Hävikkiviikon tofu-kukkakaalisosekeitto ja kukkakaalipesto

8. syyskuuta 2018


Pähkäiletkö ikinä voisiko kukkakaalin vihreistä lehdistä valmistaa jotain poisheittämisen sijaan? Tässä onkin keitto-ohje #hävikkiviikko hengessä, jossa käytetään sekä kukkakaalin kukinnot, että lehdet!


Olet varmaankin kuullut ruokähävikistä, 10.-16.9.18 vietetäänkin hävikkiviikkoa, johon minäkin tänä vuonna osallistuin blogin kanssa virallisesti. Ruokahävikkihän ei ole urbaani legenda eikä vähättelemisen arvoinen asia vaan ihan oikea ongelma. Suomessa tuotetusta ruuasta noin 10-15 % heitetään hukkaan ja tämä prosentuaalinen osuus vastaa niinkin mitätöntä määrää ruokaa kuin 450 miljoonaa kiloa. Siinä on ruokaa poikineen.

Pelkästään suomalaisten kotiin jo ostetun ja poisheittämän ruuan tuottama hiilidioksidi vastaa noin 100 000 keskivertoa henkilöautoa. Iso osa poisheitetystä ruuasta koostuu leivästä, hedelmistä, kasviksista, valmisruuista ja kahvista. Jos kuvittelit säästäväsi luontoa kasvisruokavaliolla, kannattaa miettiä myös hävikin määrää mikä ruokailuistasi syntyy. Kyseessä ei ole ainoastaan ympäristövaikutukset, vaan myös ihan raha. Poisheitetty ruoka on samalla poisheitettyä rahaa.

Lähteenä Hävikkiviikko.fi


Nyt kun faktat on saatu kivasti pöytään, voinkin reflektoida tätä omaan toimintaani. Olen huono suunnittelemaan etukäteen viikon ruokalistoja, enkä usein alkuviikosta tiedä mitä loppuviikosta tulen valmistamaan. Tässä olisi hyvin paljon parannettavaa, mutta toisaalta kompensoin suunnitelmattomuuttani sillä että valmistan ruokia juuri niistä aineksista joita kaapista löytyy soveltaen. Joskus tai aika useinkin tulee niitä päiviä kun ruoka on jos jonkinmoinen silli(tön)salaatti jääkaapin jämistä toteutettuna. Oletko koskaan itse kokeillut?

En todellakaan väitä, että olisin itse ruokahävikin suhteen täydellinen. Mutta aina tekonsa voi parantaa ja jokainen meistä voi yrittää vain parhaansa. Pyrin kuitenkin aina käyttämään nahistuneetkin kasvikset johonkin ruokaan ja minimoimaan muutenkin jämäruokien määrää. Toisinaan tämä osoittautuu hieman haastavasti, jos en ole ainoa henkilö kahden henden taloudessamme laittamassa ruokaa. Toinen osapuoli jättää useammin jääkaapin sisällön huomiotta ja ruokaa voi päästä menemään huonoksi jos en ole kokoajan pitelemässä naruja käsissäni. Pakastin onkin siitä kätevä keksintö, että sinne on hyvä laittaa ylijääneet ruuat ja ottaa ne evääksi myöhemmin. Kunhan ruokia ei unohda sinne pakastimeen vain määrittelemättömäksi ajaksi.


Ruokahävikkiä ei synny vain pilaantuneista ruuista, niinkuin helposti voisi ajatella vaan ihan syömäkelpoisiakin asioita päätyy roskiin. Uutisiin tulee säännöllisin väliajoin keskustelua siitä muten kaupoissa revitään milloin parsakaalin varret, milloin lehdet kukkakaalista ja seuraavalla kerralla onkin vuorossa ananaksen lehdet. Todellisuudessa noilla "säästötoimilla" irrottamalla näennäiset huonot osat kasviksista saa aikaan enimmäkseen joidenkin senttien säästöjä, mutta kasvisten säilyvyys saattaa puolestaan huonontua. 

Jos kaalista kuorii uloimmat lehdet jotka ovat kuivahtaneet säilytyksessä, alkavat seuraavat lehdet taas kuivumaan ellei kaalia käytä samantien. Kun siis kasvikset kuorii ensin kaupassa ja "säästää", joutuu ne todennäköisesti kuorimaan vielä uudelleen kotona jolloin syntyy myös hävikkiä. Kukka- ja parsakaalin tapauksessa niistä poistetaan täysin syötäviä osia. Oletko ikinä koittanut edes maistaa kukkakaalin lehtiä? Niistä saa oikein hyviä herkkuja kun vain uskaltautuu kokeilemaan! Yleensä wokeissa ja vastaavissa heitän lehdet sekaan vain valmistuksen loppuvaiheessa.

Koska olen kyltymätön pestorakastaja, täytyi kukkakaalin lehdistä valmistaa pestoa. Viime vuonna jo parsakaalin varret selätettiin peston voimin. Kukkakaalin lehdistä pesto valmistuu ihan yhtä helposti kuin mistä tahansa yrtistä. Tässä on kuitenkin hyvä mahdollisuus heittää peston sekaan jääkaapin perukoilla nuupahtavat yrtit kukkakaalin lehtien lisäksi. Myös sosekeitto on hyvä paikka käyttää hieman nahistuvat kasvikset tai mahdolliset kerma, juusto, kastike minkä tahansa jämät! Usein tulen heittäneeksi smoothieen juuri kaikki hieman aikansa eläneet hedelmät ja kasvikset, eikä kukaan huomaa mitään outoa. Innostuessasi voit vielä paahtaa kuivahtaneet leipäpalat öljyssä keiton päälle krutongeiksi!


Kukkakaalin lehdet eivät välttämättä ole hävikin isoin ongelma, mutta jostain täytyy aina lähteä liikenteeseen. Hävikkiä syntyykin eniten suunnittelemattomuudesta ja viisteliäisyyden puutteesta. Kerronkin muutamia omia hyväksi kokeamiani vinkkejä miten konkreettisesti estän hävikin syntymistä. Keitän kahvia yleensä vain kupin kerrallaan kupillisen kerrallaan suoraan mukiin, näin ei ylijäänyttä kahvia tarvitse heittää pois. Jos ostan leipää, jätän yleensä vain pari palaa syötäväksi lähipäivinä ja loput isosta pussista heitän pakastimeen, josta palat voi sitten sulattaa paahtimessa käytön mukaisesti. Säilytän ylijäänyttä ruokaa jääkaapissa tiiviissä muovirasioissa, jolloin säilyvyys paranee ja ruoka säilyy useamman päivän hyvänä. Käytän mustanpuhuvat banaanit tuorepuuroon tai smoothieen. Yksi tärkeimmistä asioista ruoan säilymisen takaamiseksi on oikeanlainen säilytys, josta hävikkiviikko olikin tehnyt todella havainnollistavan julisteen! Tottakai hävikinvastaisiin toimiini kuuluvat myös lautasen tyhjäksi syöminen niin kotona kuin ravintolassa.

Miten sinä pyrit vähentämään ruokahävikkiä?



Tofu-kukkakaalisosekeitto ja kukkakaalipesto

4 annosta

Tofu-kukkakaalisosekeitto
1 iso kukkakaali (n. 600 g)*
1 pkt/270g maustamatonta Jalotofua
2 rkl oliiviöljyä
n. 5 dl vettä (tai kasvislientä)
½ tl mustapippuria
suolaa maun mukaan

Kukkakaalipesto
n. 2 dl kukkakaalin lehtiä löyhästi pakattuna (voit käyttää lisäksi esimerkiksi basilikaa)
1 dl auringonkukansiemeniä tai muita siemeniä
½ dl ravintohiivahiutaleita
3/4-1 dl oliiviöljyä
2-3 rkl sitruunamehua
mustapippuria
suolaa

tarjoiluun paahdettuja kesäkurpitsansiemeniä tai kuivahtaneista leivistä paistettuja krutonkeja

*Fodmap-ruokavaliossa korvaa puolet kukkakaalista perunalla tai nauriilla. Oikein herkässä vaiheessa voi jopa enemmänkin kukkakaalista korvata. Muista käyttää nahistuneet kasvikset!


Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Revi kukkakaalin lehdet sivuun pestoa varten. Pilko kukkakaali paloiksi ja levitä ne uunipannulle. Valuta tofu ja purista siitä käsin enin kosteus pois. Revi tofu uunipannulle kukkakaalien kanssa. Paahda kukkakaaleja ja tofua 200 asteisessa uunissa kunnes kukkakaali kypsyy, noin 15-20 minuuttia, riippuen palojen koosta.

Laita paahdetut kukkakaali ja tofu kulhoon tai tehosekoittimen kannuun. Lisää sekaan öljy ja vesi ja aja tasaiseksi seokseksi teho/sauvasekoittimella. Mausta ja tarkista maku. Lisää vettä tarvittaess jos liian paksua.

Valmista kukkakaalipesto. Mikrota kukkakaalinlehtiä 2 minuuttia mikrossa (mausta tulee hieman pehmeämpi mutta tämä ei ole pakollinen vaihe). Revi ne pienemmiksi paloiksi kulhoon. Lisää loput peston aineksista lehtien sekaan. Aja melkein tasaiseksi sauvasekoittimella/tehosekoittimessa. Tarkista maku ja lisää öljyä, sitruunamehua tai mausteita.

Tarjoile sosekeitto peston ja paahdettujen siemenien kanssa. Keitto maistuu niin kylmänä kuin lämpimänä.



Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!
Facebook

2 kommenttia :

  1. Suunnitelmallisuus ja säännöllinen ateriarytmi. Onneksi on sellaiset työt, että elämä kulkee arkisin samaa latua. Perhe syö pääosin yhdessä, jolloin ruuan menekki on helpompi arvioida, eikä ns. vararuokaa tarvitse ostaa kaappiin. Samalla tämä on arjen hallintaa. Lauantain lounaana on aina jokin keitto, jota sitten riittää kiireiselle arki-illalle päivälliseksi. Jos vielä jää, niin sitten loppu töihin evääksi tai pakastimeen odottamaan tarvetta eväille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin suunnitelmallisuus onkin helppoa, kun aikataulut ovat säännöllisiä ja mennään tietyssä rytmissä. Sitten taas kun on tällaisia, joihin itsekin lukeudun, että aikataulut vaihtelevat paljon ja matkustelua kuuluu arkeen niin tuleekin paljon mutkia matkaan, ihan aina ei suunnitelmallisuuskaan auta, mutta toki helpottaa!

      Edellisen päivän ruuat myöhemmin lounaaksi onkin oikein hyvä vaihtoehto eväsruuille! Samalla säästyy paljon rahaa kun ei tarvitse käydä lounasruokaloissa.

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget