuotteiden tasaisessa syötössä pitäisi oikein olla. Ihan tajuton määrä loistavalta kuulostavia uutuustuotteita on joko tullut tai tulossa. Suurimpina omassa vaakakipossani painaa ehkä Versofoodin Härkis ja Yosan kreikkalainen jugurttivalmiste. Uutuustuotteita on tullut läjäpäin muutenkin, paljon on vegaanisia valmisruokia kuten erilaisia kasvispiirakoita, roiskeläppiä ja tiesmitä.
Mistä vege-uutuustuotteesta olet eniten innoissasi?

Versofoodin härkis on nyhtökaurankaltainen käyttövalmis kasviproteiinituote, jota voi käyttää sellaisenaan ruoanvalmistuksessa. Härkiksen saatavuutta on povattu kattavaksi ja en kokenut pettymystä löytäessäni sitä torstai-iltana kaupasta lähes täydestä hyllystä edulliseen hintaan. Suuri vaara piirakkaa valmistaessani oli se, että olisin syönyt Härkiksen heti sellaisenaan rasiastapäin. Härkis maistui sellaisenaan kylmänäkin hyvältä. Rakenne oli osittain nyhtölihamainen, osittain pehmeä sosemainen, mutta positiivista oli sen koossapysyvyys. Eli kyseessä ei ole soijarouheenmainen pupenotuote vaan suurirakeinen mehevä tuote. Suolaa härkiksessä on aika paljon, jota pidän jokseenkin miinuksena, samoin varsin suurta rasvapitoisuutta. Suolaa ja rasvaa kun ruuanvalmistuksessa tulee lähes huomaamatta ja muiden raaka-aineiden käytössä. Toisaalta, jos suolapitoisuudenkin huomioi valmistusvaiheessa, se tuskin lienee ongelma (paitsi omaan herkkään suola-anturiini).


Härkis toimi taivaallisesti piirakan täytteenä, kun sekaan lisäsi hieman kasviksia. Maustaa piirakkaa ei hirveästi mielestäni tarvitse ja ehdottomasti parhaalta se maistuu vasta seuraavana päivänä, kun maut ovat tasaantuneet kunnolla. Herkkua!

Koska nyt on vielä meneillään hävikkiviikko, jonka tarkoituksena on saada ihmiset havahtumaan ruokahävikin määrästä ja kiinnittämään siihen huomiota, tuon tässä piirakassa senkin aspektin esille. Meillä kotona kun valmistetaan porkkanaraastetta ruuan lisukkeeksi, tuppaa sitä usein jäämään pieni epämääräinen kökkö ylitse. Jos se pääsee vielä hieman kuivahtamaan, niin eihän sitä oikein tee mieli syödäkään. Porkkanaraasteen voi kuitenkin upottaa helposti piirakkapohjaan! Samalla taikinaan tulee kaunis kellertävä väri ja rakenteesta mehevä ja pehmeä. Tässä piirakkapohjassa voisi veden ja kaurahiutaleiden tilalla käyttää myös puuronjämiä jos niin haluaisi, jolloin määrä vastaisi noin 1½-2 dl valmista puuroa. Joten pienet ruokajämätkin voi oikeasti hyvin käyttää jatkojalostukseen, kunhan vain uskaltaa.


Härkispiirakka

22-26 cm piirakkavuoka

Pohja
1 dl porkkanaraastetta (1 iso porkkana)
2 dl kaurhaiutaleita
2 dl gluteenittomia jauhoja
1 dl vettä
3 rkl öljyä
ripaus suolaa

Täyte
1 pieni punasipuli
1-2 lehtikaalin lehteä
½ pakettia Härkistä
1 tl paprikajauhetta
½ tl mustapippuria
½ tl tabascoa
2 dl makeuttamatonta soijajugurttia
2 rkl mantelijauhetta

Valmista pohja. Sekoita porkkanaraasteeseen loput pohjan aineksista. Levitä taikina 22-26 cm piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Kuori ja pilko sipuli ihan pieneksi. Revi myös lehtikaali ja poista lehtirangat. Kuullota sipuleja ja lehtikaalta paistinpannulla. Lisää Härkis, mausteet ja 1 dl soijajugurttia pannulle kasvisten sekaan ja sekoita hyvin. Lusikoi täyte piirakkavuokaan taikinan pääälle. Lusikoi päälle loppu soijajugurtti, tasoita ja ripottele päälle mantelijauhe

Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä vuoassa kymmenisen minuuttia ennen leikkaamista.


2 kommenttia :

  1. No nam! näyttää ja kuulostaa super hyvältä tämä piirakka! Kiva kuulla mielipidettä Härkiksestä, mä en ite sitä ole vielä kerennyt kokeilla. Ilmeisesti siis ihan kokeilemisen arvoinen? Hienoa että tulee uusia vaihtoehtoisia tuotteita, mutta onhan niissä vähän rahastuksen makua. Hirveen hintaisia jos vertaa valmistuksessa käytettyihin raaka-aineisiin. Mutta kai nää on vaan hyviä ilmiöitä nää kasvipohjaiset tuotteet sitten kuitenkin, onneksi ainakin Suomessa aletaan panostaa soijattomuuteen ja myös ravitsemuksellisiin arvoihin, kuten nyhtökaura...
    No mut ei sit siis muuta kun Härkis kaupoille ja piirakkaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mun mielestä Härkis on kyllä ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu. Yllätyin ostaessani, että hinta ei ollut ihan paha, 3,25 paketti. Tosin hinta kuulemma vaihtelee aika paljon kaupoittain, joten vähän tuuripeliä sekin... Sinänsä on kyllä hieman rahastuksen makua, mutta toisaalta kun ajattelee siltä kannalta, että kyseessä on oikeasti käyttövalmis tuote, niin silloin siitä maksaakin hieman enemmän. Mutta omalla kohdalla ei tule kyllä olemaan jokapäiväinen (ehkä -viikkoinenkaan) tuote, mutta mukava lisä silloin kun haluaa jotain hieman erilaista. Näkisin just positiivisimpana asiana tässä saman kuin säkin, että ON tarjontaa kasvopohjaisissa tuotteissa, muutakin kuin soijaa. Ja toivottavasti kilpailun lisääntyessä näidenkin hinta järkevöityy.
      Onnea Härkismetsälle ja piirakantekoon! :)

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget