Vegaaninen minttusuklaakakku

20. toukokuuta 2017


Minttu ja suklaa ovat lyömätön yhdistelmä. Tässä ohje helppoon ja nopeaan minttusuklaakakkuun. Kakun voi leikata myös pieniksi kivoiksi annospaloiksi!


Maailma on täynnä erilaisia makuyhdistelmiä, joista jotkut ovat olemassa vain perinteiden vuoksi, kuten vaikka makkara ja sinappi (voiko joku oikeasti pitää sinapista). Ja toiset sitten sen vuoksi, että ne ovat vain niin täydellisiä yhdistelmiä. Kuten vaikka minttu ja suklaa. 

Parhaiten minttu ja suklaa toimivat mielestäni makeissa leivonnaisissa. Etenkin oikein kunnon tuhdissa kakussa tai muffinssissa. Suurin ongelma vain kotikeittiössä herkullisten minttuleivonnaisten tekemiseen on se, että kunnollista minttuaromia on vaikea löytää. Aiemmin olen käyttänyt perinteistä marketin piparminttuaromia, mutta se ei loppujenlopksi maistu oikein miltään. Ja sitä pitää käyttää lusikkatolkulla, että siitä saa mitään makua. Kannattaa siis satsata oikeasti laadukkaaseen piparminttu-uutteeseen.


Sain etsiskellä aika kauan sopivaa piparminttu-uutetta, sillä se loisti ensinnäkin poissaolollaan aika pitkään. Miten mistään ei muka voi löytyä kunnollista piparminttu-uutetta?! Lopulta sitten kun olin jo lähes luovuttamassa etsinnöissäni ja alkanut pohtimaan eteeristen öljyjen tislaamista kotilabrassani, löysin Steenbergin piparminttu-uutteen.

Steenbergin piparminttu-uutetta on myynnissä esimerkiksi Ruohonjuuressa, josta sen voi tilata vaikka kotiovelle. Tai sitten monissa paremmin varustelluissa marketeissa tai ekokaupoissa. Sitä siis löytyy kun vain hoksaa sen valmisteen. Kyseisen piparminttu-uutteen hinta on kaupasta riippue kahdeksan ja kymmenen euron välillä, mutta uute on hyvin riittoisaa. Korkealta tuntuvasta hinnasta ei kannata kuitenkaan hätkähtyä, sillä yksi purkki riittää pitkiksi ajoiksi ja tuote on juuri sitä mitä se lupaakin, ehtaa piparminttua.

Tuota piparminttu-uutetta ei tarvitse käyttää oikeasti kuin pieni tujaus, että ruokaan saa kunnon piparminttuisen aromin. Ehdin markettiesansseihin tottuneena holauttaa ensimmäiseen kokeiluun aika reilun määrän, ja kyllähän se sitten maistui piparmintulta. Ei oikeastaan miltään muulta.



Nyt kun piparminttupulma on ratkaistu, päästään itse asiaan, nimittäin tähän täydelliseen kakkuun! Tähän, jota voisit syödä pala toisensa jälkeen ja vielä muutaman sen jälkeenkin. Ihan täydellistä siis! Kakku on rakenteeltaan sopivan kiinteää, ehkä mokkapalamaista, että sitä pystyy hyvin syömään käsinkin ilman sotkua.

Paras juttu mielestäni oli oikeastaan se, että kakun leikkasi jo heti tarjolle pieniksi suupaloiksi. Sitä voi sitten kahvikupin kanssa pöydän ääressä istuessa napsaista aina pienen ihanan suupalan. Ja ei suinkaan käsin, vaan ihan älyttömän kauniilla leivospihdeillä, joita lainasin äitini hopeavarastoista. Pientä ylellisyyttä täytyy näin mahtavalla kakulla olla!

Eli nyt tässä sulle olis tarjolla koko vuoden ympäri kelpaava täydellinen kakku joka sopii niin omiin herkkutarpeisiin tai vieraille tarjottavaksi. Ihania herkkuhetkiä!

Minttusuklaakakku

20x30cm vuoallinen

3 dl mantelimaitoa
½ dl öljyä
1 dl vaahterasiirappia
3 dl (täysjyvä)spelttijauhoja
1 dl mantelijauhetta
1 dl kaakaohjauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl piparminttu-uutetta
ripaus suolaa
50 g suklaarouhetta

Koristeluun 
½ dl kasvijugurttia
½ tl spirulinajauhetta/vihreää elintarvikeväriä
suklaarouhetta


Sekoita mantelimaito, öljy ja vaahterasiirappi ensin keskenään. Lisää niihin loput aineksista ja kääntele taikina sekaisin. Kaada taikina noin 20x30cm uunivuokaan.

Paista kakkua 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla ennen koristelua.

Sekoita kasvijugurttiin vihreä väri ja pursota kakun päälle. Rouhi vielä hieman suklaata koristeeksi.


Vinkit!
  • Täysjyväspelttijauhojen sijaan voit myös käyttää mitä tahansa vehnäjauhoja.
  • Kuorrutteeseen tulee hauska pastellinen vihreä sävy (kuten kuvissa) kun käytät jugurtin värjäämiseen spirulina-leväjauhetta, joka ei maistu jugurtissa juuri miltään. Mutta yhtä hyvin värjäys onnistuu elintarvikevärilläkin! Kuorrutteen voi jättää halutessaan myös ilmankin väriä.
  • Samasta taikinasta voinee käyttää myös muffinsseihin, en ole teoriaa tosin vielä testannut, mutta jos innostut kokeilemaan, kerro ihmeessä miten onnistui!

2 kommenttia :

  1. Juuri tuollaiset pienet suupalat ovat ihania, niitä voi syödä ihan miten monta tahansa ja ei tule niin helposti övereitä makeasta kuin jos leikkaisi ison palan suoraan. Hyvältä näyttää :)

    Haha pakko myöntää, että tykkään sinapista vähän kaiken kanssa (silleen miten ihmiset yleensä käyttää ketsuppia) :D Toki mikä tahansa sinappi ei käy vaan pitää olla äitini tekemää kotisinappia, jota me kutsutaan sinanapiksi leikkisästi.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suupalat on just parhaita! Se on niin hassua että miten ei useammin tajuais tehdä pieniä suupaloja niiden mannerlaatan kokoisten kimpaleiden sijaan :D

      Kotisinappi kuulostaa kyllä ihan mahtavalta! Mäkin söin yhden tuttavan luona jotain sen itsetekemää sinappia ja oli NIIN eri maata kuin kaupan tuubit. Tuo sinappi on vaan mulla henkilökohtainen ongelma kun en voi oikein sietää jos jossain ruuassa on liian sinappinen maku :D Mutta esim kastikkeessa yhtenä mausteena kyllä menee!

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget