Nopea persikkapaistos

16. heinäkuuta 2017


Tuoreista persikoista valmistuu raikas ja kevyt paistos, joka sopii niin aamupalaksi kuin jälkiruuaksikin.


Viikonloppuaamu ja rento heräily kahvikupposen äärellä, harva asia on yhtä mukavaa kuin rento aamu. Jos ei ole mitään erityistä ohjelmaa, niin usein tuleekin sitten syötyä aamupalaa useammassa erässä tai ainakin kunnon iso aamupala, ettei hetkeen sitten tarvitsekaan syödä mitään!

Erilaiset hedelmistä tehdyt paistokset ovatkin käteviä tällaiselle aamupalalle, sillä ne täyttävät, vievät hieman makeannälkää ja samalla ovat herkullisia! Nyt tuoreet persikat ovat mitä mehukkaimpia, joten niitä kannattaakin syödä ja käyttää ruuanlaitossa.


Olenkin aiemmin maininnut, että myslit ja granolat ovat heikko kohtani. Esimerkiksi tämä kurkumagranola häviää melkein kerralla vaikka valmistettu annos olisi miten suuri. Kun hedelmien päälle tekee muruseoksen, joka muistuttaa granolaa, saa oikeastaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla: ihanan jälkkärin ja granolanhimon tyydytettyä!

Kaurahiutaleista, pähkinöistä, kookoshiutaleista ja mausteista tuleekin hyvin pelkistetty, mutta sitäkin parempi pikagranola. Sitä voi toki syödä ihan sellaisenaankin paistinpannun kautta käytettynä, mutta hedelmien päällä paistettuna se tuo ihan uusia makunautintoja eteesi.


En osannut oikein päättää miten tämän paistoksen söisin: aamupalana, välipalana, jälkkärinä vai minä. Vaikeita kysymyksiä sanon minä! Onneksi aikuisena ihmisenä voin päättää omasta taloudestani ja ruokapolitiikasta, joten söinkin sitten yhden annoksen jäätelön kanssa, toisen sellaisenaan ja kolmannen jugurtin kanssa aamupuurossa.

Tämä onkin siis oikein monikäyttöinen herkku, sillä se sopii vähän kaiken kanssa. Miten ikinä haluatkaan sen tarjota. Puhumattakaan siitä, että se valmistuu nopeasti! Noin 5 minuuttia aktiivista valmistusaikaa ja loput 15 minuuttia odotellessa paistumista. Tartu siis tuumasta toimeen ja herkuttele jo tänään.


Persikkapaistos

4 annosta

4-5 persikkaa

Murutaikina
1½ dl kaurahiutaleita (glut. tarv.)
½ dl hasselpähkinöitä
1 rkl kookoshiutaleita
2 rkl kookosöljyä
(2 rkl vaahterasiirappia)
1 tl pomeranssinkuorijauhetta
1 lusikanjärkellinen vaniljaa


Puolita persikat ja poista kivet. Asettele puolikkaat uunivuokaan.

Sekoita murutaikinan ainekset keskenään. Jos haluat makeutta lisää vaahterasiirappia. Levitä muru persikoiden päälle.

Paista 200 asteisessa uunissa 15 minuuttia. Tarjoile joko kylmänä tai lämpimänä.


Vinkit
  • Persikoiden sijasta paistokseen sopivat myös aprikoosit ja nektariinit.
  • Tarjoile paistos vaniljajäätelön tai - kastikkeen kanssa. Aamupalalle sopiva lisuke on jugurtti.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget