Persimon-välipalapallot

2. tammikuuta 2019


Makea persimon sopii hyvin tuomaan makeutta välipalapalloihin, jolloin sokeria tai makeutusta ei tarvise erikseen lisätä. Nämä kaakaoiset pallot kelpaavat hyvin evääksi.


Persimonit ovat pimeän vuodenajan makeita oransseja aurinkoja. Niistä ei vain voi saada tarpeekseen, vaikka miten monta söisi. Viime vuonna herkuttelin parilla erilaisella persimonpuurolla, tällä kertaa vuorossa ovat välipalapallot!

Välipalapallot ovat siitä käteviä, että niiden valmistus on helppoa ja ne ovat älyttömän hyviä! Näitä välipalapalloja söinkin viikon verran makoisina iltapäiväeväinä töissä ja aiheutin pientä kateutta työtovereissakin. Persimon toi välipalapalloihin juuri sopivasti makeutta, ettei sokeria tai muuta makeuttajaa enää tarvinnut lisätä. Joten nyt on hyvä hetki tehdä tammikuun parannus ja surauttaa evääksi välipalapallot sokeristen valmispatukoiden sijaan.


Kaupan valmiit välipalatuotteet ovat usein sokerilla ja nopeilla hiilareilla kyllästettyjä. Raakapatukoissa ei ole välttämättä lisättyä sokeria, mutta sokerit tulevatkin kuivattujen hedelmien muodossa. Tällöin sokerien määrä on loppupeleissä korkea, vaikka sokeri olisikin ns. paremmassa muodossa kuivattuina hedelminä. Iltapäivän välipalalla ei välttämättä kuitenkaan ole hyvä homma saada isoa sokeripiikkiä, vaan parempi olisi saada kuituja ja hitaammin verensokeria nostavia ainesosia. Niinpä siis kotitekoiset välipalatuotteet ovat käteviä, sillä tiedät tismalleen mitä ne sisältävät.


Persimon-välipalapallot

noin 15 palloa

1 iso persimon
3 dl kaurahiutaleita (glut.tarv.)
2 rkl kaakaojauhetta
1 kourallinen rouhittuja manteleita
2 rkl kookosöljyä
2 rkl kookoshiutaleita


Laita persimon ja kaurahiutaleet tehosekoittimeen tai käytä sauvasekoitinta ja aja tasaiseksi massaksi.

Sekoita loput aineksista (paitsi kookoshiutaleet) massaan ja vaivaa käsin tasaiseksi seokseksi. Muotoite massasta palloja ja pyörittele pallot kookoshiutaleissa.

Anna pallojen tekeytyä jääkaapissa hetki, parhaimmillaan ne ovat vasta seuraavana päivänä.

Pallot säilyvät jääkaapissa useita päiviä.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

6 kommenttia :

  1. Tän mä testaan ihan varmasti. Sain justiin käytettyä viime vuoden persimonhillot jääkaapista, kun innostuin niitä tekemään viime sesonkina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti maistuu! :) Persimon on kyllä ihana raaka-aine!

      Poista
    2. Tehty ja hyvää tuli, Lisäsin makua tuomaan vielä kaakaonibssejä. Massan koostumus oli kyllä melkein parempi kuin tavallisissa suklaapalloissa.

      Poista
    3. Kiva kuulla! Kaakaonibseistä tuli varmaan kiva lisä rakenteeseen :)

      Poista
  2. Vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta. Kookoshiutaleiden tilalle on vain keksittävä jotain tai voihan ne jättää kokonaan poiskin. En ole oikein päässyt sinuiksi kookoksen kanssa. Kookoskerma menee jo ruuissa ja öljykin on jo ihan jees.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kookoshiutaleet voi tosiaan jättää ihan vain pois, sillä tässä ne ovat paljolti tuomassa ulkonäköä. Kuvissa olen osasta palloista jättänytkin hiutaleet tykkänään pois. Kookoshiutaleiden maku toisaalta on hyvin mieto, joten pienissä määrissä se saattaa mennäkin, ellei erikseen todella välttele kookosta.

      Mutta jos haluaa näihin kauniin ulkopinnan, voi kookoshiutaleiden sijaan pyöritellä pallot vaikka seesaminsiemenissä.

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget