Mustikka-banaanimuffinssit

27. kesäkuuta 2018


Nämä muffinssit voi valmistaa juuri niistä kuiva-aineista joita sinulta löytyy kaapista! Maku muffinsseihin tulee tuoreista mustikoista ja soseutetusta banaanista, joten ne sopivat ihanasti herkkuhetken lisäksi myös aamupalaksi! 


Kuulun niihin ihmisiin, jotka syövät kutakuinkin samanlaisen aamupalan joka aamu. Ja vielä niihin syntisiin, jotka kypsentävät aamupuuronsa mikrossa. Ei ehkä kovin somekelpoinen arkiaamu, mutta se on kätevä ja nopea joten miksipä ei! Sen kaksi ja puoli minuuttia mitä joka aamuinen puuro kypsyy mikrossa voi tehdä vaikka mitä kun ei tarvitse odotella esimerkiksi hellan ääressä kattilaa hämmennellen. Viikonloppuisin teen kuitenkin aamupalaksi jotain ihan erilaista ja enemmän tai vähemmän uutta.

Muffinssit ovatkin hyvä vaihtoehto viikonloppuaamuihin, tai miksei vaikka etukäteen valmistettuna kiireisiin arkiaamuihin. Näissä muffinsseissa on se hyvä puoli, että ne voi valmistaa juuri siitä mitä kaapissa on, rajoituksena toki sen verran, että kunhan ainekset ovat jotain hiutaleita ja jotain jauhoja. Eli oli sinulla sitten vaikka kaura-, ohra- tai tattarihiutaleita kaapissa, niin kaikki käy. Jauhojen osalta voinee joutua säätämään hieman niiden määrää ettei muffinsseista tule liian tiiviitä, mutta vehnäjauhojen sijasta esimerkiksi gluteenittomat riisi- tai maissijauhot toimivat varmasti oikein hyvin!


Kun vielä odotellaan kotimaisia mustikoita, täytyy vielä hetki tyytyä viimevuoden pakastimen varastoihin. Mikään ei toki estä käyttämästä mustikoiden sijasta esimerkiksi kotimaisia vadelmia tai mansikoita! Kehotankin olemaan luova näiden muffinssien kanssa sillä ne toimivat monella eri tavalla!


Mustikka-banaanimuffinssit

12 muffinssia

4 kypsää banaania
1½ dl kaura/mantelimaitoa
4 dl valinnaisia hiutaleita esim. kaura tai tattari
1 dl valinnaisia jauhoja esim speltti tai riisi
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria
ripaus suolaa
pensasmustikoita

muffinssipelti/vuokia
öljyä vuokien voiteluun

Soseuta banaanit kulhossa. Lisää sekaan loput aineksista paitsi mustikat ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Öljyä muffinssipellin kolot ja lusikoi taikina tasan koloihin. Painele mustikat taikinan päälle.

Paista muffinsseja 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!
Facebook

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget