Juhlava uunikurpitsa

1. joulukuuta 2018


Marinoitu ja hitaasti uunissa paahdettu kurpitsa kruunaa juhlallisemmankin ruokahetken. Rapeutta ja tekstuuria kurpitsa"paistiin" saa cashewpähkinöistä ja ravintohiivahiutaleista tehdystä parmesanista.


Joulun lähestyessä kasvisruokapiireissä kuhisee. Millainen vegekinkku tänä vuonna? Nykyään onkin paljon vaihtoehtoja, joista valita kuten kaupan valmis seitankinkku, seitan kuiva-aineksia, kokonaan itse värkätty versio tai sitten jotain ihan muuta tofusta kukkakaaliin. Täältä blogista löytyykin jo useita hyviä vaihtoehtoja joulupöytään, mutta aina on tilaa vielä yhdelle, eikö vain? Viime vuoden hitti oli tämä linssimureke, joka suorastaan sulaa suussa ja säilyy myös pakastimessa mainiosti! Kokosin myös kattavammin vinkkejä seitankinkun valmistukseen ja kerroin oman suosikkiohjeeni.

Tänä vuonna joulutarjoiluissa onkin luvassa jotain ihan muuta ja ajattelin, että tämän vuoden teemana toimivat kasvikset ja juurekset. Hassua kyllä sanoa, että kasvisruoan teemana toimivat kasvikset, mutta niin se vain on! Huomaan usein kasvisruuastakin puhuttaessa ihmisten aprikoivan tarjoiluja esimerkiksi seitanin, tofun tai nyhtökauran ympärillä, mutta miksei tarjoiluna voisi olla vaikka ihan vain niitä kasviksia taidokkaasti valmistettuna? Usein epäillään proteiininsaantia tai mietitään, ettei lopputulos olisikaan täyttävä. Jouluruokien kanssa tuskin tulee ongelmaa täyttävyydestä, välttämättä ei proteiinien saannistakaan. Täyteläisyyttä ja makua kannattaa kuitenkin ajatella ja panostaa niihin.


Tämä juhlapöydän kruunu sopii varmasti ihan kaikille, mutta etenkin ajattelin tässä heitä, jotka eivät halua liian lihaa muistuttavia asioita ruokapöytäänsä. Hitaasti uunissa paahdettu marinoitu kurpitsa imee reilusti makua itseensä, eikä jää laisinkaan kakkoseksi seitanpaisteille tai muille. Ajattelin, että vain paahdettu kurpitsa olisi hieman tylsä, joten paahdoin kurpitsaa vielä ns. pähkinäparmesanin kanssa vielä viimeiset hetket uunissa, jolloin umaminen pähkinärouhe toi vielä pisteen i:n päälle.

Paahdettu kurpitsa on myös hyvä tapa tuoda joulupöytään vaihtelua kasviksiin perinteisten laatikoiden rinnalle. Meillä tämä kurpitsa maistui sekasyöjille siinä missä minullekin. Kurpitsa vaatii hyvin vähän aktiivista aikaa, mutta uunissa se saa kypsyä rauhassa jopa yli tunninkin. Mitä hitaammin maltat antaa sen kypsyä, sitä enemmän makua se ottaa marinadista ja sitä täyteläisemmäksi maku pääsee muotoutumaan.


Tein kurpitsaan marinadin niinkuin perinteisempäänkin paistiin: umaminen liemi, jossa on happoa ja makeutta ja sekaan juureksia tuomaan makua. Koska mitään ei ole hyvä heittää pois, etenkään hyvin hautuneita makuja, kannattaa ylimääräisestä marinadista valmistaa kastike. Marinadin voi sakeuttaa jauhoilla tai tärkkelyksellä ja makua voi pyöristää kaurakermalla.


Juhlava uunikurpitsa

4-10 annosta, kurpitsan koosta riippuen


1 myskikurpitsa, 500-1000 g syöjien määrästä riippuen

Marinadi
1 dl kasvislientä
½ dl appelsiinimehua*
2 rkl soijakastiketta
2 tl nestesavua
1 rkl siirappia
1 tl kuivattua timjamia
1 tl kuivattua rosmariinia
1 keltasipuli
2 valkosipulin kynttä

Pähkinäparmesan
1 dl cashewpähkinöitä
½ dl ravintohiivahiutaleita
1 tl valkosipulijauhetta
½ tl sipulijauhetta
suolaa maun mukaan

Kastike
loput marinadista
1 rkl vehnäjauhoja/maissitärkkelystä
½ dl kaurakermaa


Kuori kurpitsasta kuori kuorimavaitsellä. Leikkaa kurpitsa puoliksi ja kaavi siemenet pois, voit paahtaa ne muuhun tarkoitukseen. Leikkaa kurpitsojen pintaan ristikkoviillot, mutta älä tee liian syviä viiltoja ettei kurpitsan rakenne hajoa.

Valmista marinadi. Sekoita muut ainekset paitsi sipuli ja valkosipuli keskenään. Kuori sipulit ja leikkaa paloiksi.

Nosta kurpitsanpuolikkaat laakeaan uunivuokaan leikkuupinta alaspäin. Valele marinadia kurpitsojen päälle kauttaaltaan ja raota hieman viiltoja että marinadia menee niidenkin väliin, säästä hieman marinadia myöhempään vaiheeseen. Nosta sipulipalat marinariin. Peitä vuoka kannella tai foliolla. Paista 200 asteisessa uunissa 1-1,5h kunnes kurpitsat ovat kypsyneet.

Valmista pähkinäparmesan rouhimalla cashewit pieneksi silpuksi. Sekoita cashewsilppuun muut ainekset.

Nosta kypstä kurpitsanpuolikkaat uunipannulle ja valele hieman marinadia kurpitsan pinnalle että pähkinäparmesan tarttuu. Ripottele pähkinäparmesan kurpitsojen pinnalle. Paahda kurpitsoja vielä noin 15 minuuttia, että pähkinäparmesan ottaa väriä.

Valmista uunivuokaan jääneestä/ylimääräisestä marinadista kastike. Sekoita marinadiin jauhot/tärkkelys ja kiehauta seos kasarissa. Ota kasari levyltä ja sekoita kastikkeeseen kaurakerma.

Tarjoile kurpitsat kastikkeen ja haluamiesi lisukkeiden kanssa.


*Appelsiinimehun sijasta voit käyttää puna- tai valkoviiniäkin, tarkista vain viinin vegaanisuus. Punaviinillä kurpitsoihin tulee selvästi tummempi väri.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!


2 kommenttia :

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget