Vegaaninen pho-keitto tofulla

16. kesäkuuta 2018


Vietnamilainen pho-keitto maistuu herkulliselta myös kasvisversiona. Halusin pitää keiton maut simppelinä ja maustoin kuorrutteita vain miedosti, että täyteläinen liemi pääsisi oikeuksiinsa.


Muistatko kun muutama vuosi sitten pho-keitot rantautuivat Suomen (tai tarkemmin sanottuna Helsingin) ravintoloihin? Lueskelin tuolloin aiheesta jostain ruokalehdestä, olisikohan ollut Glorian ruoka&viini. Siellä kerrottiin tarkalleen, että pho lausutaan "föö" eikä "pho", tämän jälkeen olenkin säästellyt tätä lausumistaitoa sitä hetkeä varten kun oikeasti tilaan annoksen ravintolassa. Näin ei kuitenkaan ole vielä päässyt käymään ja olenkin tyytynyt harjoittelemaan lausumista vain itselleni.

Kerran toki yritin mennä syömään pho-keittoa pieneen helsinkiläiseen lounasravintolaan, mutta jäin nuolemaan vain näppejäni ravintolan ollessa täynnä. Tämän jälkeen ikäänkuin unohdin phon hetkeksi, kunnes viimekuukausina se on ruvennut taas kaihertamaan mielen perukoilla. Niinpä otin ohjakset, eli tässä tapauksessa soppakauhan ja syömäpuikot, omiin käsiini ja tein sopan itse.


Pho-keiton salaisuus piilee nimenomaan liemessä, koska en perinteisiä luumenetelmiä luonnollisesti käytä liemeni valmistamiseen, täytyy maku saada erilaisista kasviksista. Hyvän kasvisliemen keittäminen onkin hieman haastavampi juttu ja vaatii hieman enemmän aikaa. Liemi maustetaan usein kanelilla, tähtianiksella, kardemummalla ja inkiväärillä. Kuulostaa näin suomalaisen korviin enemmän piparkakuilta kuin keitolta, mutta usko minua, piparkakkuliemi toimii ihan älyttömän hyvin!

Mieto, mutta täyteläinen liemi maistuisikin hyvin ihan vain sellaisenaankin, mutta erilaiset tuoreista kasviksista tehnyt täytteet tuovat siihen herkullista lisää, kunhan niiden mausteissa ei vain liioittele. Niinpä siis paistoinkin vain rapeaa tofua ja erilaisia sesongin kasviksia, suosittelenkin katsomaan kaupasta ja toreilta jo uuden sadon vihanneksia! Tuoreen korianterin jätin kuitenkin omasta sopastani pois, sillä taidan kuulua siihen jengiin jolla on tämä paljon puhuttu korianteri geenimutaatio, mutta käytähän sinä toki ihmeessä korianteria jos siitä pidät!


Pho-keitto tofulla

4 annosta

Liemi
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
1 sormenpään kokoinen pala inkivääriä
1 rkl öljyä
7 dl vahvaa kasvislientä
2 tähtianista
1 kanelitanko (tai 1 tl jauhettua)
3 kokonaista neilikkaa (tai 1 tl jauhettua)
1-3 rkl soijakastiketta (glut.tarv.)
1 limen mehu

Lisäksi
1 pkt maustamatonta tofua
1 rkl kookosöljyä
1 tl valkosipulijauhetta
100 g siitakesieniä
1 oksaa lehtikaalta
100g sokeriherneitä
150 g riisinuudeleita


Kuivata tofu. Kääri se keittiöliinaan ja laita painoksi esim paistinpannu että enin neste valuu pois.

Kuori sipulit, porkkana ja inkivääri. Leikkaa sipuli rouheiksi paloiksi, pienistä valkosipuli ja inkivääri ja leikkaa porkkana kolikoiksi. Laita kasvikset kattilaan ja paista niihin pinta. Lisää kasvisliemi ja mausta liemi. Keittele lientä noin 10 minuuttia miedolla lämmöllä että kasvikset pehmenevät. Siivilöi keitetty liemi ja käytä myös liemen kasvikset halutessasi keittoon. Purista lopuksi limen mehu liemeen.

Leikkaa tofu siivuiksi ja laita paistumaan kuivalle pannulle. Kun tofu saa paistopintaa lisää kookosöljy ja valkosipulijauhe ja paista tofuun rapea pinta.

Paloittele sienet, lehtikaali ja sokeriherneet. Paista nekin pannulla niin että sienistä lähtee kosteus, lehtikaali pehmenee ja herneisiin tulee pinta.

Kypsennä riisinuudelit kaatamalla niiden päälle kuumaa vettä kulhossa ja antamalla pehmetä hetki.

Kasaa keitto. Laita pohjalle nuudeleita ja kaada lientä päälle. Nostele päälle kasviksia ja tarjoile.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget