Paistettu riisi tofulla

3. kesäkuuta 2020


Paistettu riisi tuo kiinalaisten ravintoloiden mystinen herkku. Se on niin hyvää, mutta mitä ihmeellistä siinä oikein voisi olla, kaikkihan nyt riisiä osaavat paistaa? Tässä vinkit täydelliseen lopputulokseen!


Aikoinaan kiinalainen ravintola oli yllättävä löytö eteläpohjalaisesta kunnasta. Omasta kotikunnasta sitä ei löytynyt vaan piti lähteä "isolle kylälle" 30 kilometrin päähän voidakseen nauttia tuosta eksoottisesta ruuasta. Ala-asteikäinen minäni oli silloin täysin haltioitunut erilaisesta makumaailmasta ja kaikessa tylsyydessään paistettu riisi oli yksi suosikkiannoksistani. Ihan yksinkertainen annos, hernemaissiporkkanaa, riisiä ja kananmunaa. Mutta se oli kuitenkin niin hyvää! Sittemmin yrittäessäni valmistaa vastaavaa annosta vegaanisena versiona, olen saanut raaputella päätä useammankin kertaa. Paistettu riisi ei vain maistunut siltä mitä muistin, eihän se niin vaikeaa pitäisi olla?

Nykyään aasialaisten ravintoloiden kukoistaessa ja buffettien notkuessa (tosin juuri nyt ehkä vähän vähemmän buffetmaisesti) voi jokainen nauttia paistetusta riisistä aika helposti. Paitsi vegaanina se onkin yllättävän haastavaa, sillä paistettuun riisiin on usein lisätty eläinperäisiä ainesosia. Täytyi siis opetella itse. Tässä nyt parhaat vinkit sullekin!


Paistetun riisin juju piilee oikeastaan yksinkertaisuudessa. Siinä ei todellakaan ole mitään kovin ihmeellistä. Eläinperäisten ainesosien tilalle marinoin tofua, joka on sopivan maustettua sellaisenaan, että se täydentää hyvin paistettua riisiä. Pelkällä paistetulla kylmäsavutofulla lopputulos jäisi hieman valjuksi. Kasviksiksi valitsin omia suosikkejani ja suosittelen erittäin lämpimästi lehtikaalia, se sopii tähän todella hyvin!

Mutta ne vinkit onnistumiseen. Riisin valinta, valitse tähän mieluiten aromikasta basmatiriisiä. Muillakin riisilajikkeilla lopputulos onnistuu, mutta se mun suuhun täydellinen paistettu riisi valmistuu oikein kypsennetystä basmatiriisistä. Eli älä kypsennä basmatia ihan liian muhjuksi. Käytän itse riisin keittoon riisinkeitintä, mutta hyvän lopputuloksen saa myös kattilassa. Kirjoitin reseptiin vinkit keittämiseen. 

Riisin valinnan lisäksi avainjuttu on seesamiöljy. Ja sitä pitää olla paljon, älä siis kauhistu. Ei ehkä ole yllätys, että kiinalaisten ravintoloiden herkku sisältää runsaasti öljyä. Mutta tosin tällä reseptillä valmistuu iso satsi ruokaa, joten ruokalusikallinen öljyä sinne tai tänne... Maustamisessa olennaisena oli myös mustapippuri, se toi makuun sopivaa syvyyttä.

Ja se viimeinen juttu, joka mulla ratkaisi pelin oli sienisoijakastike. Ostin K-marketista kokeeksi Mrs Cheng's sienisoijakastiketta ( mushroom soy). Sienisoijakastiketta löytyy muiltakin merkeiltä, mutta tuon maun olen testannut herkulliseksi. Käytin sienisoijakastiketta tofujen marinointiin ja lorautin pikkuisen vielä annoksen päälle. Ja siinähän se oli! Muistojeni paistettu riisi, nam! Helppoa, kunhan vain muistaa muutaman kikan.


Paistettu riisi tofulla

4-5 annosta

5 dl kuivaa basmatiriisiä (+7½ dl vettä+ ripaus suolaa)

Marinoitu tofu
1 rkl seesamiöljyä
1 pkt savutofua
2 rkl sieni soijakastiketta (tai tavallista jos ei ole)
2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl hoisin kastiketta tai vegaanista osterikastiketta

Lisäksi
1 rkl seesamiöljyä
3 kevätsipulia*
2 porkkanaa
6 lehteä lehtikaalta
½ punainen paprika
1 kourallinen mapaähkinöitä
1 tl jauhettua mustapippuria
2-4 rkl seesamiöljyä

Huuhtele riisi ja laita keittymään 7½ desiin vettä, joka on maustettu ripauksella suolaa. Kun seos kuplii laita kansi päälle. Keitä 10-15 minuuttia. Siirrä levyltä ja anna hautua 10-15 minuuttia, avaamatta kantta.

Purista tofusta enin neste pois ja kuutioi. Laita pannulle paistumaan seesamiöljyssä. Kun tofussa on rapea pinta, nosta pannu levyltä ja lisää soijakastike, etikka ja hoisinkastike. Anna marinoitua muiden valmistelujen ajan.

Leikkaa kevätsipuli, kuorittu porkkana ja paprika sopiviksi paloiksi. Revi lehtikaali irti paksusta lehtiruodista ja revi lehdet pienemmäksi.

Paista kasviksia tilkassa seesamiöljyä ja lisää pannulle maapähkinät. Paista kunnes kasvikset saavat pintaa.

Lisää kasvispannulle riisi ja paistettu tofu. Ripottele päälle mustapippuri ja seesamiöljy. Sekoita hyvin ja paista muutama minuutti. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.

*Jos pitää olla low FODMAP, niin käytä vain kevätsipulin vihreät osat. Voi jättää myös kokonaan pois tai korvata ruohosipulilla


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget